United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Esterin sydän riemuitsi onnesta; hän oli välistä pelännyt, että Svenin hempeys ja hienotunteisuus tekisi hänet miehuuttomaksi, mutta nyt hän ymmärsi, että oikealla miehuudella sillä, joka ei ole juomisen- ja tupakanpoltontaidossa, vaan mielen uljuudessa ja luonteen lujuudessa, sillä on aina pohjansa syvässä tunne-elämässä... Ja kuinka häntä liikutti, ett'ei Sven ollut tahtonut kertoa tuota pientä juttua vanhemmilleen!... Hän ei vielä varmaan tiennyt, miksi Sven oli vaiennut; mutta niinkuin tuoksuntäysi tuulahdus kertoo ihanan kukkaisen läheisyydestä, niin tunsi Esterkin jonkin kauniin ja ylevän läheisyyttä siinä suloisessa tunnelmassa, joka humisi hänen sielussaan...
"En ymmärrä eroa", keskeytti Ester halveksivasti, "otaksun, että se on 'sotkeutunut', joka mässää, juo ja tekee muuta pahaa, ja tiedän, ett'ei Sven sellaisiin ole ryhtynyt..." Bengt ei vastannut; hänen olennossaan oli jotain omituisen hiljaista, niin että Esterkin, niin kiihkeän epätoivoinen kuin olikin, huomasi sen.
Samaa peläten koki Esterkin osoittaa mitä hellintä huomaavaisuutta kumpaakin vanhusta kohtaan. Milloin koki hän kreivittären silmistä lukea hänen pienimmänkin toivomuksensa ja rientää sitä täyttämään, samalla kuin hänen rukoilevat silmänsä anoivat anteeksi hänen äskeistä hillitöntä kiivauttaan.
Päivämääriä hän itsekin ensimmäisenä kesänä kuleksi Rikbergin kanssa tiluksilla ja huomasi paljon sellaista mistä hän ennen oli ollut vallan tietämätön. Näytti kuin uusi ilma olisi puhdistanut Valkaman ummehtuneen kartanon. Esterkin kävi poskiltaan taas hiukan punakammaksi. Luuleeko Rikberg tämän tilan viljelyksien kannattavan? kysyi Arnold erään kerran heidän istuessaan Arnoldin huoneessa.
Mutta aina, kun vain sai tilaisuuden olla ottamassa isäntäänsä vastaan tämän kotiin tullessa, oli hän keksinyt sopivan keinon, jonka avulla ehkäisi Arnoldin tuhotyöt. Niistä oli ennen kaikkea Ester, mutta myöskin Arnold itse hänelle sangen kiitollinen. Esterkin oli koettanut löytää jonkun neuvon hillitäksensä miestään rajupäällä ollessa. Mutta ne eivät auttaneet.
Sun äänesi, Herra, armahasti suo tuossa soinnussa tuntea! Soi, sävel pyhä, soi suloisasti kuin kutsu paimenen illalla!" Kun Sven oli lopettanut, juoksi hän Esterin luo, heittäysi hänen syliinsä ja purskahti itkuun. Esterkin itki ja silitti hyväillen Svenin otsaa, heidän kyyneleensä yhtyivät ja sielu suli sieluun ihmeellisessä onnessa, kaihossa ja riemussa.