Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Ja muistutti työmiehiä, että Antti kun tulee kotiin, niin sille kertoisivat ruunikon kuoleman niinkuin se oli, ettei Antti pääsisi uskomaan Lampilan Tahvon vihallaan nostamia valheita. Hanna se hoiti kuitenkin emännyyttä Vaaralassa. Hänen päivänsä eivät ilostuneet. Ei kyyneletöntä päivää viettänyt siitä kaihosta, kun ruunikko on mennyt ja millä viihtyy Antin mieli ruunikon kuolemasta.
"Sittenhän saisi varmuuden, ettei syyttömästi heitä vihaisi", sanoi Hanna, mutta hänen äänensä oli epävarma, ja hän oli juuri sanomaisillaan, mitä muisti Koskenalustan Antin kertoneen, mutta Iisakki sanoi samassa itseään nuhdellen: "On tullut olluksi niin tyly sille Juhanillekin... Siivohan se on mies, eikä hänestä ole kenelläkään pahaa puhumista..."
Mutta isänsä tytär taitaa olla muutenkin..." "Lienenkö ollut niinkään rohkea!" arveli Iisakki. He joutuivat rantaan, jossa lajiteltiin irrallisia tukkeja ja korjattiin kosken repimiä. Silloin saapui rantaan vene, jonka väki oli ollut Ruotsin rannalla naaraamassa. Joku lauttamiehistä oli soutamassa, ja Koskenalustan Petteri, Antin isä, istui perässä.
Saisinko tulla Antin kanssa, kysyi hän ystävällisesti, kun Antti vihdoin oli valmiiksi pukeutunut ja horjuvin askelin lähestyi ovea. Antti ei vastannut, mutta ei kieltänytkään ja antoi tädin seurata. Horjuen, mutta nopeasti, joka osoitti että hänellä oli päämäärä mielessä, astui Antti portaita alas ja pihan poikki.
Paljon oli kerjäläis-Antti muuttunut! Kohta Antin mentyä astui huoneeseen muuan mies. Hän oli minulle ihka outo, vaan kun hän tervehti minua sydämellisesti, välähti kuin salama aivoissani ajatus: isä.
Sepän vasaran kolkkeen kuultua jylähti pahasti Antin sydän ja muisti hän nyt ne kauvan jo hänelle ennustetut kahleet. Mutta hän työnti kamaluuden pois luotaan ja huokasi: »Minun toivoni ja linnani on minun Jumalani, johon minä uskallan.» Käräjätalon kartanolla oli sadottaisin ihmisiä isommissa ja pienemmissä ryhmissä. Jokahisella oli asiaa jollekin toiselleen.
Ja hänkin saa sen kokea ... he vievät hänet sinne ... ehkä he jo huomenna... Hän oli käynyt kasvoiltaan kalpeaksi, ja lasia ottaessa vapisi käsi tuntuvasti. Kallen lakki loikoi yhä lattialla. Bufettineiti huomasi sen ohikulkiessaan ja nosti pöydälle. Silloin käytti Kalle taas tilaisuutta ja veti hänet Antin editse luokseen.
Kun Hanna tiesi olevansa yksin, katseli hän pitkän aikaa kevätharmaalle jäälle ja joen uomaa pitkin tuntureille, joissa vielä ilta-auringon valossa välkkyivät lumen peittämät huiput. Ja hän toivoi jäiden lähtöä niin kuin ei koskaan ennen, toivoi lauttojen heti perässä tulevan ja Antin saapuvan!
Ensin ei hän sitä niin miksikään ottanut, nuoressa mielessä kun niin helposti herää ajatus uudesta, joka rahalla saadaan. Juttuna hän piti vieläkin sitä, että Saviojan Ville häntä hätyyttämään rupeaisi. Kuitenkin hiukan arvelutti. Mutta kohta hän jälleen uhkamielisenä päätänsä nosti. Tulkoon! ajatteli. Minä kokoon tänne Vennun ja Iikan Antin ja s ja vaikka yksin minä niille näytän.
Nyt oli hän koulussa, jonne hänen nuori, tietoja janoowa sielunsa oli jo monta wuotta pyrkinyt. Nyt hän sai oppia ja mielinmäärin wäliajoilla lukea hyödyllisiä kirjoja koulun kirjastosta, eikä kukaan siitä nurkunut, eikä häntä siitä estänyt. Woi kuinka hywä oli nyt Antin olla. Tuossa uudessa kaswatustawassa tunsi poika entiseen werraten niin suuren wälin kuin yöllä ja päiwällä.
Päivän Sana
Muut Etsivät