Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. marraskuuta 2025
Hän muisti kuinka isä makasi sairaana ja äiti laitteli hänelle päähän kylmiä kääreitä. Ja hänkin aina kävi akkunanruudussa jäähdyttämässä käsiään ja juoksi sitten panemaan kätensä isän otsalle. Isä katsoi ja hymyili heikosti ja sanoi hiljaa: "Isän oma tyllerö."
Sydämen sisimmät loukot jäävät aina, arvaan minä, erakoiksi, ikäänkuin tuo kolkko ja kammottava pyhyys entisen Juutalaisten temppelin esiripun takana, johon mennään vaan kerta vuoteensa ja jota päivä heikosti valaisi pyhän esiripun paksujen poimujen lomista.
Hän saapui Elisen laulaessa viimeistä värssyä ja nähdessään mitä oli tapahtunut hän huudahti «oi Jumalani!» ja löi kätensä yhteen. Laulu lakkasi. Kauhea todellisuus lävisti miekan tavoin äidin sydämmen. Hän näki edessänsä poikansa ruumiin, ja heikosti huudahtaen kauhistuksesta hän vaipui kuin kuollut maahan poikansa kuolinvuoteen ääreen. Kaksi kuukautta myöhemmin. Elise Cecilialle.
Sirkeä petäjikkö seisoi soreana, tuuli huojutteli sen tuuheita latvoja; ohutkaarnaiset rungot taivahtivat hiukan tuulen mieliksi, notkuivatpa paksummatkin petäjät. Topias katseli vaan palikoita ja pyörän kuvia. Hän tunsi veljensä käynnistäkin: askeleet olivat kiukkuisia ja rohkeita, soveltuen sangen hyvin yhteen kasvojen kanssa, jotka olivat terävämmät kuin Topiaan ja heikosti rokonarpiset.
Kun eversti Stålsköld, ajatuksiinsa vaipuneena, katseli edessänsä olevaa, tässä ylempänä heikosti kuvattua maisemataulua, astui eräs sotamies hänen luoksensa. Lakki kädessä ja syvään kumarrellen lähestyi sotilas. "Teidän ylhäisyytenne herra eversti!" lausui hän äänellä, joka todisti surua ja huolta.
Ei se raukka näkynytkään tulleen suurilla vaatimuksilla tähän maailmaan, lieneekö arvannut tilansa, sillä tuskin jaksoi ääntä ottaa ja heikosti huokuikin. Läsnäolijat alkoivat pelätä sen kuolemata, ja lieneekö toivo tätä heidän luuloansa vahvistanut. Siltään se ei kumminkaan saanut kuolla, se piti toimittaa hätäkasteeseen.
"Talomme", huokaa hän heikosti ja hänen himmeä silmänsä loistaa jälleen sillä kaikki kotoinen lempi, hellät ajatukset ja puhtaus, kaikki mitä hän maan päällä rakastaa ja mitä taivaasta toivoo, kaikki astuu hänen eteensä tämän sanan kaikuessa.
"Mutta nuo pensaat tuolla penkereellä ovat peräisin everstin ajoilta, eikä niihin saa koskea kukaan muu kuin neiti itse..." "Voi, sehän on hirveätä ... mitä me nyt teemme? Lyökö hän meidät kuoliaaksi?..." "Ei..." vastasi neiti Pilo hymyillen heikosti, "ei teitä ... vaan..." "Mutta ... neiti kulta, antakaa anteeksi sanokaa, mitä meidän pitää tehdä ... sanokaa..."
Kas, siinä hän saattoi vielä heikosti erottaa merkit Vapisevalla äänellä hän kysyi lähimpänä seisovalta työmieheltä: "minkätähden te mittasitte juuri tuon kappaleen? Mitä tuolla mahdetaan tehdä?" "En tiedä", vastasi mies, "herrain tuumilta tämä näyttää. Noin tunti sitten tuli tänne eräs vanha rouva ja lupasi meille kymmenen markkaa, jos me sahaisimme hänelle tämän kappaleen kukkaruukun alustaksi.
"Hyvä, hyvä!" kiljasi vallaton ylioppilas ja sitte vaipui taas kaikki hiljaisuuteen. Vaalea kuun puolisko kuumotti heikosti kuulakalla taivaalla ja kalveni sitä mukaa, kuta tummemmaksi kävi yö. Ikäänkuin uinaillen lepäsi kalpea kuunvalo Liuhalan lehdikkäällä kunnaalla hopeoiden lahden värähteleviä lainehia, silloin kuin venhe vihdoinkin jäsähti valkamaan, josta se aamusella oli lähtenyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät