United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hiljaisuus oli niin syvä, että saattoi kuulla karsien putoilevan soihduista, rattaiden ajon kaukaa Nomentumin tieltä ja tuulen huminan pinjojen latvoissa hautausmaan syrjällä. Chilon kumartui Vinitiusta kohti ja kuiskasi: "Se se nyt on se »Krestuksen» ensimmäinen opetuslapsi, kalastaja!"
"Yhdentekevähän on", kirjoitti hän, "vapauttaako Kristus minut nyt vai kuoleman jälkeen, apostolin suun kautta on hän antanut sinut minulle, siis olen minä sinun omasi." Hän rukoili Vinitiusta Jumalan nimessä, ettei hän surisi eikä antaisi tuskan vallata mieltään. Kuolema ei hänelle merkinnyt kihlauksen purkautumista.
Petronius tahtoi ennen kaikkea voittaa aikaa, sillä hän oli varma, että niin pian kuin vain Caesar tulee Akaiaan, Tigellinus, joka ei taiteesta ymmärrä mitään, kadottaa vaikutuksensa. Kreikassa Petronius tiesi voittavansa kaikki kilpailijansa. Hän rupesi pitämään Vinitiusta silmällä ja kaikin voimin kehoittamaan häntä lähtemään matkalle.
Toivoen, että Pomponia ja Aulus jo olisivat palanneet Roomaan, rukoili hän Vinitiusta pyytämään, että hekin saapuisivat sirkukseen. Jokaisesta hänen sanastaan henki uskon kiihko, tuo omituinen irtaantuminen elämästä, jossa kaikki vangitut elivät, ja samalla järkähtämätön usko siihen, että lupausten täytyy toteutua haudan tuolla puolen.
Vinitiusta tosin suretti, ettei Pietari, johon hän jo oli niin kiintynyt, voinut lähteä hänen mukaansa, mutta hän kiitti sentään vilpittömästi Paavalinkin seurasta. Hän kääntyi nyt vanhan apostolin puoleen viimeisellä pyynnöllään.
Petronius, jolle salaisuus oli uskottu, neuvoi Vinitiusta julkisesti astumaan amfiteatteriin ja vasta ovella sekaantumaan tungokseen sekä sitten rientämään holveihin erityisesti osoittamaan Lygiaa vartijoille, jotta kaikki erehdykset tulisivat vältetyiksi.
Hänen täytyi ensin etsiä tekosyitä, ja niiden löytämiseen saattoi kulua paljon aikaa. "Aluksi hän nyt valmistaa kilpaleikkejä kristittyjen kustannuksella" puheli Petronius itsekseen "ja vasta toisessa sijassa hän ajattelee minua, mutta asian näin ollen ei kannata ruveta huolehtimaan tai muuttamaan elintapoja. Likeisempi vaara uhkaa Vinitiusta!..."
Nyt hän siis pyysi Vinitiusta tiedustelemaan, koska heidän vankilansa vuoro tulisi, sekä olemaan läsnä kilpaleikeissä, jotta hän vielä kerran eläessään saisi nähdä hänet. Kirjeessä ei saattanut huomata vähintäkään pelkoa. Lygia kirjoitti päinvastoin ikävöivänsä arenaa ja vapautusta vankilasta, kuten kaikki muutkin vangit.
Chilon, joka oli seurannut Vinitiusta ja Crotonia noin viidensadan askeleen päässä, seisahtui kuin maahan naulattuna, painautui muuria vastaan ja rupesi viittomaan heitä takaisin. He palasivat, sillä heidän täytyi neuvotella. "Mene," sanoi Vinitius Chilonille, "katsomaan, pääseekö tästä talosta toiselle kadulle."
Hän otti pikarin, istuutui vuoteen laidalle ja rupesi syöttämään Vinitiusta, joka heti paikalla kävi tyyneksi ja onnelliseksi. Kun Lygia kumartui hänen puoleensa, sykki hänen lämmin ruumiinsa häntä vastaan, ja hänen hiuksensa valuivat hänen rinnalleen.