United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mustalaisnaisen kasvot olivat valkoiset ja kylmät kuin marmori; mutta kuka taitelija kykenee marmoriin muovaamaan sen ilmeen, joka tällä hetkellä oli tuon kaunottaren kasvoilla? Kauneuden ja kamaluuden äärimmäisyyksien kuvaamisessa marmoriin tai kankaalle ei taiteilija usein onnistu. Ei hän myöskään voi toisintaa auringon säteitä tyynessä eikä ukkosen salamoita myllertävässä taivaanpiirissä.
Aamulla herättyäni, ja auringon paistaessa akkunasta sisään ja valaistessa kaikkia rakennuksen osia kirkkailla säteillään, tuskin taisinkaan muistaa edellisen yön kamaluuden vaikuttamia hahmuja ja aavenäkyjä, eli ajatella kuinka näin paljas ja selvä lähistö taisi muuttua luultuin kauhuin ja eriskummaisuuksien näköpaikaksi.
Sepän vasaran kolkkeen kuultua jylähti pahasti Antin sydän ja muisti hän nyt ne kauvan jo hänelle ennustetut kahleet. Mutta hän työnti kamaluuden pois luotaan ja huokasi: »Minun toivoni ja linnani on minun Jumalani, johon minä uskallan.» Käräjätalon kartanolla oli sadottaisin ihmisiä isommissa ja pienemmissä ryhmissä. Jokahisella oli asiaa jollekin toiselleen.
"Silloin vasta ymmärsin aseman kamaluuden. Tähän saakka olin ollut täydessä toiminnassa, ja siihen olivat ajatukseni olleet kokonaan kiintyneet. Olin niin varmaan uskonut saavani paperin heti takasin, etten ollut uskaltanut ajatellakaan, mikä olisi seuraus, jos en onnistuisi. Mutta nyt en enää mitään voinut, ja minulla oli hyvää aikaa tutkia asemaani. Se oli kauhea.
Oli hetkiä, jolloin mustia savupilviä vyöryi pienen penkereen päälle, ja koska silmä silloin ei voinut nähdä mitään, auttoivat muut aistit näkymön kamaluuden lisääntymistä. Liekkien humina, hurjan elementin tohina, putoovien oksien ruske ja kaatuvain puiden jytkäykset jotka väliin tuntuivat kaukaisen ukkosen jyrähdyksiltä kaikki tämä säikytti yhä enemmän noita onnettomia uhria.
Villien raivoisa kiljunta kajahteli heidän korvissansa kuin hautajaiskellot ja kamaluuden täytteeksi kuulivat he yhä pitemmän matkan päästä toveriparkojensa jäähyväiset. Itsessään muuten vähemmin tuntehikas gambusino ei voinut pidättää vihastuksen huutoa: »Nuo kirotut konnat! He näkevät pimeässäkin kuin tiikerikissat ja hurjinta hulluutta olisi uudistaa koetusta samanlaisten olojen vallitessa.«
Hän oli väliin punainen kuin kukon heltta ja väliin taas vaalea kuin haavan lastu. Toisinaan riensi hän aika vauhtia eteenpäin ja toisinaan pysähtyi hän yhteen kohtaan seisomaan kuin kivettynyt. Hän näki selvällä päivällä kauhun ja kamaluuden unta.