United States or Hong Kong ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mielinmäärin olet sinä noita ihmisparkoja nenästä vetänyt, nimesi on kuulu kautta Suomenniemen eikä ole Lapin rajojen tällä puolen tietäjää toista, joka sinulle vertoja vetäisi. Aarre, jota tuossa säilytän, se maineelleni taas siivet sivuun antaa. Kun älykkäästi sen kanssa menettelen Uh tuhat tulimmainen, kuinka peljästyin! Eikä se ollut muu kuin jänis, joka tuolta pensaan alta hyppäsi.
Tehnyt sen vain suunsa viettelevällä hymyllä, vain vartensa aisti-iloisella notkunnalla. Eikä Johannes pelännyt enää huomispäivän suruja eivätkä eilisen peikot häntä enää ahdistaneet. Se oli Liisan ensimmäinen lahja Johannekselle. Ja Johannes oli ruvennut aavistamaan, mikä aarre hänellä Liisassa oli, ja katsonut kuin uusin silmin häntä.
»kaataa roikase puu sen joen yli telaksi, vedä sen päälle vaskilanka, mene sitä myöten yli. Silloin olet tullut vaskista siltaa ja silloin on aarre käsissä.» Sitten ukko oli sanonut, että »aamulla olisi kekri kotona, vaan täällä on pää, ei polttele näppiä kekripaisti.» Lappalainen sanonut: »Kun antanet minulle palkasta sen mustan härän periparresta, niin aamulla olet kotona.»
Yksi ainoa olento, joka syntyi, tuo heikkoääninen, alaston raukka, oli arvaamaton aarre lisääntyneessä elämässä, oli ikuisuuden vakaannuttaja.
"Caesar," jatkoi Petronius entiseen juhlalliseen, surumieliseen tapaansa, "olemme kärsineet määrättömän tappion, salli meidän edes pitää tämä lohdutuksen aarre!"
Sun jos riemus määrä on Niin täys kuin mun, ja kauniimmin kun taidat Sit' ilmaista, niin hengelläsi ilmaa Nyt höystytä, ja kieles sävelillä Julista onnen autuutta, min tuottaa Tää armas hetki meille kummallenkin. JULIA. Sanoja rikkaampi on tunteen hyvyys: Ydin sen ylpeys on eikä kuori. Kerjääjä aarteittensa määrän tietää; Mun lempen' aarre on niin ääretön, Ett'en voi laskea sen puolta määrää.
Ja impi, joka lehtein varjoss' seisoo, Toisen kallis aarre on, Se vuorittaavi nuorukaisen sielun Muurill' mustall', hirmuisell', Ja toivonsa aurinko Pilvihin sammuu Ja mielensä harhailee synkeäss' yöss'.
"No, missä on aarteenne, vaari kulta?" kysyi Valtteri, kuin ei nähnyt merkkiäkään puheena olleesta suuresta vaskikattilasta. "Täällä!" sanoi ukko, taluttaen Valtterin pienen pöydän luo, jolla raamattu oli avattuna, kuten aina lauantai-illoin. "Tässä on minun ja kaikkein ihmisten kallein aarre, Jumalan sana.
Hae tyyni palatsini ja valitse se aarre, jota pidät sen vertaisena." "Jalo herra, tämä kivi on vähän-arvoinen; mutta, jos se olisikin semmoinen, joka sopisi kaunistukseksi kalifin otsalle, se olisi halpa palkinto kaikesta sinun hyvyydestäsi. Tämä sormus on annettu pikemmin talletettavaksi kuin lahjaksi.
Heidän tällä tavoin puhellessa tuli kaksi kansalaista oikeuden eteen. Päällekantaja sanoi: "Minä olen ostanut maatilan tältä mieheltä, ja kun minä kaivelin maata, löysin aarteen. Tämä aarre ei ole minun omaisuuteni, sillä minä olen ostanut ainoastaan maatilan, enkä siinä piiloitettua aarretta, vaan kuitenkaan ei myyjä tahdo sitä ottaa."