United States or Bermuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Sehän tuoksuu parhaiten lakastuneena," kuiskasi hän itsekseen, "onhan siis parasta antaa sen lakastua." Hän viskasi sen akkunalle ja meni pukeutumaan. Muutamia päiviä sen jälkeen kuului taas pihasta heleä lapsenääni, joka lauloi vehreitä seppeleitä.
Koko hänen elinvoimansa oli kiinapuun kuori, hän oli, niin sanoaksemme, läpikotaisin vahvistettu tuolla kallisarvoisella kuorella. On siis luonnollista, että lääkäri oli saapuvilla. "Vai niin, tohtori ei luule sen olevan terveydelleni ja hengelleni vaarallista, jos joskus sattuisin ottamaan noita vehreitä rohtoja kuusikolmatta tippaa viidenkolmatta sijaan?" "En luule, siitä olen varma."
Me kokoilimme vehreitä lehtiä ja peitimme niillä kuolleen toverin kelmeät, mutta onnellisuutta kuvastavat kasvot ja istahdimme Pehrsonin ympärille, kuullaksemme hänen salaisuutensa. "Viime Tammikuun 16 päivän iltana," alkoi hän, "eli päivää ennen kuin jätimme laivan, hiivin minä kenenkään huomaamatta pääkokin luokse ruokavarastoon ja pyysin häneltä ryyppyä tahi paria, virkistääkseni itseäni.
Tyttö hoiperteli alas huumautuneena ilosta, viinistä ja ensi suudelmasta, laiha pieni kätönen suonenvetoisesti puristaen kultarahoja. Hän asettui keskelle pihaa ja lauloi vapisevin äänin: "Vehreitä seppeleitä, vehreitä seppeleitä! Ostakaa, ostakaa ruusuja, orvokkeja, reseedaa!" Hän ei uskaltanut luoda mustia silmiänsä akkunaan; mutta kuitenkin näki hän selvästi hänet, satuprinssin.
Hänen kauniit, surumieliset harmaat silmänsäkin näki hän selvästi, vaikka ne nyt olivat kiinni ja hän näytti uinailevan. Kaikki oli entisellään paitse hän itse, sillä hän oli paljon, paljon muuttunut siitä päivästä, jolloin hän pienenä tyttösenä seisoi tuolla oven suussa samalla paikalla tarjoten kaupaksi vehreitä seppeleitä. Nyt olivat ne lakastuneita kauan, kauan sitten.
Pilven hattara varjosti sairaan otsaa. "Vai niin? Sitä en muista. Täällä on ollut niin monta." Hän huokasi. Nainen nosti päätänsä ja katsoi häntä kasvoihin sysimustilla silmillänsä. "Siitä on kauan jo viisi vuotta jo. Minä olin siihen aikaan pieni tyttönen, joka käveli vehreitä seppeleitä kaupalla." Sairas kohoittihen vilkkaasti. "Ah, nyt muistan.
Toivottavasti on Jumala luonut ylösnousemuksen tällekin pienelle ja nöyrälle elukalle, joka on vain saanut kärsiä, jota vain on rääkätty vuosikaudet, kunnes kuolema sitä vihdoin armahti; toivottavasti on toisessakin maailmassa tuoreita, vehreitä laitumia ja paljon kauniimpia tunturilaitumia kuin sen kotona Nordfjordissa.
Nuori mies sulki tuskallisesti silmänsä ja hörppäsi chartreuseä vahvistaakseen itseänsä, kun helisyttäminen oli päättynyt. Silloin kuului taas pieni laulunen. Sitä lauloi kirkas, heleä lapsenääni: "Vehreitä seppeleitä, vehreitä seppeleitä! Ostakaa, ostakaa ruusuja, orvokkeja, reseedaa!" Nuori mies meni akkunan luo ja katsahti ulos.
"Kauniita kukkaiskimppuja 10 äyriä ja vehreitä seppeleitä 2 äyriä kappaleelta. Ne tuoksuvat parhaiten lakastuneina." "Myyt kai kolme 5 äyriin," tinki neitsyt Madsen. "Saatte mennä, neitsyt Madsen, minä soitan, jos jotakin tarvitsen." Neitsyt pyörähti ulos, tavallista punaruskeampana kiukusta. "Mikä on nimesi?" "Diina." "Se on kaunis nimi. Kuinka vanha olet?" "Viisitoista vuotta."
Hänen kasvoillaan, tukallaan ja puvullaan oli aivan sama punaruskea väri kuin ennen, ja kuitenkin oli kulunut useita vuosia, viisi vuotta, siitä kun pikku Diina seisoi siinä ruokasalissa ja myi vehreitä seppeleitä. Neitsyt Madsen nukkui; sillä oli jotenkin myöhä. Kello kävi yhtä, eikä herra Blendenau ollut vielä tullut kotiin.