United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mut surun mato kukkaani nyt kaivaa Ja poskilt' ajaa pois sen syntysulot, Niin ett' on kolosilmäinen kuin aave Ja kalvas, laiha niinkuin kuumeen vilut; Ja niin hän kuolee; ja kun nousee jälleen, Ja taivaan salissa kun hänet kohtaan, En häntä tunne; siis en koskaan, koskaan Saa enää Arthur-pulmustani nähdä. PANDULPH. Noin haikea on tuska kauhistusta. CONSTANCE. Hän puhuu, joll' ei ole poikaa ollut.
RUOTUS: Sinne ei kutsuttu minua. LOUHI: Kuninkaaksi kutsutahan. RUOTUS: Kansa vaativi valoa. LOUHI: Valoa on monenlaista. RUOTUS: Mutta mulla ei mitänä. LOUHI: Kuka uskoo, se voittaa, kuka toivoo, se toteuttaa. Huomiseksi jää hyvästi! RUOTUS: Odota, korea aave! Viivy vielä! Hän on poissa. Kuka liekin ollut outo? Arvasi ajatukseni. Minäkö Karjalan kuningas? Mahdotonta! Mahdollista.
Tohmajärven selkä näytti autiolta, kuoleman ja olemattomuuden erämaalta. Joskus liiteli korkeudessa kalalokki ... vai mikä iso lintu hän lie ollut. Se tuntui olevan joku kuoleman maiden aave, joka saalistansa väjyy. Jossain, siellä etempänä, kuvittelin yksinäisten tiirojen ja kajavien oleksivan hylättyinä, aution seudun ainoina asujamina. Semmoisia synkän runollisia ajatuksia sikisi jo aivoissani.
Sen jälkeen ei Kálmán enää puhunut ainoatakaan sanaa, hän astui muutamat kerrat edes takaisin salissa, niinkuin kuleksiva aave, jonka ainoa intohimo on eläviä ihmisiä peloittaa; sitte otti hän äkisti hattunsa ja astui itsemurhaajan katsannolla Julian eteen, sydäntä kauhistuttavalla äänellä lausuen: "Herran haltuun! Suokoon taivas, etteivät aavistukseni toteutuisi".
Mikki riensi Surmasalmelle. Siellä oli miehiä ja vaimoja hukkuneita hakemassa; vaan nähdessään Mikin he kirkasivat hämmästyksestä, kuin eivät olleet varmat siitä, oliko hän aave vai ihminen. Mutta Mikki sanoi: »
Teidän lippunne liehuu vielä!" Anna. Kiitos taivaan, ett'et sinä kuollut, Bartholdus! Mutta tuo ääni! Tuo ääni! Oi ett'ei se milloinkaan enää olisi kaikunut korvissani! että se olisi vaiennut ijänkaikkisesti! (Hetken äänetönnä oltuansa. Kiivaasti Annalle). Kuka olet sinä poika? Oletko sinä aave Manalasta, koska sinä laulat perkelien nuottia? (
Ne olivat ainoa lohdutukseni; ja minä olin yhtä uskollinen niille, kuin ne minulle, ja minä luin ne kannesta kanteen, en tiedä, kuinka monta kertaa. Minä lähestyn nyt yhtä semmoista elämäni jaksoa, joka ei koskaan mene mielestäni, niin kauan kuin saatan jotakin mieleeni johdattaa, ja jonka muisto usein on kutsumattakin ilmestynyt eteeni, niinkuin aave, ja vaivannut minua onnellisempina aikoina.
Kuinkas kävi! huusi hän heittäen miekkansa sängylle, se mies on varmaan itse paholainen; hän katosi kuin kummitus, kuin haamu, kuin aave. Uskotko aaveita? kysyi Athos Porthokselta. Minä en usko muuta kuin mitä näen, ja kun en ole aaveita nähnyt, en niitä usko.
Kun pistää ulos sormensa peitteen alta, herää heti vilusta. Tuskin alkoi aamu koittaa, kun eräs epäkohtelias kukko rupesi ihan akkunan alla laulaa hoilottamaan. "Kuuletko, kuinka sen kukon aave, jonka eilen söimme, rupee kummittelemaan?" kysyi Erzsike heräten. Ei tullut kysymykseenkään, että enään olisi käynyt nukkuminen.
Minkä arvoinen on elämä, minkä arvoinen henki epäileväiselle? Epäileväiselle! Mutta Johannes ei saattanut epäilläkään. Hän riisui nyt yltään märät vaatteensa. Niinkuin aave istui hän sitten liikkumatta. Eilen aamulla oli hän viimeksi syönyt. Nyt iltapuoleen hän kaipasi ruokaa. Kun hän sen tunsi, nauroi hän kamalasti: «Haa, minä olen ihminen!« Hän haki ruokaa, ja hän löysi leivän.