Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. lokakuuta 2025
"Voi taivaan herra, ole minulle armollinen!" huudahti Elvira ja peitti kasvonsa käsillänsä. Kapteeni Stålsköld kääntyi ja seisoi nyt silmätysten valtiokamariherraa, paroni Gyllenström'iä vastaan. Tämä oli hiljaan hiipinyt huoneesen juuri sinä hetkenä, jolloin Elvira lausui onnettoman tunnustuksensa. Kapteeni Stålsköld kavahti taaksepäin, kun hän näki paronin, ja vaaleni.
Eversti Stålsköld lopetti taasen äänettömyyden ja lausui: "En tahdo salata teiltä, että viimeinen hetkenne on lähellä ja että minä aion ilman muita mutkia lähettää kuulan otsaanne! Mutta sitä ennen vaadin minä teidän lyhykäisesti tekemään tilin niistä ilkitöistä, joita olette tehnyt, sekä siitä kamalasta kohtalosta, jonka alaiseksi olette saattanut onnettoman Elvira raukan.
TEOFILUS. Sielläpä ravintolassa saa huutaakin, ei siellä kukaan estä. Kotona ei saa olla "oma itsensä" ensinkään. En pelkää niitä, saan ilmoittaa. En ole mikään Hynnis-vainaja ELVIRA (keskeyttää). Jo piisaa!
Toivokaamme parasta ja väärin on välttämättömästi otaksua, että onneton sattumus on saattanut tämän nuorukaisen tahtomme alle". "Elvira ... älä kiroo minua, vaikka minä tulin kiroukseksi sinulle!" jupisi sairas samassa, ja huokaus pusertui hänen rinnastaan. Aake Berg katsoi Pentti Esanpoikaan. "Mahtaneeko hän herätä?" kysyi hän. "Sitä en luule.
Paris prinssin osaa näytti ylkä, valtiokamariherra Gyllenström. Elvira S hjelm oli vaalea-verinen ja hänen tummansiniset silmänsä loistivat kirkkaammin kuin timantit siinä jalokivi-koristeessa, jolla hänen kastanjankarvaiset suortuvansa olivat kiinnitetyt hänen kiireellensä. Mutta näiden silmäin katse oli haaveksivainen ja surumielinen niinkuin hieno hymyilykin hänen huulillansa.
Kiirein askelin riensi hän ylös näitä salaisia portaita, työnsi kooten kaikki voimansa auki raskaan salvan, joka lukitsi tämän porraskäytävän yläpäässä olevan oven, ja astui sitten käskevän vakaalla, huolettomalla käytöksellä huoneesen, jossa paroonin puoliso, onneton Elvira, jo kauan aikaa oli pidetty eroitettuna maailmasta. Huonetta valaisi heikosti palava lamppu.
"Tämäkö siis on viimeinen sananne?" rohkeni hän kuitenkin lisätä. "Niin viimeinen, herra everstiluutnantti! Ja olkoon tämä asia kerrassaan päättynyt!" Everstiluutnantti vetäytyi suruissaan pois, siliä hän huomasi kaukaa paroonin kolkon haamun. Elvira katsoi hänen peräänsä pitkän pitkällä silmäyksellä, ja hänen rintansa kohosi hiljaisesta huokauksesta.
Aina siitä päivästä alkaen, jolloin Elvira suljettiin yksinäiseen kammioonsa hamaan siihen tapaukseen saakka, joka saattoi parooni Gyllenström'in lähettämään hänen syrjäiseen uudistaloonsa, ei hän ollut ainoatakaan kertaa ollut ulkona vankeushuoneestansa.
Tätä maailman kuonaa on kyllä Airiston hovin rikkaalla perillisellä! Hän on jalomielinen ihan kun Hynnis-vainaja joka Ei sitä tiedä! Kuka sitä olisi luullut Anshelmistakaan semmoista, jota sittemmin sain kokea. ELVIRA. Kiitä Luojaasi kun niin kävi! Katsos tämä sulhanen on nyt ihan toista! Koettele häntä kuinka hyvään, ole äreä hänelle, epäystävällinen ei hän mieltänsä muuta.
Kustaa ei enää ollut Elviralle paljas lapsuuden ystävä, vaan se jalo sankari, jonka rakkautta hän mielikuvituksessaan oli kuvannut onnen suloisimmaksi lahjaksi. Kustaalle oli Elvira se lemmetär, joka sodassa kiihoitti hänen mieltänsä urostöihin, jonka omaksensa omistamisen tähden hän toivoi saavuttavansa sankarimainetta ja kuuluisuutta. Kenraalin luona tapasi Kustaa usein paroni Gyllenströmin.
Päivän Sana
Muut Etsivät