United States or Martinique ? Vote for the TOP Country of the Week !
He olivat hyvin hauskan näköiset, ollen lähellä toisiansa mehiläispesien kohdalla; ne kaksi nuorinta istuivat kukkapenkkiä ympäröivällä ruohokaistaleella ja olivat laskeneet käsivartensa toinen toistensa hartioille; vanhin seisoi suorana heidän takanaan ja kuunvalo lankesi hänen ruskeille hiuksillensa. Nuori Saunderson kulki itsekseen levottomana edestakaisin käytävällä.
Kuinka hyvin minä muistan, kuinka istuimme siellä, puhuen kuiskuttamalla, taikka oikeammin sanoen, kuinka he puhuivat ja minä kunnioituksella kuuntelin; kuinka kuunvalo virtasi kappaleen matkaa huoneesen, maalaten vaaleata akkunaa lattialle, mutta suurempi osa meistä istui pimeässä, paitsi kun Steerforth pisti tulitikun fosforirasiaan, kun hänen tarvitsi katsoa jotakin pöydältä, ja vuodatti sinisen, heti katoavan valon meidän ylitsemme!
Sitten mies puhui, hänkin kuiskaten, ja nainen käänsi hetkeksi kasvonsa pois sitten hän ojensi kätensä ja laulaja suuteli sitä. Näitä kahta olisi tällä hetkellä voinut luulla rakastavaisiksi; ja leuto ilta, kukkaisten tuoksu, hiljaisuus ja yksinäisyys, tähdet ja kuunvalo, kaikki mikä heitä ympäröi hengitti rakkauden ilmaa. Mies nousi nyt ja nojasi balkongin yli, käsi poskella ja katseli jokeen.
Hetken perästä laski hän kätensä työmiehen olalle, käänsi hänet niin, että kuunvalo lankesi suoraan hänen kasvoilleen, ja rupesi tarkasti katselemaan häntä. Nähtävästi hän ei oikein tietänyt, urkkisiko enemmän ja vetäisikö asiat juurta jaksain päivän valoon vai tyytyisikö tällä kertaa siihen, mitä oli saanut kuulla ja mitä oli alkanut aavistaa.
Kuunvalo oli himmeä, Huoneessa puolipimeä, Kuitenkin siinä näkyi nyt, Mitä hän oli kyhännyt: Sekaisin puurot, perunat, Sallatit, sillit, silakat, Ei mitään enää "koosia", Voi surullista "soosia". Hän haki joka nurkan nyt, Vaan ketään kun ei löytänyt, Jo alkoi ukko pelkäämään Ja piti pakoon pötkimän.
Siitä ajasta on hiljainen, suloinen kuunvalo, samoinkuin Jumalan rakkaus, tulvaillut kaikille sekä hyville että pahoille. Kun ikkunasta käännyin takkaan päin, jossa valkea oli palanut ja ainoastaan kourallinen tuhkaa oli jäljellä, heräsi muisto Stefanista uudestaan, niinkuin se jo kerran samana iltana Korin kanssa puhellessani oli herännyt. Mikä minut tänä iltana pani Stefania ikävöimään?
Kuka minut oli hyljännyt tai kieltänyt? Missä olikaan risiini? Vastauksen näihin kysymyksiin luki Kristus sydämmeni rakkaudessa ja kiitollisuudessa, joka hänen silmillensä oli avoin. Sitten ajattelin kuinka suloisesti kuunvalo lankesi valaisten kattoja ympärilläni, niinkuin muinoin Jerusalemissa oli valaissut niitäkin kattoja, joiden alla Kaifas, Pontius Pilatus ja ylimmäiset papit nukkuivat.
"Hyvä, hyvä!" kiljasi vallaton ylioppilas ja sitte vaipui taas kaikki hiljaisuuteen. Vaalea kuun puolisko kuumotti heikosti kuulakalla taivaalla ja kalveni sitä mukaa, kuta tummemmaksi kävi yö. Ikäänkuin uinaillen lepäsi kalpea kuunvalo Liuhalan lehdikkäällä kunnaalla hopeoiden lahden värähteleviä lainehia, silloin kuin venhe vihdoinkin jäsähti valkamaan, josta se aamusella oli lähtenyt.
Ja mikä ihana olento pilkistääkään tuolta tiheiköstä! Sehän väikkyy kuin kuunvalo! Sillä on tammenlehväinen seppele päässään. Kädessä sillä on astia, josta hän sirottaa ympärilleen neilikoita ja ohuita näkinkuoria ja välkkyvää vettä. Oh! Katsokaa noita kasvoja! Voiko koskaan nähdä senvertaisia? Kas! Me olemme kahden, vain minä ja hän olemme avarassa metsässä.
Kuunvalo lankesi huoneeseni ja esti minun nukkumasta; mutta alati oli minulla sama rauhallinen tunto siitä, että Stefan ja minä olimme Jumalan siipein suojassa ja varjossa. Seuraavanakaan päivänä ei Stefania näkynyt. Fede meni Pyhissävaeltajain-kadulle kuulustelemaan, oliko hän siellä käynyt. Vaikka herra Moes oli ollut kotona koko päivän, ei hän kuitenkaan ollut häntä nähnyt.