United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kierteli vain nurkkajuuria, nuuski rekien ympäryksiä, teki tuttavuutta talon Vilkin kanssa, joka tuntui olevan ijäkäs, ystävällinen vanhapoika, ja otti häneltä opetusta eri säätyluokkien erilaisessa kohtelussa. Mutta häntä painosti jokin. Tuo outo tunne alkoi yhä voimakkaammin kaiverrella hänen sydänalaansa. Missä on minun isäntäni? jolkahti äkkiä hänen mieleensä.
»Voi, voi jos olisi se Mari, niin sitten te vasta nauraa saisitte», tuumi Liisa, kun Elsa makasi lattialla pitkänään ja Viion leski paineli sydänalaansa vesien tippuessa silmistä. »Se Mari kun jutun kertoi, niin sitä ei kärsinyt kuunnella kuin paikotellen.» »Hyvä tuota olet sinäkin!» oihki Viion leski.
Ei ollut itkijä Marja, vaan Kaisa, joka voihkien vaipui rappujen eteen, sydänalaansa painaen, saamatta sanaa suustaan. Mikä sinun tuli? Juoskaa koskelle apuun! Menikö Marja koskeen? kiljahti Juha. Kun se Karjalan mies kunse vei emännän. Mitenkä vei? Missä? Nyt, nyt ihan ikään minä näin Mitä näit? Tempasi venheeseensä.
»Juoksin, herra, minkä kerkesin», änkytti hän, painellen oikealla kädellään sydänalaansa. »Kauppias ei päästänyt minua ennen päivää lähtemään, sillä hän arveli, että uuden nuttuni » Hän vaikeni ja syyllisyytensä tunnossa loi silmänsä maahan.
»Varas», äänsi hän, kun katkonainen rukous oli loppunut, tuijotellen elottomilla, tylsistyneillä silmillään pimeään nurkkaan. Silloin tällöin paineli hän sydänalaansa käsillään ikään kuin poistaakseen sieltä jotain tuskaa tuottavaa kipua. Mutta sekin tapahtui ikäänkuin vaistomaisesti, ohimennen; *sielussaan* ei hän näyttänyt enää näitä kärsimyksiä tuntevan.
Kaikkien kymmentä tai kahdeksaa vuotta vanhempien lahtarien tappamisesta oli myös ollut puhetta. Voi maailmaa pahennusten tähden!... Salliiko tuota vanhurskas Jumala?... Voi Taavaani ja Marttaani! Oletteko vielä hengissä vai joko murhamies on kotiinne päässyt?... Eivät menneet edes Amerikkaan! Kyyneltulva puhkesi juoksemaan Annan silmistä ja käsillään hän painoi sydänalaansa.
Nyt kertoi isäntä ääni täristen ja silmät kauhusta pyöreinä kuinka hän oli kamarissaan herännyt äänekkääseen valitukseen ja voihkinaan, luullut sen ensin kuuluvan ulkoa ja arvellut talkoomiehiä olevan liikkeellä, mutta vihdoin hoksannut että se tulikin emännän kamarista, rientänyt tuvan kautta sisään, nähnyt hänen vielä likistävän sydänalaansa, ja äännähtävän sitte painuvan sanattomaksi.
Jos lie hyvinkin käärme ... isäsi nostama ... se minua vaivaa ja koko sukuani. Reita tavoitti sydänalaansa. Koskeeko sinuun? kysyi Jouko. En minä silloin mitään tiedä, mutta ennenkuin se tulee ja kun on ohi, niin kouristaa niin pahasti... En minä sille eilen mitään vienyt, sanoi Jouko. Reita on ottanut kirjan ja alkaa sitä lukea ääneensä hymisten. Nyt se herkesi, sanoo hän lakattuaan.
»Kyllä minä tässä suoriudun hiljalleen ja kykenen lähtemään», puhui äiti rykäysten seasta ja paineli sydänalaansa. Vasta kun äiti oli mennyt purkautui Elsan itku, puhkesi yhtäkkiä ja ryntäsi kuin sulkunsa särkenyt tulva. Hän ei olisi voinut sitä pidättää, vaan ei halunnutkaan. Heittäytyi vuoteelle, painoi kasvonsa pään alustaan ja antoi itkulle täyden vallan.
Jaanan silmät loistivat kummallisesti. Miksi ei ollut enää se aika? Miksi eivät Jumalan pojat enää tulleet ihmisten tytärten luo? Hän sulki kirjan ja rupesi hitaasti riisuutumaan. Mutta hänen poskensa hehkuivat hekkumallisella punalla ja hänen sydänalaansa viilsi niinkuin olisi tulinen rauta ratkonut hänen sisälmyksiään.