Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
En ole, vaan imettäjäni oli noita. Ripille-laskennon päivä oli käsissä, se oli palmusunnuntai. Pääsiäinen tuli myöhään sinä vuonna ja kevät aikaisin! Ellen nousi päivän kanssa. Hän oli oikein toimissaan. Tiina oli edellisenä päivänä pannut hänelle esille mustan silkki-hameen ja shalin. Ellen'in täytyi kohta saada ne päällensä.
Kun puoli sivua oli kirjoitettu ja raapitettu, esitteli Ellen että mentäisiin ulos kävelemään, ja kun tätä ei sallittu piirsi hän niin kauheita irvi-kuvia M:stä ja O:sta ja luki lauseen: "lammas määkyy karsinassa" niin monilla luonnon mukaisilla äänillä, että Henrik naurettavassa epätoivossa totisesti kysyi häneltä, oliko Ellen'in aikomus tehdä häntä yhtä hulluksi kuin itse oli?
Arvattavasti hän ei ollut vielä saanut käsiinsä kaikkein vaarallisimpia kirjoja taikka hänen luontonsa oli niin raitis, niin vähän hermoista kokoonpantu, ett'ei kielletty hedelmä ollut erittäin houkuttelevainen. Ellen'in mielestä oli hauska taas olla entisillään, liikkua vapaasti kuin lintu ja tuuli, ilman tuota surinaa korvissansa ja uneksimatta yökaudet kaikenlaista kummaa.
Hra Jansen nosti tytön varovasti ylös, kantoi häntä huoneesen, pani hänet sohvalle ja kysyi oliko hänellä vaivoja? On! vastasi Ellen. Hra Jansen valjasti itse hevoiset ja ajoi täyttä laukkaa ulos kartanosta lääkäriä hakemaan. Tämä tuli, taputti Ellen'in päätä ja tutkiskeli säärtä. Se oli taittunut nilkka-luun yläpuolelta.
Koettakoon vaan! sanoi Tiina, kiertäen hameen lemmikkinsä ympäri. Hra Jansen tuli ovesta sisään ja kuuli heidän puheensa. Hän rypisti silmä-kulmiansa ja astui huoneesen, jossa Henrik vielä seisoi hämmästyneenä, kirjoitus-vihko toisessa kädessä ja toinen käsi poskellansa. Minä pyysin sinua lukemaan Ellen'in kanssa enkä näyttämään koulumestarin tapoja, sanoi kartanon-haltija ankarasti.
Aivan hullua oli kun Ellen'in terävä silmä huomasi tämän epäkohdan ja koetti sivistää Andreasta. Hänen hidas luontonsa ei voinut seurata kaikkia hyppäyksiä Ellen'in opetuksessa taikka häneltä puuttui ne alkeis-tiedot, jotka olisivat tehneet sen mahdolliseksi.
Henrikillä oli nyt aina kiire. Ellen'in mieleen muistui silloin Andreas, jonka hän kokonaan oli unohtanut kirjallisella aikakaudellansa. Sillä voimalla, millä hän hallitsi kaikkia kartanossa, isäänsä siihen luettuna, sai hän aikaan että Andreas tuli hänen henkivartijakseen.
Kun hän avasi tallin oven, pisti eräs mies päänsä ulos siitä ja oikein ällistyi nähdessänsä silkkiin puetun neiti Ellen'in hevosen kanssa. Ellen jätti huoletoinna Ruskon miehen haltuun ja meni pihan yli huoneisin. Herra Jansen seisoi mustissa vaatteissa ja näytti olevan oikein hädissään. Mutta mitä sinä ajattelet, lapsi, kun pötkit tiehesi tuolla lailla? Pitäähän meidän mennä kirkkoon!
Oliko hänen, Ellen'in äiti todellakin rakastanut isää? No niin, siitä oli pitkä aika. Mutta kuitenkin! Hän katseli ylös kattoon ja tietämättänsä hiipi mieleensä yksinäisyyden tunne. Talonkoira Tyra, lehmät, hevoset, lampaat, siat, pienet porsaatkin, Liina, isä, kaikkien antoi hän mielessänsä kulkea ohitsensa ja kaikissa oli joku vaillinaisuus.
Kun olivat tulleet kartanoon, seisahtui Henrik ja pidätti Ellen'in, sanoen: Kuules Ellen, sinun pitäisi ottaa kelvollisia runokirjoja kirjakaapista tuolla sisällä. Ja sitten saisit koettaa unohtaa runot väentuvasta. Ei ne ole kauniita eikä ne sovi sinulle! Kun kalkki muut kartanossa olivat levolle menneet, meni Ellen puoleksi riisuttuna kynttilä kädessä jokapäiväis-huoneesen ja avasi kirjakaapin.
Päivän Sana
Muut Etsivät