Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
EERO. Kuulkaat, veljet: emmehän tuota vielä varmaan tiedä oliskohan nimismiehen haaroissa kettu meitä kohtaan. LAURI. Minä uskon toisin, sillä katselinpa häntä tarkasti silmäterään, ja siinä ei vilahdellut vilppiä. Ja harkitkaas. Miksi olisi hän tullut ilman miesvoimia aina tähän asti, vaikka hänen tiellänsä on mökkejä ja kyliä?
EERO. Ja prameus. JUHANI. Niin! EERO. Ja koreat, synnilliset vaatteet. JUHANI. Niin! EERO. Letkuvat kirkkokäässyt ja kaikki koreat kirkon kemputtimet. JUHANI. Mitä? Mitä sinä puhut? SIMEONI. Hän veistelee taas. JUHANI. Minä huomaan sen. Katso etten tempaa niskastasi kiinni, jos nimittäin huolisin houkon puheista, mutta enhän sitten oliskaan mies, en totisesti oliskaan.
Hän osasi näyttää, mitä tunsi ja kaikki kävi niin paljoa iloisemmaksi, silloin kun äiti oli sellainen. Mutta hänen äskeiset sanansa, mitä ne tarkoittivat? Eiväthän ne mitään selvittäneet Eerolle, viskasivat hänet vain entistä pahempaan arvelujen ja ajatusten ristiaallokkoon. Eero makasi silmät selällään, kattoon tuijottaen. Hän ei jaksanut ajatella enää.
Mutta hyvä että »ehtii hän vähän puuskuttamaan». TIMO. Allani makaa poika kuin märkä tallukka vaan. TUOMAS. Mutta housunsa tekivät hänelle teposet. AAPO. Olkoon se sanottu totuuden nimessä. Juhanin omat housut olivat tässä herraansa vastaan ja rupesivat liittolaisiksi Timolle. EERO. Niin on asia. Sentähden kaikki housut pois ja uudistukoon leikki. SIMEONI. Pidä nyt kitas, sinä rääkkä!
EERO. Häntä kiittäkäämme, veisatkaamme oikein »Simeonin kiitosvirsi». SIMEONI. Pilkkaa, pilkkaa ja virnistystä taas! TIMO. Ole tekemättä pilkkaa, Eero, Jumalan sanasta, Simeonin kiitosvirrestä. AAPO. Ah, niin nuori ja niin paatunut! SIMEONI. Niin nuori ja niin paatunut! Eero, Eero! Niin, nyt en sano muuta, vaan huokaan sinun tähtes.
EERO. Minä kuulin kuinka Juhanin hampaat helähti, näin kuinka Tuomaan poski-lihat pullistuivat, ja minä kauhistuin, mutta kiitinpä sentähden Jumalaa teidän puolestanne, muistaissani kuinka hyvää kuri kuitenkin tekee. JUHANI.
Siihen aikaan, tuumaili hän, olivat rekien jalakset ja kärryjen pyörät raudoittamattomat, ja sellaisilla ajoneuvoilla oli hän useat kerrat matkannut aina Turkuun saakka, liinaa myymään ja suoloja ostamaan. Eero Juhanin isä oli ahkera metsämies. Hän oli haaskalta ampunut ja kuopista saanut susia yhteensä 40; mutta ei hän koskaan ollut antautunut otteluihin mesikämmenen kanssa.
Eero oli pelännyt, että isä vihastuisi, mutta suuttumusta ei kuulunut, sanoissa ainoastaan ahdistavaa, selittämätöntä tuskaa. Siltä se ainakin näyttää.
Mutta koska Valko oli ruokottu ja laskettu laitumelle ja retelit asetetut vasten pirtin seinää, astuivat veljekset sisään, sydämen karvaudella muistellen turhaan varrottuja juhlatavaroita. Viimein astui myös Eero pirttiin äänetönnä ja kyräten kiukkuisesti. Silloin Juhani, kohottaen päätänsä peiton alta ja kurkistellen yli parven reunan, haastoi seuraavalla tavalla: »Vieläkö sinä kyräät, sonni?
Sinne tahtoi hänkin viedä taakkansa, sieltä uutta uskallusta ja uutta toivoa hakea. Mutta keneltä? Hänen tyttönsä ei ollut siellä, sen hän tiesi. Mutta olihan siellä hän, paljo kärsinyt ja siksi kaikkien kärsivien ystävä, pyhä äiti, jolla oli annettavana juuri sitä, mikä niin siunatusti auttoi ihmislapsia, mutta jota vaille hän, Eero, oli jäänyt: äidinrakkautta.
Päivän Sana
Muut Etsivät