United States or Oman ? Vote for the TOP Country of the Week !
Diina seisoi nojaten ristissä olevat kätensä nojatuolin selkämystää vastaan ja rukoili rukoili hänen edestänsä, joka vasta oli elämästä eronnut, ja itsellensä uskallusta ja voimaa alkamaan uutta ja parempaa elämää.
Diina oli saanut uuden hameen ja uuden hatun ja seisoi siellä kaikessa ihanuudessaan sysimustat silmät tuijottaen kulma-akkunaan, mutta satuprinssiä ei ollut missään nähtävissä. Hän näki ainoastaan neitsyt Madsenin punaruskeat käsivarret ja kädet, jotka parast'aikaa liitusivat akkunoita. Prinssi oli matkustanut kotia kuningaskuntaansa Norjan kuningaskuntaan, jossa hänen oli määrä viettää kesää.
Tohtori ja neitsyt Madsen astuivat varpaisillaan viereiseen huoneesen. Diina astui nojatuolin taakse. Kotvanen sen jälkeen katsahti sairas ylös. "Oletteko siellä, Diina?" "Olen." "Taisinpa kuitenkin " "Mitä?" "Rukoilla. En ole nukkunut, ja nyt nyt olen paljon levollisempi. Rinnassani ei enää tunnu kipeältä." Hän hengähti syvään ja yskäsi aivan heikosti.
Hän on käytännöllinen mies, joka järjestää kaikki asiani. Haluan saada isänmaahani hautani. Diina neiti tietää toiveeni siinä suhteessa, ja se summa, jonka hänelle olen lahjoittanut, on oleva hautani hoidoksi." Uusi yskänkohtaus ankarampi kuin koskaan. "Te ette saa puhua niin paljon, herra Blendenau, se rasittaa teitä liiaksi." "Eipä minulla enää olekaan paljon, jota tahtoisin sanotuksi.
Hänen kasvoillaan, tukallaan ja puvullaan oli aivan sama punaruskea väri kuin ennen, ja kuitenkin oli kulunut useita vuosia, viisi vuotta, siitä kun pikku Diina seisoi siinä ruokasalissa ja myi vehreitä seppeleitä. Neitsyt Madsen nukkui; sillä oli jotenkin myöhä. Kello kävi yhtä, eikä herra Blendenau ollut vielä tullut kotiin.
Diina kumartui hänen ylitsensä ja piti nenäliinaa hänen suunsa edessä. Kun hän otti sen pois, oli sairaan pää vaipunut alas rintaa vastaan, ja nyt oli hän nukkunut ei milloinkaan enää herätäksensä. Diina seisoi kotvasen ja katseli häntä, satuprinssiä, nuoruutensa unelmain ihannetta.
Niin, se on totta; neitsyt Madsen on saapa tuhatta kruunua siitä että hän juoksi pois luotani tänä yönä, ja teidän palkastanne, herra tohtori, pitää kyllä setäni huolen." Hän vaipui väsyneenä tuoliinsa. Diina kostutti hänen huuliansa viinin tilkalla ja vedellä. "Kiitos. Minä olen niin raukea. Tahdonpa vähän nukkua." Hän sulki silmänsä.
"Kauniita kukkaiskimppuja 10 äyriä ja vehreitä seppeleitä 2 äyriä kappaleelta. Ne tuoksuvat parhaiten lakastuneina." "Myyt kai kolme 5 äyriin," tinki neitsyt Madsen. "Saatte mennä, neitsyt Madsen, minä soitan, jos jotakin tarvitsen." Neitsyt pyörähti ulos, tavallista punaruskeampana kiukusta. "Mikä on nimesi?" "Diina." "Se on kaunis nimi. Kuinka vanha olet?" "Viisitoista vuotta."
Hänen rintansa liikkui ankarasti, ja hänen laihat valkoiset kätensä puristivat kiivaasti hametta, ikään kuin hänellä olisi ollut halu repiä loistava pukunsa repaleiksi. "Tulkaa tänne ja istukaa pöydän viereen." Nainen lähestyi. "Mikä on nimenne?" "Diina." "Kaunis nimi. Minusta tuntuu ikään kuin olisin kuullut sen ennen." "Minä olenkin ollut täällä ylhäällä kerta ennen."