Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Pohjolan mies pysähtyi tuokioksi ikäänkuin saadakseen ilmaa: Niin sanoi tirehtööri eräänä päivänä ja puri hampaansa ohuihin huuliinsa: Meidän täytyy panna Crangier koetteelle. Kuka on Crangier? kysyin minä. Hän on muuan oppilas, vastasi tirehtööri. Hän saa siis näytellä osan. Mutta miksi koetamme häntä sitte näin myöhään?
Ja sen tietää hra Crangier hyvin hänkin. Crangier oli katsonut minun kasvoihini. Kyllä, sanoi hän vain ja oli taivuttanut päänsä. Mutta paras ystävä, sanoi tirehtööri: etteikö hän voisi ei voisi. Olemmehan nähneet, että hän voi. No, hyvästi Crangier, sanoi hän viitaten kädellään. Saatte kassasta nostaa viisikymmentä francia.
Ja puhuttelin hankkijaa, joka lakkaamatta juoksi ulos ja sisälle käsiään huiskuttaen ja ylisti muutamia mahdottomia huonekaluja, jotka näyttivät siltä kuin olisi hän noutanut ne patagonialaisilta. Eikö, herraseni, eikö, herraseni, tämä sisustus ole norjalainen, sanoi hän: eikö se ole tosinorjalainen? Oletteko siellä, Crangier! huusin hänen ovensa edessä. Kyllä, vastasi hän.
Paras... Robert puri huultaan, ja minä sanoin jälleen ja äänekkäämmin, kovasti, niin kovasti että se kuului seinästä seinään yli kaikkien äänien: Niin, epäilemättä hra Crangier minusta on paras.
Ja minä päätin itsekseni, etteivät he saaneet olla oikeassa eivätkä päästä voitolle. Ja muuten se kävikin. Se kävi niin hyvin, että minä eräänä päivänä uskalsin näyttää, kuinka se kävi. Pyysin Brattia seuraavana aamuna katsomaan Crangieriä. Aamu tuli ja Crangier ei tiennyt, että joku tulisi häntä katsomaan. Brattin saavuttua sanoin vain: Koetamme siis. Tänään on meillä yleisöä, Crangier.
Robert Rumiéres oli painanut suunsa lähelle korvaani: Tule, tule, se on voitto, kuiskasi hän ja lisäsi nopeasti: Onko hänellä vielä paljo sanottavaa? Kenellä? Hänellä, Eliaalla hän on hullu. Crangier. Ja maalari, hän, olen unhottanut hänen nimensä hän, joka on maalannut uudet kirkonikkunat Reimsissä, hän oli kuullut sen ja kääntyi minuun sanoen: Niin, rakas ystävä.
Ja minä sanoin hyvin lempeästi, hänen uskonsa ja hänen hätänsä voittamana, mikäli tiedän: Ei, ei, tiedättehän hyvin, etten väsy. Ja leikkisästi lisäsin: Mutta syöttekö nyt mitään, Crangier? Kyllä, kiitos, vastasi hän ja nyökkäsi onnellisena: Kyllä, kiitos. No, menkää sitte kotiin ja syökää jotakin ja tulkaa huomenna jälleen. Pohjolainen vaikeni uudelleen.
Näinä minuutteina toimin niin varmasti kuin murhaaja, joka ei koskaan tule ilmi. Pyörittelin sormiani ja asetuin hänen jalkojensa luo: Crangier, huusin jälleen: Crangier ja minä huusin niin selvällä äänellä, kuin tahtoisin herättää ruumiin, enkä minä kääntänyt silmiäni hänen kasvoistaan. Crangier. Hän ei liikahtanut.
Itse Raolo Bratianukin oli nojannut niskansa seinää vasten, ja hiljainen värinä kulki yli hänen kasvojensa, joiden silmät olivat suljetut. Pohjolan mies istui taasen leuka kädessään: Crangier istui tuolilla tunnin, ja minä en helpottanut, vaan jatkoin. Lopuksi tuli mies aivan levolliseksi.
Ja kuten myrskytuuli pyyhälsi Crangier minun ohitseni näyttämölle ja huusi jälleen: "Isä, isä!" Minä kuuntelin, kuuntelin jälleen: gramofoonin ääni gramofooni. Ja nopeammin kuin ajatus seisoin minä jälleen kulissien välissä ja näin Crangierin ... kohotetuin käsivarsin "takovan nauloja" nukkuvan äitinsä vuoteen ääressä.
Päivän Sana
Muut Etsivät