Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. lokakuuta 2025
Jätä siis sekä itsesi että minut heistä rauhaan. Me osaamme elää ja kuolla mutta heidän osaamistaan emme tunne." Nämä sanat hämmästyttivät Vinitiusta, ja kotimatkalla rupesi hän miettimään, että ehkä kristittyjen hyvyys ja laupeus johtui juuri heidän henkisestä raukkamaisuudestaan. Hän päätteli, ettei lujaluontoiset, voimakkaat ihmiset saattaisi sillä lailla antaa anteeksi.
"Herra, sinäpä et nähnyt Crotonia Ursuksen käsissä: jos annat viisikymmentä miestä, niin ainoastaan etäältä osoitan sinulle talon. Mutta jollette te vangitse Vinitiusta, olen surman oma." Tigellinus loi katseensa Neroon. "Eikö olisi paras paikalla päästä eroon sekä enosta että sisarenpojasta?"
He näyttivät hänen mielestään olevan ikäänkuin mitäkin lampaita, joiden ennemmin tai myöhemmin täytyy joutua suden saaliiksi, eikä hänen roomalainen luontonsa saattanut alistua kunnioittamaan olentoja, jotka ilman muuta tyytyivät rupeamaan suden ruuaksi. Erittäin kummastutti Vinitiusta se seikka, että kaikkien näiden kristittyjen kasvot Chilonin mentyä loistivat ikäänkuin suuresta ilosta.
Caesar vastasi: "Luuletko sinä minua vähemmin ylevämieliseksi kuin Brutusta, joka Rooman hyväksi oli valmis uhraamaan omat poikansa?" Kun Petronius kuuli nämä sanat, virkkoi hän: "Koska hän jo on keksinyt keinon verrata itseään Brutukseen, niin ei tyttö enää ole pelastettavissa." Hänen kävi suuresti sääli Vinitiusta ja hän rupesi pelkäämään, että Vinitius surmaisi itsensä.
Toinen työmiehistä valeli vedellä hänen päätään, sitten he yhdessä nostivat hänet pystyyn, ottivat hänet käsivarsilleen ja kantoivat toveriensa luo. Pian olivat kaikki kerääntyneet hänen ympärilleen ja kyselivät levottomina, oliko hän saanut jonkun vamman. Heidän huolenpitonsa hämmästytti Vinitiusta. "Miehet," kysyi hän, "keitä te olette?"
Ei hän sentään hetkeäkään epäillyt, sillä koskihan asia Vinitiusta, jota hän rakasti, ja olihan samalla tilaisuus koetella onnea, ja se häntä aina oli viehättänyt. »Arpa on heitetty», mietti hän itsekseen. »Saammepa nähdä, mikä mieli apinassa pääsee voitolle: oma nahka vaiko maine hänelle on rakkaampi.» Sielussaan hän ei sentään laisinkaan epäillyt, ettei pelko pääsisi voitolle.
Lygia nosti Vinitiusta kohti siniset silmänsä, jotka olivat ikäänkuin juuri unesta heränneet ja illan loistossa, rukous silmissä, kumartuneena tyttöä kohti, oli hän hänen mielestään kauniimpi kaikkia kreikkalaisia ja roomalaisia jumalia, joiden kuvat hän oli nähnyt temppelien harjoilla. Vinitius tarttui hänen ranteeseensa ja lausui: "Etkö arvaa, Lygia, miksi minä näitä puhun sinulle...?"
Hän ei saattanut olla säälimättä Vinitiusta hänen kärsimystensä takia ja häntä liikutti kuulla, että Vinitius puhutteli häntä sellaisella kunnioituksella.
Pikari katosi hänen jättiläiskouraansa kokonaan, joten ei Vinitiuksen huulille jäänyt mitään tilaa. Muutamien onnistumattomien koetusten perästä kävi hän niin hämilleen, että virkkoi: "Ei, helpompi olisi taistella metsähärkää vastaan..." Vinitiusta huvitti sekä lygiläisen puuhat että puheet. Sirkuksessa hän oli nähnyt hirveitä härkiä, joita oli tuotu pohjoisista sydänmaista.
Actea hämmästytti hänen kiivautensa. "Vihaatko sinä sitten Vinitiusta?" kysyi hän. Siihen kysymykseen ei Lygia voinut vastata. Hän purskahti uudestaan itkuun. Acte sulki hänet syliinsä ja rupesi rauhoittamaan häntä. Ursus hengitti raskaasti ja heristeli jättiläisnyrkkejään, sillä hän rakasti koiran uskollisuudella prinsessaansa eikä saattanut nähdä hänen itkevän.
Päivän Sana
Muut Etsivät