Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Oikeastaan hän oli vihainen Antin muodottoman tungettelevaisuuden vuoksi, mutta toiselta puolen hurmasi häntä ajatus, että tämä niin pian oli voinut unohtaa vaimonsa ja oli valmis näin päätäpahkaa hänen syliinsä syöksymään.
Hyvin viisaasti hän kertoi Matille, joka kuunteli häntä suu auki, että tuo ilkeä tyttö oli salaa ottanut itselleen palasen Antin kynnestä ja muutaman hiuskarvan, joiden yli hän sitten oli lukenut kovaa sanat ja keittänyt ne yhdessä yhdeksän muun aineen kanssa, kunnes oli saanut hänen mielensä sekoitetuksi.
Miellyttävä kuva jäi Jukesta Antin mieleen, kun lähti kävelemään metsän varjoista tietään ja alotti laulunsa siitä mihin äsken katkesi. Huomenillalla kotiin palattuaan muisti Antti, että oli aikonut heti käydä Juken luona, mutta ei ollut mitä saada asian nimeksi.
Mutta lähin syy siihen, miksi hän äsken oli poikennut syrjään ja miksi hänessä ei pitkään aikaan ollut menijää toverejansa tervehtimään, oli eräs tapaus, joka viime kesänä oli kangistanut hänen välinsä Voutilaan. Antin isän maatila oli Rautalammilla, ja he viettivät siellä kesäänsä. Pitäjän »suomalaiset», etupäässä Voutila, olivat toimeenpanneet kansanjuhlan.
Heikki tunsi niinkuin pistosta näistä Antin sanoista. Mutta hän iloitsi, että se koski jo menneisyyttä. Hän ei enää koskaan tekisi itseänsä syypääksi semmoiseen. Nyt hän oli jälleen Antin ja toverien ja maailman. Hän kuunteli innokkaasti joka sanaa, minkä Antti sanoi. Ja Anttikin alkoi elpyä, ja hänen silmänsä loistivat niinkuin ennen puhujalavalla.
Hetkisen kuluttua hän nousi, vetäytyi metsään ja kulki jonkin matkaa vuoren harjua myöten virran vartta ylöspäin. Hän ryömi taas eteenpäin vakoillen ja tähyillen, mutta ei nähnyt mitään muuta kuin suuren pauhaavan kosken. Ripeästi hän palasi takaisin veneelle Antin luo.
Näin edessäni kaikki vaihtelevat ilmeet Antin kasvoissa. Ensin ne osoittivat ainoastaan hämmästystä, sitten kummastusta, epäilystä, suuttumusta. En tunne sinua enää, hän sanoi. Sen uskon. Hän luuli minua kykenemättömäksi itsepuolustukseen, luuli huoletta saavansa polkea oikeuksiani jalkojensa alle. Nyt tuli näkemään erehdyksensä. En ollutkaan semmoinen raukka, jona hän minua piti.
HOPPULAINEN. Soromnoo, yhdentekevä! Täytä pullo! PENTTULA. Ja sinä tulet Antin kanssa? HOPPULAINEN. Aivan varmaan. Laske pullo täyteen vaan. PENTTULA. Täyteen, tietysti täyteen. Tuossa on hänellä kamalat työkalunsa. Kuules, Penttula, opeta minullekin noita syntyjä syviä, asioita ainaisia, että tulisi minustakin jonkunlainen poppamies. PENTTULA. Sinulla ei ole siihen luontoa.
Tämmöinen jäykkyys ja wakaisuus waikutti ajanpitkään towereissakin sen, että he rupesiwat Antille antamaan arwoa ja kunnioittamaan häntä, eikä yksikään heistä enään antanut hänelle riwosanaa. Waikka Antti oli niin yksinäinen, oli hänellä kuitenkin yksi ystäwä, johon hän ehdottomasti luotti. Tämä ystäwä oli Antin kotipitäjässä asuwan nimismiehen poika; Oskari oli hänen nimensä.
Enemmän kuuntelin Antin askeleita toisessa huoneessa, kuin heidän puheitaan. Hänellä oli kiire muuttamaan toista pukua päälleen matkaa varten. Joutuisiko ja muistaisiko hän tulla edes sanomaan jäähyväisiä ennen menoaan? Sekä joutui, että muisti! Istuin juuri pienellä pallilla ja pesin Lyyliä, joka paitasillaan makasi polvillani, nauraen ja jokeltaen, kun Antti tuli sisään.
Päivän Sana
Muut Etsivät