Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Hanna tunsi ne samoiksi, jotka joka talvi suurempina seurailtoina tekivät parannuksen ja kesän tullen lankesivat entiseen uskottomuuteensa. Hänen katseensa haki isää, mutta tätä ei enää näkynyt. Iisakki oli liikutusten aikana poistunut. Hannakin alkoi pyrkiä ovea kohden. Koko pirtti oli täynnä hikistä ilmaa. Ihmiset olivat liikkeellä. Toiset itkivät, toiset rukoilivat syntejään anteeksi.
Ei jaksanut, eikä tehnyt mieli. Kerran kun Jussi läksi luistelemaan ja kehui olevan hyvän jään, meni Hannakin koettamaan. Mutta hänelle tuli melkein heti kylmä, jo ennenkuin hän ehti luistimiakaan jalkaansa panna. Ja sitten hän uupui melkein kohta ja kaatui vähän väliä. Eikä ollut tuttuja yhtään koko jäällä, kaikki outoja vaan. Herrat kun luistivat ohitse, katsoivat aina häneen.
Mutta isän ja tyttären kesken ei ollut näinä aikoina puhetta Antista eikä isä liioin ollut paloniemeläisiäkään maininnut. Eräänä aamuna, kun Iisakki puuhaili rannassa, hän huomasi kaksi tukkilauttaa, jotka vinhaa vauhtia laskivat suvantoa kohden. Melkein samalla hetkellä havaitsi ne Hannakin, joka ei unhottanut katsella joelle. Hän riensi rantaan, johon kokoontui joutilaita tukkilaisiakin.
"Ellen väärin tunne, on tuo hiihtäjä Paloniemen Juhani." Iisakki ei siihen puhunut mitään, rykäisi kerran, kaksi ja meni maata omaan sänkyynsä, jossa hänen oli päivälläkin tapana levähtää. Pois siirtyi Hannakin ikkunasta ja painui keittiöön. Tuntui kuin jokin kylmä viima olisi puhaltanut sydämeen ja hän joutui siinä huokaamaan: jospa joella hiihtävä mies olisi Antti eikä Juhani!
Hannakin koetti teroittaa silmiään. »Ihmisiäkö siellä on, vai elukoita?» kysyi isäntä vielä. »Eikö liene», alkoi Anna Sohvi, mutta Hanna keskeytti huudahtaen: »Olga ja Betty!» Ne ne olivatkin. Mitä kummaa ne taas näin myöhään siellä keikkuivat. Anna Sohvi veti kiivaammin airoja; vesi oikein sohisi kokkaa vasten. Tultiin rantaan. Olga ja Betty tarttuivat veneen laitoihin ja auttoivat heitä maalle.
Otti ne kengät sisarensa käsistä, katseli niitä, mutta ei se niistä mitään nähnyt. Mieli oli vaan Siirissä, Pokessa, markkinoissa ja Antin tuhannessa markassa. Tämän huomasi Hannakin, että veljellä oli jotakin muuta tärkeämpää ajattelemista kuin se kenkäasia, niin ei puhunut paikkanahkoista mitään, kääntyi omiin askareihinsa.
Hannakin seurasi esimerkkiä, samoin äiti, sitten kuin hän ensin oli käynyt kyökissä ja toimittanut ruoat sisään. »Jeekeli sentään » »No, Jussi, kuka noin sanoo?» »Mitä pahaa siinä, mamma? Eihän sillä pirua tarkoiteta.» »Et sinä milloinkaan opi ihmisiksi puhumaan.»
Olisin minä aivan hyvin ehtinyt kopata sen ja vetää maihin, mutta minä tahallani en sitä tehnyt. Kaduin samassa ja oli vähällä, etten heittänyt salkkua hänen jälkeensä mereen. Kunpa olisit tehnytkin sen. Istuivat taas vaiti. Helga lie selaillut kirjaansa, koska kuului lehtien kahinaa. Sitten kuului taas: Ei äiti taivu. Hannakin häntä yllyttää. Jos minä puhuisin Hannalle.
»Anna Hannan maata», puhui äiti ruokasalista. »Tule tänne, mamma kuulustelee.» »Saattaisi Hannakin jo nousta, kun kello on yli seitsemän.» Jussi meni kuitenkin kirjoineen ruokasaliin. Yli seitsemän? Täytyi kai sitten nousta, vaikkei vielä olisi oikein jaksanut. Silmät puoliummessa kohosi Hanna istumaan, veti polvet koukkuun ja kietoi kädet peitteen päällä niiden ympäri.
Oltaisiin aikansa yhdessä mikä sovittaisiin ja erotessa jaettaisiin maat ja tavarat miehiä myöten ja siinä saisi Hannakin osansa isän perintömaasta ja taloudesta, kuten kaikki muutkin... Niin, mitä sanot tästä hommasta sinä puolestasi?»
Päivän Sana
Muut Etsivät