Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Laskevan auringon säteissä helakoi rakennuksien seinät ja ikkunat paistaa. Kylätiellä kulkee lauma nuorisoa, harmonikka raikaa tuttua tanssisäveltä. Tuolla he jo menevät! He jättävät, he jättävät ! Ja tuskin olin näin ajatellut, kun todella tunnen, että saattajani on irroittunut minusta. Kuule, kuule seis! minne sinä ? Minut valtaa hätä ja kauhistus. Minä haparoin ympärilleni. En tavoita häntä.
»Mene keittiöön eläkä koske mihinkään», sanoi ääni, ja sillä aikaa kuin talonisäntä itse asetteli salvat takaisin paikoilleen, haparoin minä pimeässä eteenpäin ja pääsin keittiöön. Himmeästi palava kynttilä valaisi minulle autioimman huoneen, mitä koskaan olen nähnyt. Puoli tusinaa ruoka-astioita oli hyllyllä.
Niin että vasta nyt, kun olen päättänyt kirjoittaa tästä heräämyksestä, minun täytyy lukijan vuoksi jälleen kääntyä entiseen elämään. Ja etsiessäni sen johtavaa lankaa minä aluksi haparoin kuin hämärien unimuistojen seassa. Vaivalla näen siellä mitään järjestystä tai yhteyttä.
Tarvitsen valoa, sillä haparoin suuressa pimeydessä. Ja muori luki taas tuosta lohduttavasta kirjasta, jossa puhuttiin korkeimmasta hyvästä, rauhasta ja sovusta, itsensäkieltämisestä ja täydellisestä antautumisesta Jumalalle, jota ilman ei mitään vakavaa perustusta ole tässä maailmassa. Hänen vielä lukiessaan ilmoitettiin tulleiksi kreivit Bertelsköld, isä ja poika.
Kyllä minä tosin aina hapuilin ja haparoin jotain semmoista, miten sanoisin, niinkuin sinun Kalevalassasi sanotaan, syntyjä syviä, asioita ainaisia; minä halusin, ymmärrätkös halusin juoda "elämän vettä", olisin tahtonut syödä "salattua mannaa". Ja niin virkistävää oli tavata Katriinaa.
Minä haparoin käsilläni ja jaloillani ympärilleni ja pian löysinkin seinän ja portaat. Seinä tuntui olevan sileäksi hakatusta kivestä. Portaatkin, vaikka olivatkin melkein liian jyrkät ja kaidat, olivat muuratut ja kiilloitetut. Astuimet olivat säännölliset ja vakavat jalan alla.
Se lakana kietoutui yhä tiukemmin minun ympärilleni ja tuntui kuivaavan minua sekä ulkoa että sisästäkin, niinkuin tyhjää astiaa. Mutta viimein oli se niin tiukalla kuin kapalovyö, ja minua alkoi ahdistaa. Silloin tahdoin riuhtaista itseni irti, ja siitä minä heräsin. Minä haparoin sinne tänne silmilläni ja näin vihdoin, että pääni pohjissa seisoi joku, jonka silmät kirkkaasti katselivat minua.
Kuljen puulta puulle, ja näre nousee kuuseksi silmissäni, leppä luopihe tammeksi, kataja kohotaikse hongaksi, kaikki ovat yhtä korkeita ja yhtä kauniita. Suo on kuin kukkiva niitty, ja matala mäen harjanne muuttuu taivasta tavoittelevaksi vaaraksi ja siksi he kaikki minua ystävänään tervehtävät. Haparoin kotiani kohti, jossa kaikki jo nukkuvat ja josta vain oman ikkunani tuli vielä tuikkaa.
Ah, että voima sisäinen mun liikkuis rinnassani, ja että muoto täyteinen, mun virtais sormistani! Ma vielä etsin, haparoin, mut aina tuohon palaan: sun, luonto, tuntea jo voin, sua kuvata ma halaan. Kuin moni vuosi kulunut niin ilotonna koitti! Miss' oli nummi kuivunut nyt ilon lähde soitti! Sun luokses, luonto, halajan, sun luonas tahdon elää. Kuin vesi kaivon vilpoisan ylt' ympär suihkees helää.
Minä astuin siihen suuntaan, josta haukunta kuului, ja huusin vähän väliä koiralle, että se ei haukkumasta lakkaisi, ja vihdoin minä kolhaisin tämän huoneuksen takaseinää vasten; ja kun kuulin ihmisääniä sisältä, haparoin minä ovelle ja kolkutin sitä kädelläni. Oven aukaisi rikkinäisiin vaatteisin puettu tyttö; häneltä sain tietää, että talo oli ravintola.
Päivän Sana
Muut Etsivät