United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Kyllikki...?» pyysi hän rukoillen. Kyllikki katsahti häneen nyyhkytystensä keskeltä kuin outoon, josta ei tiedä mikä hän on. »Kyllikki-rukka...» sanoi Olavi tukehtuneella äänellä, istuutuen sohvan toiseen päähän. Mutta hän pelästyi omaa ääntään eikä saanut sanaakaan enempää esiin niinkuin hän olisi ollut aave, joka ei uskaltanut puhua tuon toisen kanssa, joka oli ihminen.
Suo anteeksi, hän sanoi, minun pääni on aivan sekaisin. En ole koko yöhön nukkunut. Sitten se kävi liian hirveäksi. Minun täytyi saada tavata sinua. Mutta mitä Herran nimessä on sitten tapahtunut? kysyi Johannes, nyt jo vakavasti huolestuneena. Ikäviä uutisia kotimaasta? Lapsi sairastunut? Ei, ei... Vaimosi? Johannes alensi vaistomaisesti ääntään.
Mutta tällöin hän juuri kaipasi hellyyttä ja lempeyttä; mietiskelyn tahtoi hän työntää pois luotaan, hän tahtoi istua Mirjamin vieressä, kuunnella hänen ääntään sillä vaikka se oli nuhteleva, oli siinä kuitenkin rakkauden vieno sointu ja muutaman silmänräpäyksen levätä ... levätä... Sillä välin oli Mirjamin asuma talo tullut Sauluksen näkyviin.
Mitä kuvernöörska on sanonut pisti taaskin rouva Lindeman väliin. Routa Ahlholm korotti ääntään vielä enemmän: Ja siellä piti pojan sitten olla koko päivä, iltaan saakka, syödäkin sai samassa pöydässä, kuin kuvernööri itse, kuvernöörska hänet oli esitellyt ja sitten hänet oli pantu kuvernöörin viereen istumaan.
Mun hyvästellä suokaa, vain hyvästellä. Suokaa, sallikaa vain hetkinen mun heitä nähdä taas! Viel' ehkä paranen. Ei, hyljätty mä olen, karkoitettu, itseni oon itse karkoittanut, hänen ääntään en koskaan kuule enää, kohtaa koskaan, en koskaan katsettaan ANTONIO. Suo miehen, jok' ei seiso kylmin mielin sun vierelläs, sua muistuttaa: et ole niin kurja, kuin sä luulet! Miehistäy!
Kun hän oli varma että kukaan ei enää voinut nähdä häntä, kohotti hän käsivarsiaan, ojenteli itseään, hengitti syvään ja alkoi nauraa ja laulaa. Hän ei, jumalankiitos, ollut vielä kadottanut ääntään ja liikuntokykyään.
Lakko täytyy nyt lopettaa, hän sanoi. He eivät voineet uskoa korviaan. Se on keskuskomitean käsky, selitti suutari. Ja toisakseen, me olemme saaneet kaikki, mikä tällä hetkellä on ollut mahdollista. Mitä me olemme saaneet? Jaana ja seppä korottivat ääntään uhkaavasti. Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, selitti suutari.
Hän on täydelleen minut masentanut, painanut minut tomuun, mutta samalla kertaa on Hän itse tullut minulle kaikki kaikeksi! Niin menettelee tuo rakas, kaikkivoipa Herra. Hän vaikeni hetkeksi ääntään tukehuttavan liikutuksen tähden, mutta sitten kertoi hän vaimolleen lintujen jouluvirrestä ja mitkä tunteet se oli hänessä herättänyt.
Tuontuostakin tuntui siltä, kuin hän olisi joutunut verkkoon, ja jota kiihkeämmin hän koetti päästä siitä irti, sitä enemmän hän siihen sotkeutui. Hänen täytyi vihdoin tunnustaa itselleen, että hän päivä päivältä enemmän ikävöi Vinitiusta nähdä ja kuulla hänen ääntään.
Minä ajattelin, että olisi menty ripille. Ripille? kysyi Elli ivan ja ylenkatseen sekainen vivahdus äänessään. Ehdotus tuntui hänestä niin epäonnistuneelta ja päivä niin huonosti valitulta kuin suinkin. Aavistiko mies ehkä hänen ajatuksensa, kun hän virkkoi arasti ja vähän hämillään: Niin, miksemme voisi mennä ripille... Miksemme voisi mennä, sanoi Elli ääntään hiukan matkivasti venyttäen.