United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !
«Jos tuo herra olisi Johannes, Metsämaan Jaakko vainaan poika, tottamari tietäisi Sakku siitä«, puhui nuori renki, joka oli Miinan ylkä. «Mitä sinä sanot, Sakari, onko tuo herra sinun setäsi?« «En suinkaan tiedä«, vastasi vähäinen, kahdentoista vuotinen poika, joka väen puhuessa oli renkituvasta heidän luoksensa tullut. «Vastahan minut eilen illalla tänne kutsuttiin«. «Noh!
Kaksi leipää oli hän töllissä löytänyt, ja ne oli hän syönyt. Hän haki enempää, vaan ei löytänyt. Silloin puki hän vaatteet yllensä. Hän silitti käsin hivuksiansa, ja sitten huokasi hän: «Matkalle!« Iltapuolessa oli päivä, kun hän matkansa alkoi. Ehtoo oli ennättänyt, kun hän kulki Metsämaan ohitse. Yö oli tullut, kun hän saavutti maantien. Hän ei sietänyt ihmisiä nähdä. Nälkä kalvoi häntä.
Jaakko, Metsämaan isäntä, myi ne, sai jyviä, kylvi jyvät, niitti olkia. Yö on kulunut, päivä on puolessa. Tähän saakka ovat tölliläiset istuneet tuvassaan melkein sanaa toisilleen sanomatta. Nuorin poika ei tuvassa ollut; hän keikkui ruuhessa järven rannalla. Suuri on aina tuon näkymättömän vieraan seura.
Vilma Aarnion ääni kuului ylinnä muita. Hän tahtoi nähtävästi vetää Hartin huomion puoleensa, sillä tuon tuostakin harhailivat hänen vilkkaat, ruskeat silmänsä sinnepäin, missä Anna istui. Anna huomasi sen ja häntä huvitti tuo aika paljon, vaikka sydämen pohjassa piili jotain joka aina esti ilon tuntumasta ilolle. Yht'äkkiä puhelu taukosi, sillä ylioppilaat lauloivat: "Tuonne taakse metsämaan".
«Kuka on tuo kaunis poika?« kysyi moni ihminen; mutta tuota eivät tietää saaneet, elleivät suoraan pojalta kysyneet, ja kun sen tekivät, vastasi poika kohta: »Minä olen Johannes, Metsämaan Jaakon nuorin poika«. Johannes oli iloinen lapsi. Kun halla pani hänen isänsä pellot ja muut valittivat, istui Johannes ruuhessa rannalla ja leikitteli, tahi hyppeli hän metsiä porsaan kanssa.
«Tuoko tetä makeitia pikku Takulle?« kysyi poika. «Tuon, ja vielä päälliseksi aika suuren rinkelin«, vastasi Sakari setä. He lähtivät. Metsämaan Jaakon toinen poika, Sakari, lähti merimatkalle, Aappo, hänen lankonsa, häntä saattamaan Turkuun. «Jumala suokoon Sakarille onnea! Hän on paras veljistäni«, jupisi Liisa.
Hän oli päättänyt uhraamalla, mitä hän maailmassa enimmän rakasti, rauhoittaa mieltänsä; vaan uhrata, mitä hän maailmassa enimmän rakasti, ei hän kuitenkaan voinut. Yö oli puolessa, kun hän kirjoinensa tuli tölliin takaisin. Heinänteon aika tuli. Jaakko veli oli Metsämaan jättänyt, oli mennyt mierolle hakemaan palvelusta. Eräänä päivänä tulivat isä ja poika tavallista aikaisemmin niityltä.
Mirandan kummaksi viisas eläin ei nähnyt ainoatakaan. Mutta Miranda näki ne selvään. Siinä ne olivat kaikki hänen ympärillään, kuin liikkumattomat ruskeat pallot, aivan samanlaisina kuin lehdet ja sammal ja kaikki muu, mitä oli metsämaan pinnalla hajallaan.
Ken voi tietää, kenen silmät ovat ihmisen sydämeen katsoneet? Kysyä saanee ihminen, vaan yksin Jumala tietää sen. Nuori mies astui saarnatuoliin. Ihmiset, jotka kirkossa istuivat tahi sijan puutteessa seisoivat, kuiskuivat toisilleen: «Se on Metsämaan Jaakon poika!« Oven suussa istui vanha pariskunta. Vaimo itki; mieskin oli liikutettu. Tämä pariskunta oli saarnaajan isä ja äiti.
Johanneksen sisarukset, Metsämaan Jaakon poika Jaakko ja tytär Kaisa tulivat kirkkoherran eteen. Vaan näiden lukutaito oli aivan kehno. Kirkkoherra nuhteli heitä ja käski heidän tulevaksi talveksi parantaa lukuaan. Kirkkoherra katsoi kirkonkirjaan. «Teillä on vielä poika Johannes, nuorin; onko hän saapuvilla?«