United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä olin niin murheissani äitini surusta; mutta minä hapuilin kuitenkin ulos ja menin ylös huoneeseni pimeässä; minä en edes kyennyt sanomaan hyvää yötä Peggotylle taikka pyytämään kynttilää häneltä.
Onni kuoli vähitellen meidän matkustellessamme, selittämätön, salainen levottomuus hiipi salamyrkyn tavoin suoniini ja pilasi vereni, hävitti onneni, elämäniloni. Koko maailma näyttäytyi minulle kärsimyksen ja valituksen näyttämöltä, ihmiset kantoivat raskasta taakkaa ja hapuilivat auttajaa, ja minä hapuilin heidän kanssaan.
Kuin narri mä haavetta hapuilin, Oman aarteeni unhottain Kera varjoni vauhkona kilpailin; Sisällystäni sieltä mä hain, Mikä outoa, onttoa kuorta on vaan, Jos kuinkakin pettävä lie Niin, ystävä, onnehen korkeimpaan Oman sielusi tutkimus vie. Koko luonto sun täytyvi yllättää, Tuhatkarvanen kaikkeus on; Vaan muita sä kuin voit ymmärtää, Oma itseys outo jos on?
"No, istu siinä vaikka ikäsi", sanoin viimein, maalle hypätessäni. Joitakuita askeleita käveltyäni, arvasin manterella olevani. Hapuilin sinne tänne; sattui vihdoin suuri risuläjä eteeni. Siihen tein tulen ja pistin risut palamaan. Vähän ajan kuluttua loimusi valkea iloisesti yön pimeydessä. Istuuduin kivelle valkian ääreen ja katselin ympärilleni. Maalla ei sumu ollut niin sakea kuin järvellä.
Haa! muisto leimahtaa kuin tulipalo Yöss' synkässä, joss' ennen hapuilin. Apua saivat sotamiehet, pakoon Väkemme läksi, isäs haavoiss' oli, Ja nuo, jotk' alkoi ryöstöll', ylläköllä, Ne murhapolttoon päätti voittotyönsä. Nyt muistan metsätien, yön myrskyisen. Ma hiljaa vaimon olkaan nojasin Ja mustain kiharoiden kanssa leikin. Ol' äitis tuo.
Kyllä minä tosin aina hapuilin ja haparoin jotain semmoista, miten sanoisin, niinkuin sinun Kalevalassasi sanotaan, syntyjä syviä, asioita ainaisia; minä halusin, ymmärrätkös halusin juoda "elämän vettä", olisin tahtonut syödä "salattua mannaa". Ja niin virkistävää oli tavata Katriinaa.
Teateriin? Todellakin. Sinne juuri mennään. Lähdetään. Mutta heidän täytyi antaa minulle anteeksi, että ensiksi saatin kaikki ulos ja väänsin alas lampun tulipalon varalle. Jonkunlaisen hämmingin johdosta pimeässä oli ovi kadonnut. Minä hapuilin sitä akkunan-kartiinein välistä, kun Steerforth nauraen tarttui käsivarteeni ja talutti minut ulos. Me astuimme portaita alas, toinen toisensa perästä.
Vastasimme olevamme Perniöstä ja saimme häneltä palan painoksi kimpaleen keitettyä lihaa. Syötyäni asetuin pitkäkseni penkille ja aloin hetkisen kuluttua valitella vatsaani, keppuroiden ja vääntelehtien penkillä. Yksi sotamiehistä toi minulle silloin viinaryypyn. Hetkistä myöhemmin hypähdin pystyyn, hapuilin kepin käteeni ja lähdin sotamiesten nauraa hoilatessa kiireesti kämppimään ulos.
Kuin narri mä haavetta hapuilin, oman aarteeni unhottain kera varjoni vauhkona kilpailin; sisällystäni sieltä mä hain, mikä outoa, onttoa kuorta on vaan, jos kuinkakin pettävä lie niin, ystävä, onnehen korkeimpaan oman sielusi tutkimus vie. Koko luonto sun täytyvi yllättää, tuhatkarvainen kaikkeus on; vaan muita sä kuin voit ymmärtää, oma itseys outo jos on?