United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos hän välttämättä tahtoo paeta, niin paetkoon edes Vinitiuksen talosta; Caesar ei mielellään sekaannu muiden asioihin, ehkei hän edes huoli auttaa Vinitiusta etsimään Lygiaa. Ainakaan ei hänen tekoaan silloin pidetä majesteettirikoksena.
Ja välittämättä Caesarista nousi hän tukemaan Vinitiusta ja päätti seurata häntä kotiin. Hän sääli häntä sydämensä pohjasta ja samalla häntä harmitti niin, että hän töin tuskin saattoi hillitä mielensä kun hän näki Caesarin smaragdin läpi tarkastavan Vinitiusta ja mielihyvällä tutkivan hänen tuskiaan, ehkäpä sitten kirjoittaakseen niistä pöyhkeitä säkeitä ja saadakseen yleisön kättentaputuksia.
"Menköön Gulo," virkkoivat muutamat äänet. "Hänen kasvonsa ovat verissä niinkuin meidänkin ja hänestä herra pitää. Hänelle ei ole niin vaarallista kuin meille." Germanilainen Gulo oli vanha orja, joka muinoin oli hoitanut Vinitiusta ja jonka Vinitius oli perinyt äidiltään, Petroniuksen sisarelta. "Kyllä minä puhun," sanoi hän, "mutta mennään kaikki, ettei herran viha lankea yksin minun päälleni."
Sinulla on vain yksi keino: rukoile Vinitiusta, että hän saattaa sinut takaisin Pomponian luo." Mutta Lygia heittäytyi polvilleen ja kääntyi nyt rukouksessa erään toisen puoleen. Hetkisen perästä Ursuskin oli polvillaan, ja molemmat rupesivat rukoilemaan Caesarin palatsissa, aamuruskon hohteessa. Acte, joka ensi kerran oli näkemässä tällaista rukousta, ei saattanut riistää silmiään Lygiasta.
Vinitius ymmärsi, että jos Lygia on täällä, jos hän kuulee nuo sanat ja kätkee ne sydämeensä, täytyy hänen samana hetkenä pitää Vinitiusta uskonsa vihollisena ja vastustajana. Tätä ajatellessa valtasi hänet vihan puuska, ja hän rupesi itsekseen miettimään: »mitä uutta tässä on? Onko tämä olevinaan tuntematon oppi? Jokainenhan sen tuntee, jokainenhan sen on kuullut.
Vaskiparta ei saa sitä missään tapauksessa! Sääli myöskin Vinitiusta. Tosin ei elämäni viime aikoina ole ollut niin ikävää kuin ennen, mutta vähät siitä: olen valmis kuolemaan. Maailmassa on paljon kauniita kapineita, mutta ihmiset ovat enimmäkseen niin saastaisia, ettei elämän menettämistä kannata surra. Sen, joka on osannut elää, täytyy osata kuollakin.
Hän käsitti vihdoin senkin mitä he eivät Petroniuksen kanssa ennen olleet käsittäneet että tämä uusi uskonto valaa sieluun jotakin, jota ei heidän maailmansa tunne, ja ettei Lygia, vaikka Vinitiusta rakastaisikin, uhraisi mitään kristityistä totuuksistaan hänen tähtensä. Lygian ilo oli aivan toista laatua kuin se, mitä Vinitius, Petronius, Caesar ja koko Rooma ajoivat takaa.
Vinitiusta, jonka mielestä kaikki, mikä saattoi hänelle palauttaa Lygian, oli hyvää, ja pahaa taas kaikki, mikä asettui esteeksi heidän välilleen loukkasi ja suututti muutama näistä neuvoista. Kehoittaessaan puhtauteen ja taisteluun himoa vastaan vanhus hänen mielestään sekä tuomitsi hänen rakkautensa että riisti häneltä Lygian ja yllytti tyttöä vastarintaan.
Mutta siinä tapauksessa Lygia kyllä vähitellen taipuisi rukousten ja ylivallan alle, ymmärtäisi, ettei ole muuta neuvoa, ja rupeaisi rakastamaan Vinitiusta.
Lygia huomasi kauhistuksella, ettei Vinitiusta uhkaava kirous laisinkaan vieroittanut häntä hänestä päinvastoin teki sääli hänet hänelle kahta vertaa kalliimmaksi. Välistä valtasi hänet halu suoraan puhua hänelle hänen pimeästä tulevaisuudestaan, ja kun hän kerran istui hänen vieressään, sanoi hän, ettei ihmiselle ilman kristinoppia ole olemassa elämää.