Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Hän havaitsi Helenan väristyksen ja katsoi ylös ja pudisti alakuloisesti päätänsä. "Hän sanoo, että hän rakastaa minua", lausui imettäjä heikolla äänellä, "ja ettei hän koskaan, ei koskaan jätä minua enään ennenkuin kuolen." "Ennenkuin kuolet", huokasi Helena, tuskin itsekään tietäen, että hän kertoi toisen sanoja. Philo painoi päänsä syvälle äitinsä puoleen.
"Hän on yksi sinun uskolaisistasi", kuiskasi Helena "hän on kristitty; hän on saanut rauhan hän uskoo sinun jumalaasi hän on luvannut, että minä saan oppia häneltä." Pomponia pusersi Helenan kättä ja näki kielin kertomattomia asioita; sillä välin kuin Cineas, joka oli liiaksi omiin ajatuksiinsa vaipunut, ettei hän havainnut heidän puhettansa, jatkoi kertomustaan.
He tuskin ehtivät esihuoneesen, kuin kuulivat kauhistuksen huudahduksen ja sen jälkeen Helenan tenhottomasti kaatuvan maahan. Marfa ja Ivan juoksivat huoneesen. He näkivät halvatun Nikolai Konstantinovitshin, silmät kauhusta seljällään, istuvan kumarassa pyörätuolissaan ja ähkyen huutavan apua. Marfa ja Ivan kantoivat pyörtyneen ulos ja edelleen pihan poikki Marfan huoneesen.
Näyttää siltä, kun siinä piilisi jokin salaisuus. Minne äiti sitten aikoi? Siivoska lupasi mennä Lyyliä hakemaan Helenan luota. Mitä hänen tarvitsi mennä Helenan luo!? Olisihan tyttö sieltä päässyt taluttamattakin kotiin. En minä vaan tiedä. Sanotaan, että pojista on vastusta! Mutta onhan niistä tytöistäkin.
Esa ei ollut mitään kaikesta tästä kuullut eikä Helena hänelle mitään ilmoittanut, sanoi vaan: "äiti parka houraa kovasti. Parasta olisi, jos hän pääsisi vaivoistaan". Aamulla varhain tuli muuan piika kiiruusti Helenan luokse ja ilmoitti, että vanha emäntä teki loppua. Esa ja Helena riensivät yli pihan toiselle puolelle.
Mutta kun seurauksena monipuolisen hienon kasvatuksen toimittamisesta kuitenkin oli ollut lasten riitaantuminen hänen kanssaan ja kodin jättäminen, sai hän niistä puuhista kyllikseen. Helenan kasvattamisesta hän ei ollut enää pitänyt mitään huolta, ja jätti koko sen kysymyksen vaimonsa huostaan.
Ensin minä toki läksyni opettelen, sanoi Aliina hiukan häpeissään, sillä vähää ennen oli ollut mielessä joutua Helenan perhettä lukemaan.
Paljon houkuttelun jälkeen oli sisko Hanna luvannut tulla kälylleen avuksi, mutta ainoastaan muutamiksi viikoiksi. Viimein, kun ei mikään auttanut, kun kesä kului eikä parantumisesta tullut sen enempää, ehdotti lääkäri kaikkein viimeisintä keinoa: Helenan täytyi muuttaa etelään, ja kun hänelle siellä tulisi ikävä lasta, piti se viedä mukaan. Mutta mihin matkustaa?
Ei Helenan sydän ollut niin kova, kuin joku ehkä edellä sanotusta olisi valmis päättämään. Mielenkiihkossaan hän oli lausunut nuo kovat sanat äidilleen ja oli kohta niiden lausuttua katunut lausuneensa ne ja päättänyt seuraavana aamuna pyytää anteeksi äidiltään. Nyt oli se liian myöhäistä. Helenan ensi tehtävä oli nyt tavata renki, joka oli vienyt lesken.
Ja Helenasta rupesi taas näyttämään, että ilmassa on jotakin kamalaa, noille tunnettua, mutta hänelle tuntematonta. Pappa viipyi niin kauan, että kaikki väki ehti mennä kirkkoon ja kirkon edusta tyhjeni Helenan ympärillä. Vihdoin pappa näyttäytyi sakastin ovella, silmät rypyssä, viittasi Helenan luoksensa ja poistui taas sisälle. Helena hyppäsi vaunuista, juoksi portaille ja siitä sakastin ovelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät