Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Vaimo näytti unhottavan epäilyksensä ja läheni aitaa, jonka toisella puolella oleva vaimo jo oli laskenut vakkansa maahan, ja sinirautuisen esiliinansa kulmalla nyt pyyhki hikeä otsaltansa. "Sepä oli hyvä asia, Anna Heikkinen," puhui hän, yhä kasvojaan pyyhkien, "että juuri tänään teitä täällä tapaan.
Muutaman kesäpäivän iltapuolella, kun hiirakko seisoi Evjenin pihalla, oli nuorin lapsi ryöminyt kaivolle, jossa ei ollut kantta eikä aitaa ympärillä. Jo oli lapsella kädet kaivon aukossa. Silloin hiirakko astui luo ja nosti vaatteista lapsen pois hyvän matkan päähän. Sen tapauksen jälkeen oli hiirakolla talossa jonkinlainen oleskeluoikeus.
Jos osaisi aukaista tuon ikkunan, niin hyppäisi siitä kartanolle. ... Mutta jos on portti kiinni? Pääseehän aidan yli. Olihan kartanolla päivällä pienet tikapuut. Ne nostaa aitaa vasten... Aaposta tuntui jo hauskalle, kun ajatteli tulevansa kotikartanolle. Ja koputtaa tallin ovelle... Tai hän ei koputakaan.
Makaisi, Muttinen; niin hän tekisi, Käkriäinen, jos olisi Muttinen, rikas mies; ja tavallisesti hän makaakin, tai istuu keinustuolissaan, ihan kuin Käkriäinen istuisi... Käkriäinen on hyvin säikähtänyt, niin hän on siinä vielä torkkunut mietteissään, seisoskellut aitaa rustaamassa.
Siellä tuntui niin lämpimältä. Siellä lähestyi aurinko jo Honkavaaraa; siellä par'aikaa Liisa kulki pihan yli käsivarret vastakkain rinnalla ja lampaat tarhassa määkivät yhteen suuhun häneltä ruokaa, nousten toinen toistaan ylemmäksi aitaa vasten. Niemelä kulki samassa Heikin ohitse ja pysähtyi hänen eteensä täysi viinilasi kädessä. No, eikö meidän maisterille viini maistukaan, ha-ha-haa?
Pian tointuiwat he kumminkin jälleen ja ryntäsiwät aitaa wasten, sillä he luuliwat, ett'ei puolustajia ollut enempää kuin heidän kaatuneitansakaan. Kaksi wihollista hyppäsi oitis aidalle, mutta kumpanenkin heistä sai samassa iskun otsahansa, niin että he kaatuiwat kuolleina takaisin; sen työn oliwat Wilpun ja hänen renkinsä nuijat tehneet.
Aitaa ei nyt enää näkynyt. Kaikki oli hiljaista ja kolkkoa. Vain nuo suuremmaksi osaksi nurmettuneet raitiot todistivat, että ihmiskäsi oli puuttunut luonnon ylevyyteen ja alkuperäiseen jylhyyteen.
Jonkun aikaa istuttuaan ja keinuttuaan oli Olavi taas alhaalla. Hän kysyi tietä heinäniitylle, otti hattunsa ja lähti sinne. Niitty oli järven lahdelmassa vähän matkaa talosta. Tie kulki haan läpi. Hänen aitaa lähetessään kuului sen takaa hiottavan viikatteen helinää, pian niitä yhtyi kaksikin samaan tahtiin, ja puitten lomitse alkoi jo vilkkua valkopaitaisia niittymiehiä.
Tuli henki keskikesän niinkuin tuoksu kypsän marjan, paahde muurahaisten pesän, taikka savunsiinto karjan, astui ahon päivälaitaa, kylpi päällä poimulehden, nousi pitkin pellon aitaa, siinä kuperkeikan tehden. Haihtui, kun nuoret näki, karkeloitsi kartanolla.
"Alvilda, vallaton, mitä nyt teet?" "Ja Pyramus otti portaat, joille hän nousi omalla puolellansa aitaa," jatkoi Alvilda yhä seisoen tynnyrin päällä ja kumartuen aidan yli. "Niin onnistui heidän syleillä ja suudella toisiansa. Portaat muuten näkyvät vielä olevan tuossa, jos teitä, herra Ravn, haluttaa koettaa." "Kiitoksia, ei haluta," sanoi tohtori kylmäkiskoisesti. "Entä historian loppu?
Päivän Sana
Muut Etsivät