United States or Mayotte ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kummeksuen otti Harmaalan jäykkä parooni hänet vastaan. Mutta Johannes osasi, itse siitä tietämättä, innollaan, jolla hän puhui, kun parooni sai aineeksi jotakin Johannekselle mieluista, ja vakavalla hiljaisuudellaan, kun ei parooni osannut löytää semmoista ainetta, niin miellyttää tätä vanhaa kunnon ukkoa, että tämä jo ensi päivänä luopui entisistä ajatuksistaan hänestä.
Sitten seisahtui hän äkkiä majurin eteen ja sanoi, vakavasti katsellen häntä: «Minä olen jo kauan sitä aavistanut; enemmän kuin ennen muistaa Maria nyt Johannesta. Mutta Anna! « «Anna!« huusi majuri ja hypähti kohoksi. «Sinä, Harmaalan parooni, naisit Annan, murhamiehen serkun! Jo nyt rupeaa korkea muuri kaatumaan!« «Vaikka hänen sisarensa, jos murhamiehellä olisi semmoinen sisar kuin Anna.
Johannes siveli käsin kasvojansa. «Sakari, sinäkö se olet? Jos sinulla on ruokaa, niin anna; minun on nälkä«. «Harmaalan parooni on sinua ankarasti hakenut; missä, Jumalan nimeen, olet ollut? Harmaalassa saat parempaa ruokaa, kuin meillä on; meillä on kiire«. «Harmaalassa!« kertoi Johannes. «Harmaalaan en ikinä enää mene!« Miehet silmäilivät toisiaan. «Hän ei ole selvinnyt vielä«, sanoi Mikko.
Tunsiko, tiesikö Klaus, että hän toisen omaa kantoi? Juhannuspäivän yö oli Harmaalassa kamala. Aina aamupuoleen saakka piti ukkonen pilvissä valtaansa, ja kun se vihdoin lakkasi, kun aurinko seuraavana aamuna taasen kirkkaana loisti, se ei ketään Harmaalan herrasväestä herättänyt. Marian vuoteen vieressä löysi se kaikki kokoontuneena. Vanha parooni itki kuin lapsi.
Tosin tämä majurin lähteminen Harmaalaan oli jo kauvan ennen päätetty, mutta Harmaalan paroonin tulo ja äskeisen illan tapaukset kiiruhtivat sen pikaista toteuttamista, semminkin kun majuri nyt havaitsi, mitä hänen olisi pitänyt osaaman aavistaa, mutta mitä hän ei ollut tullut ajatelleeksi, että nimittäin nuori nainen, ihana kuin Maria, ja nuorukainen, kaunis kuin Johannes, harvoin kauvan ovat yksissä, ennenkuin he toisissaan sytyttävät tuon tunteen, joka kerran oli majurinkin onnelliseksi tehnyt, vaikka hän sen ajan oli vähitellen unhottanut.
Vähän tiesi Maria, mitä ylioppilas mietti kävellessään Harmaalan ylikamarissa samaan aikaan, kun hän, Maria, näitä rivejä kirjoitti. Johannes oli tullut Harmaalaan. Hän ei tietänyt, että muut silmät kuin Annan olivat päässeet hänen sydämensä salaovesta silmäilemään sitä kuvaa, joka nyt loistavan kirkkaana istui hänen sydämensä entisen levottomuuden alttarilla.
Hän vaipui maahan, hän pyörtyi; hän olisi pudonnut hautaan, ellei Johannes olisi tarttunut häneen. «Tyttö rakastaa!« sanoi Johannes itsekseen. Veneitä oli paljon kirkkorannalla, useampia jo järvelläkin. Johannes lähestyi rantaa. Harmaalan pieni vene, millä pehtoori aamulla oli tullut, kulki Harmaalaan päin. Sitä souti yksinäinen. Tämä soutaja oli Johannes.
Johannes naurahti kuullessaan tuota syytöstä; mutta vaadittuna selvittämään hän ei virkannut sanaakaan; hän tarttui lasiin ja joi. Harmaalan parooni, majuri ja kaikki ymmärtäväisemmät olivat suuttuneet. Kun kreivi G pian otti lakkinsa ja kapteini Leistin ja monen muun upseerin kanssa oli lähdössä, lähestyi majuri Johannesta ja kysyi häneltä riidan syytä.
He tietävät, että Harmaalan parooni on eilen ehtoolla Turusta tullut, että hän on sieltä myötänsä tuonut kaksi naista, jotka vähää ennen ovat rikkaita olleet, mutta jotka nyt ovat köyhiä. He sanovat: «Niin pian voi kaikki muuttua«. Mutta kuka on tuo herra, joka paroonia seurasi? Hän on ulkomaalainen. Hän on pitkä, kaunis mies.
Anna pani huivin päähänsä ja käski miehen seurata häntä. Hän kyseli tiellä Johanneksesta, Mariasta ja kaikista mitä mieluimmin halusi tietää; mutta aivan vähän tiesi Harmaalan palvelia vastata. Anna ei saanut minkäänlaista todellisempaa tietoa. Hän sai päättää näistä vaillinaisista mitä tahtoi. Hän päättikin. Kahden tunnin kuluttua istui Anna taasen Marian kamarissa. Hän ei nyt ommellut.