United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sillä Jaakko Worsella oli rahoja, joita oli säästänyt monta vuotta kipparina ollessaan ja ansainnut omalla kauppaliikkeellänsä. Ollessaan kotona talvisaikana oli hän hartahin kalastaja kohta kalastus-ajan ensimmäisestä päivästä siihen asti kun se päättyi. Hän osti, myi ja suolasi omaksi hyväkseen.
Niin, hän välitti, oli asiamies, osti ja myi ... hm ... niin, hiukkasen, hiukkasen! Mutta sitä emme saaneet tietää, mitä hän välitti ja mitä olisi tahtonut voida vielä paremmin välittää. Kun et ota konttoristia? Hän vähän hämmästyi, kävi kuin näpeilleen aivan aiheettomasti, niinkuin useinkin tapahtui ja johon emme syytä arvanneet. Sitten purskahti hän nauramaan yhtä aiheettomasti.
Sinne hän nyt kokosi kaiken kesän rojua jos jonkinlaista, mistä vaan sai ja talvella hän sitä kalliilla hinnalla myi puutteessa oleville varpusille, kottaraisille y.m. linnuille. Näin hän vähitellen rikastui ja pääsi hyviin varoihin.
Sitte kysyi Mikonperä: Eikö ole jo katunut, kun myi perintötalon? Tiedä, sanoi Jaakko Jaakonpoika ja naurahti. Entä sinä? Katunut olen, lemmosti! Mies väänsi päätä. Katsoi suoraan toista silmiin ja jatkoi: Minä ostan pian talon, muuten tässä menee aika aivan juomiseen. Vai tuumaat sinä taloa? Jaakko Jaakonpoika kiinnitti katseensa terävän kysyvänä Mikonperään. Varmaan! Soo'o.
"Hän oli houkutellut kerjäläislapsia taloonsa ja myi niiden lihaa meille." "Mutta tiedättekö, miten goottikuningas kohtelee sotavankeja?" "Kuten isä avuttomia lapsiaan." "Useimmat rupeavat heti hänen palvelukseensa." "Niin, mutta niille, jotka eivät tahdo ruveta hänen palvelukseensa, antaa hän matkarahat " "Ja vaatteita, kenkiä ja elintarpeita." "Sairaita ja haavoittuneita hoidetaan."
Jaakko, Metsämaan isäntä, myi ne, sai jyviä, kylvi jyvät, niitti olkia. Yö on kulunut, päivä on puolessa. Tähän saakka ovat tölliläiset istuneet tuvassaan melkein sanaa toisilleen sanomatta. Nuorin poika ei tuvassa ollut; hän keikkui ruuhessa järven rannalla. Suuri on aina tuon näkymättömän vieraan seura.
Kerrankin he kuulivat kerrottavan kymmenen kuukauden vanhasta lapsesta, jolla oli niin tunnoton äiti, että hän, sitä ensin kauan aikaa kidutettuaan, lopulta myi sen eräälle kerjäläiselle, joka sitten taas käytti sitä omiin tarkoituksiinsa. He rupesivat heti pyytämään, että saisivat ottaa sen laitokseen.
Hänen kasvoillaan, tukallaan ja puvullaan oli aivan sama punaruskea väri kuin ennen, ja kuitenkin oli kulunut useita vuosia, viisi vuotta, siitä kun pikku Diina seisoi siinä ruokasalissa ja myi vehreitä seppeleitä. Neitsyt Madsen nukkui; sillä oli jotenkin myöhä. Kello kävi yhtä, eikä herra Blendenau ollut vielä tullut kotiin.
Tulee näet huokeammaksi, paljon huokeammaksi ostaa kenraali kuin ryhtyä taisteluun kaikkia hänen armeijoitansa vastaan. Niinpä myi itsensä mutta en mainitse nimeä. Minua se katkeroittaa kylliksi muutenkin. Rakkaani, minä olen työväen johtaja. Minä en voi tarjoutua ostettavaksi. Ja jollei mikään muu niin ainakin poloisen isäni muisto ja se, miten hän nääntyi kuoliaaksi, estäisi minut siitä.»
Niitä aineita ei tosin ollut saatavissa itse Ruikan talossa; mutta vähän matkaa siitä oli mökki, josta saatiin. Ja jota pimeämmäksi ilta muuttui, sitä taajemmaksi kävi liike talon ja mökin välillä. Kyläläisillä oli se luulo että aineet, joita myytiin, olivat Ruikan emännän, vaikka mökin väki niitä myi.