Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Mut surun mato kukkaani nyt kaivaa Ja poskilt' ajaa pois sen syntysulot, Niin ett' on kolosilmäinen kuin aave Ja kalvas, laiha niinkuin kuumeen vilut; Ja niin hän kuolee; ja kun nousee jälleen, Ja taivaan salissa kun hänet kohtaan, En häntä tunne; siis en koskaan, koskaan Saa enää Arthur-pulmustani nähdä. PANDULPH. Noin haikea on tuska kauhistusta. CONSTANCE. Hän puhuu, joll' ei ole poikaa ollut.
Vain Luojani tiesi ne viljavat veet, Ne, joilla sen kostuan juuret, Ne hurmevirrat, ne kyyneleet, Ja ne hikihelmeni suuret; Sadat kerrat jo sentään sen kylmäsi jää, Ja sen turmeli valkeat vainon, Miks vaalisin kukkaani värjyävää, Suon kuolla jo kukkani ainon. Ei, ei! Se ei kuolla, ei kylmetä saa, Ei jouda se koskaan hukkaan! Niin kallis on kansalle syntymämaa, Se on suostunut surujen kukkaan.
Voi kuinka sydämmeni sykähti korsettia vastaan, kuinka se löi läikkähytti, koska näin tanssikumppalini lähenevän, koska hän hypähti eteeni, painaen rintaansa vastaan kukkaani, joka hänellä oli kädessä. Voi, kuinka kuuma oli hänen kätensä, koska hän tarttui minun käteheni. Minä riemuitsin, minä nauroin, minä olin aivan pyörryksissä.
Täm' on isojen vihojen vaikea maa, Tämä Suomen ranta rukka, Täm' on tuhanten surujen tuttu maa, Täm' on syksyn surkea kukka. Miks vaalisin kukkaani värjyävää, Kait kohta sen hyytävi halla? Kait pian se jo kylmänä kimmeltää Sen tulevan talven alla.
Päivän Sana
Muut Etsivät