Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Juuri vähää ennen kuolemaansa Ojala vielä oli kertonut testamentanneensa Ellille koko omaisuutensa. EERO. Mihin hiivattiin se ukko lienee paperin kätkenyt? MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja purjetuuli EERO. Jos hän olisikin vienyt sen johonkin muuanne OLLI. Mitä siinä suotta pääluutasi soitat, ei sinulla kumminkaan ole sen asian kanssa mitään tekemistä.
Niinpä herrastelisimme; ja syljeskellen kuultelisimme kun jokin kerjäläisrukka maan päältä meille kertoilisi seitsemästä viheljäisestä veljeksestä tuolla alhaalla mutaisen Sompiosuon varrella, jotka oljentelevat savuisessa pirtissä kuin nahkasiivet toinentoisensa niskoilla hongan holossa, ja näkevät nälkää kuin sudet. EERO. Mitä turhia kuvailet?
TIMO. Menenkö ma hänen kanssansa tuohon lapsekkaasen työhön? EERO. Mitä hän kysyy vielä. Mene, Jumalan luoma, mene koska pääset. SIMEONI.
Ja Eero ajatteli niitä raskaan alakuloisena niinkuin hänen tapansa oli. Mutta sitte luistivat hänen ajatuksensa Elinan antamaan neuvoon ja siihen ne pysähtyivät.
Siinä heitto, joka soittaa teidät aina Ilvesjärvelle. JUHANI. Sitä en juuri tahtoisi uskoa. Niin tuossahan se makaa, veikkoseni, vallan koreasti. Mutta Herran leimaus! nyt katso, poika, kinttus. Tuossa! TUOMAS. Lyö vastaan, iske häntä, Aapo! AAPO. Meni kuin pääskynen ohitseni suhinalla. Mutta minä tiedän että Eeron kanki kajahtaa taasen. Juuri niinkuin sanoin! Hyvin isketty, Eero, hyvin!
Tyttö vastasi verkalleen, hienoisella, levollisella äänellä, mutta silmät, ne kun joskus vilahtivat, niin niissäpä vasta oli senkin tuhannen peli ja ilve, niistä tuntui singahtavan tultakin, aivan tyynen kuoren alta. Eero kävi hajamieliseksi, hänen oli toisinaan melkein paha olla tuota kuvaa katsellessaan.
Innostuksen puna oli kohonnut poskille ja silmät säteilivät syvinä ja kirkkaina. Eerosta hän ei enään ollut »tyttö», ei nuori neiti, hän oli enkeli, joka tarttui häntä käteen ja viittasi eteenpäin kuljettavaa tietä, huulillaan enkelien tavallinen ihmislapsille lausuma tervehdys: älä pelkää. Kas, me olemme jo perillä! Miten pian matka on kulunut. Niin, sopersi Eero.
EERO. »Tuomiolle tullessamme» siis tapahtuu se toimi. Silloinhan on korppi valkea kuin lumi, niinkuin lauletaan iloisen pojan ja kultamuorin veisussa. Kernaasti minun puolestani olkoot viimeiset tuutissa, ennen kuin tässä rukoukseen rupeemme.
Nytkäisi hän ohjia hieman, massautti kerran suutansa, ja kohta nopea ruuna travia juoksemaan pitkin kirkkotietä. Pian katosivat he koiviston varjoiseen aukioon, ja hetken aikaa väikkyi hietainen savu poutaisella tiellä. Mutta Vuohenkalman torpassa, kirkkotien varrella kivisellä mäellä asui ja rakenteli Eero, veljeksistä nuorin.
Eivätkä he myöskään aavistaneet, miten Eero kärsi. Sisintään salaamaan, siihen hän ainakin pystyi. Hän viskautui takaisin vuoteelleen. Täällä kotona, hiljaisuudessa hän aina tunsi, miten peloittavan yksin hän oli täällä Helsingissä, samoinkuin ennen kotona. Hän olisi tahtonut itkeä, vaan sitäkään hän ei voinut. Hän oli sellainen. Kaikki jähmettyi, kivettyi hänessä. Vapauttavaa sanaa ei syntynyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät