Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Kalle ei voinut olla mielessään Loviisaa ja Himmiä toisiinsa vertailematta. Aina kallistui silloin voitto Himmin puolelle; hänen vaakalautansa jäsähti maahan. Loviisan kohosi, kuin kevyt höyhen, ylös korkeuteen.
»Pois, sa hornanviesti uusin, lintu, paholainen!» huusin, »ulos myrskyyn jälleen lähde, öiseen maahas kamalaan! Ei saa höyhen jäädä tuonne, pois sun valhees joka juonne! Jätä rauhaan tämä huone! patsaan päältä pois nyt vaan! Et saa sydäntäni raastaa, ulos ikkunasta vaan! Korppi huus: »Ei milloinkaan.»
Hän ymmärsi ettei se ollut muuta kun epämiellyttävää huomion herättämistä ja itsenäisyyden pyrintöä tuo, että muutamat panivat kaksi, toiset ei yhtään höyhentä hattuunsa, silloin kuin enemmistöllä oli vain yksi höyhen. Tämä nyt oli vain pikku seikka, mutta semmoista se oli muissakin seikoissa. Kun on täydellinen, niin on.
Hän kantoi suloisen kantamuksensa, joka oli hänestä kepeä kuin höyhen, vaikka kalliimman-arvoinen kuin yhtä suuri taakka puhtainta kultaa, pieneen kammariin, joka oli ollut hänen äitinsä makuuhuoneena. Se oli kaikkein sopivin pahoin voivalle, koska se oli puutarhaan päin ja siis erotettu kaikesta melusta. "Imettäjä hoi!
Höyhen kohosi, se nousi yhä ylemmäksi kulkeutuen samalla poispäin yli kaupungin. Korkealla ja kaukana siellä pilkotti sitä pikkuisen, niin niin vähän, ja sitten katosi viimein. Minnekähän se menee? Vappu lähti kävelemään kädet lauenneina jännityksestään, ruumis suorana ja katse taivaalla siellä, minne höyhen oli lentänyt. Kuinkahan kauas se lentää? Lentää varmaan ulkomaille asti...
Kun sanon: "Cressidaa Kuin hurja lemmin", vastaat: "Hän on kaunis", Valaen sydämmeni avohaavaan Sen silmät, posket, tukan, käynnin, äänen; Puheessas kättelet, oi, tuota kättä, Min rinnall' itse valkeus on kuin muste, Joll! oman piirtää häpeänsä; kättä, Min hellän puristuksen rinnalla On höyhen kova, vienoin kosketuskin Kuin kyntömiehen koura karkea.
Hänenkin silmänsä katselivat mielihyvällä kaunista vartaloa niin, suuruutta ja vahvuutta hänkin kunnioitti; kaikissa tapauksissa luuli hän aina tuommoisessa, leveitten hartioitten päällä olevassa suuressa päässä olevan yhtä vahvan tahdon kuin hänellä itsellään... Minä olin mielestäni niin pieni, yhtä mitätön kuin kahden tammen välillä liehuva höyhen, näitten molempien kookkaitten naisten rinnalla.
Ja tuo kaunis, pieni höyhen patja jolla monta, monta vuotta sitten ylimetsänhoitajan rouvan kaikkein rakkain aarre pari viikkoa sai sijailla, sen olen perinpohjaisesti tuulettanut ja tomuttanut ja nyt se on tuolla sänkykamarissa, niin että voipi aikojen kuluessa joku muukin tulla sillä lepäämään.
"Koskas sieltä kotihin käännyt, Poikani poloinen?" "Konsa korppi valkenevi, Muorini kultainen." "Koskas korppi valkenevi, Poikani poloinen?" "Konsa hanhi mustenevi, Muorini kultainen." "Koskas hanhi mustenevi, Poikani poloinen?" "Konsa kivi veen päällä pyörii, Muorini kultainen." "Koskas kivi veen päällä pyörii, Poikani poloinen?" "Konsa höyhen pohjaan painuu, Muorini kultainen."
Minä toivotin hänelle onnea hänen tyytyväiseen katsantoonsa ja hilpeään mieleensä ja näin nyt, että hänen nojatuolinsa liikkui pyörillä. "Eikö tämä ole näppärä kalu?" kysyi hän, seuraten katseeni suuntaa ja käsivarrellansa hivuttaen tuolin käsipieltä. "Se käy keveästi, kuin höyhen, ja pysyy radalla yhtä tarkasti, kuin rautatien vaunut.
Päivän Sana
Muut Etsivät