Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Päiviä kului eikä viha naapurien kesken lauhtunut. Andrei Gavrilovitsch ei enää palannut Pokrovskojeen, vaikka Kirila Petrovitsch häntä ikävöitsi ja ilmaisi vihansa erittäin loukkaavalla tavalla, joka, kiitos siitä sen ajan aateliston oikeudentunnolle, koski vielä Dubrovskijn parannus- ja täydennyspuuhiakin. Uudet asianhaarat tekivät tyhjäksi viimeisenkin toivon sovinnosta.
Jumalan kiitos, että olen juuri tähän aikaan tänne saapunut. Nyt hän on kypsynyt saamaan tietää, kuka hän on; nyt on äidin hellyys hänen katkeroitetulle sydämmelleen tervetullein lääke. Nyt, nyt tahdon häntä puhutella, nyt tulvailee rinnastani kaikki se, mikä sinne on kahdenkymmenen vuoden kuluessa kokoontunut. Tuossapa hän onkin. *Audotja, Andrei.* Andrei. Sinä tahdot minua puhutella, vaimo.
Kirila Petrovitsch on Kirila Petrovitsch ja Andrei Gavrilovitsch on Andrei Gavrilovitsch mutta kaikki me kuulumme Jumalalle ja Tsaarille; mutta vieraan suuta ei voi tukkia. Ehkä ette tahdo tulla Troekurovin vallan-alaisiksi.
Minä tahdon puhua sinulle painavasta asiasta. Juhana. Puhu vaan! Ei minun hartiani niin heikot ole, kuin luulet. Andrei.
Sillä välin katosi Andrei Gavrilovitsch kenenkään huomaamatta. Palattuaan vieraitten ja koiranhoitajien kanssa kotiinsa istui Kirila Petrovitsch illalliselle ja huomasi vasta silloin, että Dubrovskij oli poissa. Hän alkoi kysellä tätä. Palvelijat sanoivat, että Andrei Gavrilovitsch ajoi kotiinsa. Troekurov käski heti ajaa häntä takaa sekä palauttaa ehdottomasti takaisin.
Jos tämä olisi tapahtunut muutamia päiviä ennen, olisin onnellisin ihminen maailmassa, mutta nyt se on myöhäistä. Minä olen sinusta jo niin kauaksi vieraantunut, ett'en enää voi, en saata sinua, Roposen tytärtä, vaimokseni ottaa. En ansaitse sua enää. Anni. Andrei! Hän ei kuule minua. *Laulu 13.* Viimeinenkin toivoni Sammui multa nyt! Kun mun jätti sulhoni, Kaikk' on päättynyt.
Vanha, väristänsä luopunut virkapuku muistutti Anna keisarinnan aikuista sotilasta; puhuessaan mursi hän saksaan. Minä annoin hänelle isäni kirjeen. Kuultuaan isäni nimen, hän katsahti minuun. "Voi sentään", sanoi hän. "Kuinka suur aika on, kun Andrei Petrovitsh oli niin vanha kuin sie, ja nyt sie olet hänen poika! Ah, se aika, se aika!"
Mutta pian, sillä en tahdo nyt tavata tämän talon väkeä. Audotja. Niin! Minä tahdon sinua puhutella... Nähdessäni kuinka nuo talonpojat sinua äsken pilkkasivat ja kuullessani heidän katkeroita soimaussanojaan kävi minun sääliksi sinua. Andrei. Löytyykö edes yksi ihminen maailmassa, joka minua säälii? Audotja. Eikö sinulla ole vanhempia lainkaan, jotka sinua säälivät? Andrei.
Onneton vaimo! Aivosi näkyvät olevan sekaisin, jonkun suuren murheen tähden. Käy tänne levähtämään! Paavo, nouse pois sieltä, Paavo! Audotja. Voi, te onnelliset, jotka saatte kotikaton alla nuoruutenne päivät viettää! Minulle ei sallittu sitä onnea. Andrei. Minä näen sinussa yhden tuollaisen onnenhylkäämän, jollaisia niin paljon maailmassa löytyy. Rupean osaa ottamaan kohtaloosi.
En minäkään, ilmaisi silloin sulhanen Iivana lyhyesti, mutta lisäsi kohta: Mutta Bjelajeffin akka tuntee... Andrei Bjelajeffin akka tarkoitan. Suutari Andrein... Ka ... tuota... Kuin häntä... Tään nyt ... tään Andrein... Suutari Andrein tään, koki silloin Ropotti tolkuttaa umpimähkään. Mistäpä hän Andreinkaan olisi tuntenut. A-aaa! veti silloin Iivana pitkään, viisaasti, voitokkaasti.
Päivän Sana
Muut Etsivät