United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta töllistä ei ollut meillä ketään, ja aikaa ei ollut enään mihinkään, sillä hevonen oli jo valmis minua viemään. Kiiruhdin isäni perässä hänen kamariinsa ja siellä heittäysin hänen kaulaansa, sekä pyysin, ett'ei hän Annalle minun tähteni mitään tekisi, eikä sanoisi, että oli yhdistyksemme kieltänyt. Isäni lupasi olla tietämätön koko asiasta. Siitä tulin hieman paremmalle tuulelle.
Katso!» huusi forstmestari. »Elä minuun töllistä, vaan katso tuonne.» Ja hän viittasi lattialle. »Etkö näe? Oletko sokea? Kihloissa Esteri Kalm ja Eemeli Rautiainen!» Tämä merkitsi, että asia oli tosi! Ja forstmestari raivosi enemmän kuin koskaan ennen. »Ymmärrätkö nyt, mitä Juho nauroi?» sanoi hän forstmestarinnalle. »Et, tietysti et ymmärrä! Mutta minä ymmärrän: hän se on ollut puhemiehenä!»
Eno koitti rakentaa rauhaa ja sopua, jossa koitoksessa hän myös ajaksi menestyi; vaan ainoastaan niin, että viha vähän ajan perästä taasen syttyi vielä kauhiampaan liekkiin. Monta katkeraa pisto-sanaa sai äitini pitää hyvänään. Kuitenkin piti hänen olla vaiti ja kärsiä. Sillä tapaa kului talvi ja kevät läheni. Veljensä avulla rakensi äitini huoneen metsään, vähän matkaa sotamiehen töllistä.
Penttalan töllistä kuuluu väittelyä ja sanasotaa, »pränmestari» lie ollut juovuksissa ja sai nyt muorilta tuikean ripin. Joku tuli sieltä juosten, kaatui rapakkoon ja särki viinapullonsa, josta päästi surkean älän. Könti siitä kiroillen tien toisella puolella olevaan saunaan ja siellä ne vasta kuuluivat markkinat nousevan. Mahtoi miekkonen rapakkoon vuodattaa korttiyhtiön omaisuutta!
Mutta mikään ei auttanut, sallima niin vaati, ja hänen täytyi pois. Bartek syleili vaimoaan ja kaksivuotiasta Franekiansa, sylkäsi, teki ristinmerkin ja läksi töllistä. Magda hänen jälessään. Ei heidän hyvästijättönsä ollut mikään erinomaisen liikuttava. Hän ja poika nyyhkyttivät, mutta Bartek puheli koko ajan: "No, no, ole nyt levollinen!" Niin tulivat he tielle.
»Tule», virkkoi hän murtuvin äänin, »juo, viel' ehkäpä rahtunen ois; tule, poikani, tilkka se lohtua suo, sitä kaikki nyt tarvita vois. Mitä? Kainosteletko? Kullasta lie kevyt laukkus, sen tiedän kait; salon töllistä sull' oli sotaan tie, ja täälläpä kullat sait! Mut et verityöss' ole viimeinen, sen Lapuan' kentällä näin; ja Ruonan sillalla, muistatko sen, eturinnassa riskit päin.
Sitä ajatellessaan muisti isänsä kertomuksia tuosta Naavalan talosta ja sen asukkaista, kuinka he olivat vähitellen säästäväisyydellä rikkautensa koonneet. Mitään pahaa ei hän ollut kuullut koskaan heistä puhuttavan. "Niin se on, kopeekasta on ruplan alku, yhdestä tuhannen alku, töllistä talon alku! Mutta mitä pastori kerran sanoi? Uskosta autuuden alku!"
Mutta vihollinen oli jo sinne löytänyt. Minä seisoin heinillä, jotka vihollinen oli töllistä ulos heittänyt; ja kun heittelin heiniä jaloillani, pääsi näkyviin vanha säkki, ja sen pistin minä alleni. Kun vielä vähän heiniä kääntelin, löysin leivän ja pienen rasian, joka puoleksi oli voilla täytetty. Mieleeni muistui Danielin sanat leijonan-luolassa: Herra ajatteletko vielä minua.
Niin, seuraa minua hänen ensimäiseen kotiinsa Kalajärven rannalle. Toisin on siellä nyt kaikki. Metsämaa ei ole enää metsän maa. Korjaava käsi on täällä käynyt. Vanha tölli seisoo tosin vielä rannalla, vanha, lahonnut. Johannes ei ole tahtonut hävittää sitä. Mutta muutamia kymmeniä syliä töllistä seisoo soma yksinkertainen puurakennus kauniin, ihanan puutarhan keskellä.
Järven rannat ovat jäätyneet. Näkymätön vieras on käynyt. Hallayön seuraukset. Ruoka oli ruumenista, mämmi männyistä mäeltä. Vanha runo. Kalajärven rannalla oli tuo Metsämaan tölli. Muuta huonetta ei rannalla ollut; mutta vähän matkaa töllistä metsäänpäin näkyi lato, karjalato. Viime yönä ei nukkunut Metsämaassa muut kuin nuorin poika. Töllissä oli vuosi takaperin ollut useita lampaitakin.