Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Sillä "huutoa" ei Crangier vielä ollut oppinut. Crangier oli voittanut... Mentyäni konttoriin, sanoin tirehtöörille, joka seisoi siellä: Ei, miksi rooli otettaisiinkaan häneltä? Rooli, keneltä? kysyi tirehtööri. Crangierilta, tuumin minä. Mutta rakas ystävä, oletteko hullu? Kuka puhuu roolin ottamisesta häneltä?
Vaahto pursui hänen suustaan, ja minä tartuin hänen tikkumaisiin hartioihinsa: Crangier, Crangier. Ei, hän oli mennyttä miestä. Nostin hänen yläruumistaan ja jysäytin sen takaisin lattiaa vasten: Crangier, Crangier. Ei, hän oli mennyttä miestä. Hän oli ainaiseksi mennyt. Sitte nousin ja ojensin selkäni. Vaikkapa hän olisi kuollutkin, täytyi hänen nousta.
Voin todistaa sen: Eräänä päivänä, kun olin keskeyttänyt harjotukset, kun äkkiä olin paiskannut keppini lattiaan ja olin sanonut: Tämä ei hyödytä mitään. Voitte mennä... ja käännyin ympäri, seisoi Crangier nurkassa kauhuissaan, ikäänkuin ovea vasten rusennettuna, kuten mies, joka on saanut rajun nyrkiniskun kylkeensä. Mikä teitä vaivaa, ihminen? kysyin.
Ja mitä tulee jälkeenpäin, se tulkoon, kun on tullakseen. Mikä on välttämätöntä, on välttämätöntä. Minulla on vastuu ennen muita, ja minun on vastattava kaikkien puolesta. Ja siitä hetkestä tiesin, että minun täytyi tappaa Crangier. Välttämättömyyden pakosta täytyi minun hänet tappaa. François Carville teki käsillään pöydän ylitse liikkeen, jota pohjolan mies ei nähnyt.
Se oli suuri ja mustaksi maalattu ja näytti vanhalta ruumiskirstulta, joka seisoi pystyssä seinää vasten. Eräänä päivänä avasin kaapin oven: Menkää kaappiin, sanoin. Crangier seisoi hievahtamatta. Menkää kaappiin, toistin, mutta sitte äkkiä sanoin oi, kuinka jo Olinkaan oppinut teeskentelemään ja olemaan olevinani: Jos nimittäin tohditte.
Crangier oli tullut ulos kuten huumaantunut ja juopunut seisoi hän kulissiin nojaten: Kuules, kuules, sanoin, kun salissa yhä huusivat, ja minä luulen, ettei hän kuullut... Ja minä käännyin ja menin. Enkö tahtonut häntä muistaa vai olinko todellakin hänet unhottanut kuten sen, joka saa mennä menojaan? Sitä en tiedä. Tiedän vain, etten muistanut häntä lainkaan.
Siellä oli tirehtööri. Hän seisoi katsellen ulos ikkunasta. Tekö se olette? sanoin. Mitä tahdotte? Oletteko kuullut sen? kysyi hän. Minkä? Crangier on kuollut. Minä en liikauttanut kasvojani, kun kysyin: Vai niin. Mihin tautiin? Mutta tirehtööri vain toisti pyyhäisten kädellään otsaansa: Hän on kuollut... Hän huusi teitä viimeiseen saakka. Pohjolan mies oli vaiennut.
Istuuduin lukemaan kirjeitä, kun tirehtööri tuli sisään. Juoksupoika, hän seisoi yhä siinä... Minä olin kääntynyt. Tuo *tuo* oli hra Crangier, *tuo* oli Elias. Juoksupoika oli Elias. Olin sanomaisillani jotakin mutta pysähdyin: raukka, kuinka pelästyneeltä hän näyttikään. Ei, niin pelästyneitä silmiä ja käsiä en ole nähnyt ikinäni... Hänkö on hra Crangier? sanoin minä vain.
Minä nyökkäsin vain ja avasin rautaoven, jolle olin päässyt. Menin käytävään ja kolkutin Crangierin ovelle: Crangier, Crangier... Ei vastausta. Crangier, Crangier, huusin ja kolkutin jälleen eikä mies vastannut. Silloin menin sisään.
Regissööri tuli kello kädessä. Esirippu voi nousta. Crangier oli nojannut kaidepuuhunsa ja nyökännyt minua kohden lyhyeen ja määrätysti. Oi, noin olin ennen nähnyt erään ihmisen nyökkäävän päätään, Emil Henryn, kun hän juoksi guillotinille.
Päivän Sana
Muut Etsivät