Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Joka seuraisi minua erämaahani ja siellä jakaisi kanssani kaikki virkani vaikeudet ja kantaisi kärsimykset rakkaudesta minuun ja rakkaudesta siihen asiaan, jota ajan. Minulla oli se haave toisessa tarkoituksessa, toista aatetta ajaakseni mutta en minä sitä nyt enää kaipaa. Se ei ole minusta enää välttämätöntä.
Tottumus viihtymään näissä ajatuksissa, tottumus tekemään vaan sellaista työtä, jonka yllykkeenä oli tulevaisuuden haave, kasvatti minussa vähitellen vastenmielisyyttä niitä lukemattomia asioita ja kysymyksiä kohtaan, joita nykyisyys alituisesti tuo esiin ikäänkuin ratkaisua vaatiakseen. Niillä ei ollut mitään merkitystä. Ne olivat olemassa ikäänkuin vaan vaivatakseen minua.
Tietäkää, on mulla muisti pitkä niinkuin kruunun koura, joka kansan eljet suisti, jäi vaan uskon haave, houra. Siksi valan vannotatte jälleen Ruotsin kuninkaalle, esivallan asetatte vanhan kansalle ja maalle, varoitatte vastaisista erheistä ja kapinoista, seurakunnan paimenista, vääristä myös profeetoista.»
Ja nyt, koettakaamme unohtaa entiset, se on minunkin hartain toivoni; tällaisista selvityksistä en pidä. Elämä kulkee sentään säälimätöntä kulkuaan, ja me saamme tyytyä siihen, että moni haave siinä pirstoutuu." Vastaukseksi puristi Ester hiljaa hänen kättään, nyykäytti päätään ja jätti huoneen hitain askelin.
"Ja pidä häntä yhä niin, että toteutat hänen silmiensä alla sitä, mitä sinussa itsessäsi on parasta, hoida häntä hyvänä haltijana omassa itsessäsi." "Olen jo koettanut." "Olet oikealla tiellä. Silloin hän on sinun eikä häntä sinulta kukaan riistä; vaikka haave, niin kuitenkin tosi. Sinähän loit hänet, ennenkuin hänet näitkään.
Seurasivat rakkautemme muistot mua äärelle alttarinkin, kunne kasvot käännän, siellä sinä, mitä mietinkin, mieless' oot, sun on piirtees Ristiin-naulitulla, sun soi äänesi messun halki, rukouksessani hartaimmassa haave syntinen sylkähtää. Itkeä mun pitäis itseäni, sentään entistä aikaa halaan, katua mun tulis kauhistusta, sentään toivotan takaisin. Ken mun päästää kuolon kahlehista?
Taikka oli myös kuin olisi hehkunut heissä haave totuudelle, totuus taas heidän kauttaan omaa kangastustaan tavoitellut. Mitä he tiesivät siitä! Mitä he siitä välittivät! Sillä he rakastivat, ja se riitti heille, ja he olivat kumpikin onnelliset omasta rakkaudestaan, mutta vain niin kauan kuin he yhdessä olivat. Sitten heidän tiensä aina erosivat.
Ja päätään pudistaen tiedemies arolla aatoksiinsa hiljaa vaipuu: »Mik' ihanin on ihmiskunnan kaipuu, sen kaiken kansa tuo jo tuns ja ties. Miks elää enää polven nykyisen? Jo kerran täyttyi haave parhaiden. Tääll' yhtyi suuri taito, suuri tieto ja suuri rakkaus, niiden lähde lieto; on ollut maa ja kansa onnen lauhan, mi muilta sai ja muille antoi rauhan.»
Päästäkää mua, herrat. Jumal' auta, haamuksi sen teen, jok' estää Mua nyt; pois! sanon. Mene, minä seuraan. HORATIO. Tuo mielen haave hänet hulluks saattaa. MARCELLO. Jäljessä! Totella hänt' emme saa. HORATIO. Niin, seuratkaamme. Miten päättyy tämä? MARCELLO. Jotakin Tanskan valtioss' on mätää. HORATIO. Sit' ohjatkohon Luoja! MARCELLO. Seuratkaamme! Viides kohtaus. Syrjäinen paikka terassilla.
Neiti, neilikka punainen, kesän haave hangen maassa, päivän kukki, toisen tuoksui, päänsä painoi kolmantena runolaulajan lasilla, ankaralla akkunalla. Harvoin tänne päivä paistoi, senkin seinien lomitse; harvoin tänne lämmin läikkyi, senkin vaivojen välitse; harvoin harhausi hymyily, senkin kautta tuskan tuiman. Pahat suut panettelevat lumpeeni pataluhaksi, jouhipääksi joutseneni.
Päivän Sana
Muut Etsivät