Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Mut turhat sanat ne häviävät Ja tyhjät tarinat unhoon jäävät, Kuin tuulen saaliiksi tulleet ois, Ne haihtuu ilmahan kaikki pois. Siskomme Ukonjylinä, sinä, joka kuparimaljaasi kokoat pahat sanat, ilkeät, kovat, valheelliset, petolliset, rumat, likaiset, ivaavat ja rakkaudettomat sanat, osoita niille heidän paikkansa!
On neuvo myöhä, haihtuu niinkuin vahto, Kun järjen kanss' on kapinassa tahto. Ken tietää tiens', on neuvo sille turhaa, Se hengen haukkojalta hengen murhaa.
Tämä on jo tuntenut syvyyden haudasta pelastamansa immen ja pian tervehtii Vaalinkin silmä pelastajaansa. Myrsky asettuu, usva haihtuu. Aurinko loistaa jälleen. Muutamia päiviä risteilee laiva vielä merellä. Viimein on se kuitenkin palausmatkalla satamaan.
Konsa tunteet haihtuu hyiset, Herää kansat, yksityiset? Väkevämmät olkapäätä Heikompamsa painavat. Toisten tuskaa, vastasäätä Kutka, kutka muistavat? Konsa tunteet haihtuu hyiset, Herää kansat, yksityiset? Rikkahat myös köyhemmilleen Vastuksia nostavat. Sorretut taas sortajilleen Kostohuudoin kostavat. Konsa tunteet haihtuu hyiset, Herää kansat, yksityiset?
Väkisin mukaani työntäysit ... vastuksen vain sinusta sain. Sinua varrotessani haihtuu taikain voima. Eihän sinun minua odottaa tarvitse, tulenhan jäljessä niinkuin voin, vaikka jättäisitkin, kun vain yöpaikassa odotat, virkkoi Ilpo kuin anteeksi anoen. Ja väärin hän teki mielestään, kun tietäjää niin viivytti ja hänen hankkeitaan häiritsi.
Mutta Marialta oli kaikki hukassa. Pian haihtuu Maria Sprengtportin muisto, ikäänkuin häntä ei olisi ollutkaan. Ei häntä kukaan muu kaipaa kuin isä, jolle hän niin suuren-suuren surun tuotti, ja ehkäpä äitipuolikin, joka joskus kertonee hänen kohtaloansa pienelle Yrjö Maunulle. Jaakko itkee hänen kuolemaansa, mutta niin nuorella ijällä sellaiset ajatukset pian haihtuvat.
Ja joka kerran, kun tuo sävel raikuu, niin soittimesta armahani kaikuu kuin ensi lemmen soinnut riemuineen. Ja lempemme kun vihdoin sammuu, haihtuu, ja uskolliseen ystävyyteen vaihtuu, luo laulu sillan *aikaan menneeseen*.
Te olette jokaikinen liitossa minua vastaan. Ja Viktor, Viktor ! Oi kuinka minä olen äärettömän onneton! ALMA. Näin ensi alussa se tuntuu katkeralta. Mutta usko minua, Sylvi: kaikki kääntyy vielä hyväksesi. Tämä suru haihtuu pian, ja sitten kyllä huomaat, että koko juttu oli vaan lapsellista hulluutta. Ei muuta mitään. SYLVI. Ole vaiti! Minä en kärsi kuulla enää yhtä sanaa. SYLVI. Viimeinkin!
Tuulen hengen raukein siivin kannattelemana leijailee se hetkisen pitkin jääkentän välähdellen läikehtivää pintaa, kunnes häipyy ja haihtuu näkymättömiin: uppoaa valovirtoihin. Silmiä häikäisevä valo estää meitä saamasta tuon sumun synnystä selvää, vaikka suuntaammekin silmämme sinne päin. Sieltä kuuluu vain hiljaista, epäselvää sohinaa, niinkuin hyvin kauvas poistuvan soiton kuolevista sävelistä.
Herraa peljätkäämme! Ylemmäs yhä, kotka! Leimahdellos, nuori rinta! Konsa tunteet haihtuu hyiset?
Päivän Sana
Muut Etsivät