United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Häh ... kuinka...? Eihän minua mikään waiwaa", sanoi Heikki ikäänkuin hawahtuen. "Olethan niin hajamielinen, että oikein kammottaa." "Niin ... tosiaankin. Olen miettinyt mitenkä saisin kyläläisilleni waloa, jonka tarpeessa tunnen heidän olewan, mutta en ole keksinyt mitään pätewää keinoa", selitti Heikki. "Et mitään keinoa?" "En."
"Shuokaa anteekshi!" virkkoi hänelle harmaapartainen ryssä: "Täällä puolen tiskiä ei shaa tule". Ja hän työnsi ystävämme takasin. "Olenko minä höperö, vai mikä minua vaivaa!" tuumaili Pekka, "kuinka saatoin noin hajamielinen olla? Kuinka saatoinkaan luulla tuota likaista tiskiä ." Hän läksi kiirein askelin rantaan päin, kuullen takanaan ryssien ja muitten hahatusta.
Mutta pian huomasinkin, että itse olin yhtä hajamielinen kuin kaikki muut, ja minua huojensi litanian sanoilla sitä tunnustaa. Sitten nousin seisoalle ja rupesin kaikesta sydämestäni ottamaa osaa virteen, kunnes Ewelyn nyhjäsi minua hameesta ja sanoi: "Ainoastaan kuorilaiset veisaavat."
Holt itse oli vähän hajamielinen. Häntä näytti suuresti huolestuttavan, ettei yksi hänen laivoistaan päässyt lähtemään tyynen vuoksi. Eihän sillä mitä kiirettä ollut, Knut lohdutti, mutta Holt näytti olevan toista mieltä. Knut ja Kornelia tapasivat toisiaan tiheään Pietarin ja Hannan luona.
Sillä välin oli Kirri ottanut Katrulta Ainalta Martille kirjoitetun kirjeen, ja laskenut sen kädestään epähuomiossa kaapin päälle, sillä hän oli tuiki hajamielinen tällä kerralla. Vaikka Martilla oli kauhea sydämen tuska, huomasi hän kumminkin tuon salatun kirjeen joutuneen tarkatta talleuttajatta.
Ihan muuttuneella, mielistelevän liehakkaalla äänellä hän virkkoi: »Ah, olen ollut kovin epäkohtelias isäntä! Olen niin hajamielinen! Tuhannen kertaa anteeksi! Olkaa hyvä, odottakaa hetkinen!» Hän lähti äänettömin askelin ja pujahti kirjokuteisen, raskaan oviverhon taakse. Aivoni toimivat korkeanpaineen alaisina.
Olisi kyllä ollut aikaa jo kun me tässä puoli tuntia olemme odottaneet tuota tarkastusta. Juonas Ne juovat paraikaa kahvia. Papereita on pöydällä. Neiti on hyvin juhlallisen näköinen. Professorilla on hattu päässä Lassinen. Hattu päässä! Niin, se on juuri ukon kaltaista. Ei hän sitä itse huomaa, vanha Stobe. Neiti Forslund. Niin, eikö hän ole hirveän hajamielinen? Lassinen.
Vähän ajan perästä tuli Niilo sinne, haettuansa häntä turhaan joka paikasta. "No viimeinkin tapasin sinut," sanoi Niilo. "Hm," vastasi Yrjö ajatuksissaan. "Mitäs sinä täällä teet?" Yrjö ei kuullut. "Mitäs sinä täällä teet?" toisti Niilo kysymyksensä. "Mitäkö teen? Minä ... ja mitäs se sinuun koskee?" "Kuinka?" "Oletpa vähän hajamielinen, ystäväni," sanoi Niilo tyyneesti.
Majuri oli hyvin leikkisä herra, vaikka joskus hajamielinen, niin että hän välistä alkoi puhua suomea ruotsalaisille ja päinvastoin. Nytkin kun hän astui sisälle, tempasi hän kursailematta Annan syliinsä ja lausui: "Hur mår du, min lilla pulla?" Anna vastasi puhtaasti samalla kielellä: "Tackar mjukast herr major, mycket bra!"
Hän oli solakka poika; kasvonpiirteet kauniit ja hienot, hiukan pienet; hivukset vaaleat, kiharaiset; silmät kirkkaat ja huulilla alituinen puoleksi iloinen ja puoleksi hajamielinen hymy. Hän oli kaiketikin rikkaan talon poikia ja oli tullut hevosia paimeneen noin vaan, huvin vuoksi eikä tarpeessa.