United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suntion silmäkuoppiin ilmestyi kyyneleet sanoessaan: "Se olkoon Hänen armollinen tahtonsa." Sen sanottuaan suntio meni venheeseensä, mikä samassa käännettiin matkalle ja kolmen airoparin pakottamana lähti halkasemaan Jänislahden peilikirkasta pintaa. Piispa tunsi povessaan soman tyytymyksen kun edes muutaman kyyneleen oli saanut Jänislahdella käydessään heltymään.
Sinä hänet sysäät luotasi, että otsansa veriin satuttaa... Vihoissaan lähti, lienee jo venheeseensä hypännyt, taakseen katsomatta koskea alas viilettää eikä enää milloinkaan tule... Hän riisti yltään kalaryysynsä, jätti ne siihen, missä seisoi, tempasi orrelta oman pyhänuttunsa ja syöksyi ulos. Anoppi! Pihamaalla seisoi häntä vastassa iso, laiha, luiseva, vanha nainen.
Mutta liikkumattomana, harmaana ja synkkänä jurotti vielä suvannossa saaren ympärillä kovan talven rautajää. Silloin, eräänä kuutamoisena yönä, kun Kari kotona käytyään taas koskelle palasi, oli koski paisunut niin, että sulavesi jo huuhteli suvantosaaren rantoja ja jää lautoissa liikahteli. Astuttuaan venheeseensä, jota oli kevään kuluessa kosken rannalle varustellut, souti hän sillä saareensa.
Järvi oli nyt kokonaan tyyntynyt, ainoastaan hiljainen maininki kävi vielä monipäiväisen tuulen jäleltä ja leikutteli vähän keveää venhettä. Siellä täällä tuonnempana näkyi muitakin onkimiehiä. Nyt koetetaan, kumpi meistä on parempi kalamies. Minä tietysti! ja samassa vetäisi Elli kalan venheeseensä. Särki! Se on kovin moukkamainen kala, semmoinen tuiki tavallinen, poroporvarillinen.
Vanha sankari olet. Voitit Pohjolan isännän, suistit hiiden hirven! Sankari olet! Muinoin lienen ollut, en ole enää. Olet yhä. Parta takkuinen kuin tappurakuontalo? Olkoon. Su'in sen. Tukka kuin tuulenkoura? Olkoon. Suorin sen. Rimppakinttu variksenpelätti harvahammas ikäloppu kulkukoira kuulithan! Pilkkaat pilkattua sinäkin? Kauko astui taas venheeseensä. Ota minut, Kauko!
Olipas ovela ... ei muuta kuin viskaa venheeseensä ja potkaisee venheen koskeen, niin tietäähän sen, ettei siitä mikä hyppää pois. Reestä saattaa hypätä ja siinä kimpuroida, mutta hyppääpäs venheestä kuohuvassa koskessa. Vaan mitähän tuo menikään tuon jälestä rantaan?
Ne liukuvat kaikki kolme: hattu, vapa ja venheen kokka äänettömästi virran mukana ja tuon tuostakin kuuluu pyrstön posahdus, joku epämääräinen »äh», ja sitten vapa tutisee, ja hetken päästä päristys ilmaisten, että Juntta on saanut kalansa vettä puolillaan olevaan venheeseensä. Se käy kaikki hiljaa ja vaanien, minkään kolahtamatta. Virta kantaa hänet vähitellen näkymättömiin.
Onko »Juha» siis verhotusta muodostaan huolimatta nykyaikainen avioliittoromaani petoksineen ja kostoineen? Ei, sillä mitään petosta ei Marjalla ole mielessään, kun hän elämänsä hädän ahdistamana juoksee rantaan, josta Shemeikka hänet tempaa venheeseensä vieden hänet alas koskia mukaansa Karjalaan.
Ei ollut itkijä Marja, vaan Kaisa, joka voihkien vaipui rappujen eteen, sydänalaansa painaen, saamatta sanaa suustaan. Mikä sinun tuli? Juoskaa koskelle apuun! Menikö Marja koskeen? kiljahti Juha. Kun se Karjalan mies kunse vei emännän. Mitenkä vei? Missä? Nyt, nyt ihan ikään minä näin Mitä näit? Tempasi venheeseensä.