United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taivas oli pilvessä, teräsharmaat aallot löivät raskaasti rantamiin. Oli ilmestynyt ulapalle suuria sotalaivoja, joiden sivut välkkyivät väkevässä, sinertävässä valossa, jyristen ja salamoiden synkän pilven alta kohti kapinoitsevaa linnoitusta. Silloin loimottivat myös Jaanan silmät Tähtitornin mäellä.
Olkoonpa niin, että Mustan Jaanan henki liikkui vetten päällä antaakseen voimaa hänen viimeiselle taialleen, tai että rajuilma aivan luonnollisesti oli jo kauan piileksinyt tuossa mustassa lumipilvessä, se vain on varmaa, että siitä syntyi hirmuinen ilma, jonka vertaista ei oltu näillä myrskyisillä tienoilla nähty miesmuistiin.
Samoin kuin Iikka Rönty itse oli tämä kotoisin vielä synkemmästä sydänmaasta, kaukaa tuon pohjoisen kaupungin takaa, pietismin ja petäjäleivän iankaikkisista korpikylistä, missä kuolema oli ainoa kunnanlääkäri ja jumalan sana ainoa särvin ahdistetuille sydämille. Mummo oli ankara kasvattaja. Oikeastaan olisi Jaanan hänen mielestään pitänyt kuolla.
Häntä pidetään noita-akkana ja kuitenkin on hän vain ihminen, joka on paljon kärsinyt ja paljon maailmaa nähnyt ja kokenut ja joka sentähden näkee pitemmälle tulevaisuuteen kuin muut. Isä on hänelle hyvin vihainen, minä en uskalla tulla tänne muulloin kuin hänen poissa ollessaan. Hän voisi poltattaa Jaanan noita-akkana, jos tietäisi, että me täällä tapaamme toisemme.
Mutta kuka oli se huopahattuinen nuori mies, joka oli tarjoutunut Jaanan sirkus-kavaljeeriksi? Ja kuka oli se ilkeännäköinen mies, joka oli oikea syypää? Maisteri pani liikkeelle kaikki salapoliisi-vaistonsa. Kenties tätä tietä päästäisiin niin monen muunkin mystillisen rikoksen jälille, jotka viime vuosina olivat yhteiskuntaa järkyttäneet. Hän keskusteli asiasta eräiden puoluetoveriensa kanssa.
Lopuksi ojensi kauppias ystävällisesti kätensä hänelle: Tämä on isänmaallinen asia, hän sanoi, ja minä otan sen ajaakseni. Sinä olet saapa hyvitystä; siitä menen takaukseen minä, kauppias Simo Luikarinen Lentuan kylästä. Kun kauppias sen kerran sanoi, uskoivat kaikki sen niinkuin jyrinpäivän ja pian levisi Lentuan kylälle tieto, että kauppias oli ottanut Jaanan jutun omille hoteilleen.
Jaanan silmät loistivat kummallisesti. Miksi ei ollut enää se aika? Miksi eivät Jumalan pojat enää tulleet ihmisten tytärten luo? Hän sulki kirjan ja rupesi hitaasti riisuutumaan. Mutta hänen poskensa hehkuivat hekkumallisella punalla ja hänen sydänalaansa viilsi niinkuin olisi tulinen rauta ratkonut hänen sisälmyksiään.
Ne olivat kaikki hyvin iloisia, puhuivat yhteen ääneen, nauroivat ja pajattivat. Kaikki tahtoivat ne punnita kädessään hänen palmikkoaan ja väittivät, että se oli tekotukka. Jaanan täytyi jo oikein nauraa heille. Mutta sitten halusi se nuori herra, joka ensin oli tarttunut Jaanan ranteeseen, välttämättä suudella häntä. Jaana päätti poistua, sillä hänen mielestään olivat herrat hulluja.
Väkijoukko vapisi pelosta, että Jaana tunnustaisi. Mutta Jaanan huulilta kuului hiljainen, päättävä: "ei"! Tämä vastaus oli ratkaiseva. Kaksi väkevää miestä tarttui onnetonta toinen jalkoihin toinen kainaloihin; he heiluttivat häntä muutamia kertoja vauhtia saadakseen ja lennättivät hänet sitten kauas kevättulvan paisuttamaan jokeen.
Yhdessä niistä hän oli lähes kaksi vuotta. Se oli suuri ylioppilas-puulaaki ja ruokapaikka, jossa oli kymmenen huonetta ja monta piikaa. Työtä oli enemmän kuin tehdä jaksoi, mutta palkka oli myös Jaanan mielestä ruhtinaallinen. Hän säästi kaikki, minkä sai, ja ajatteli, että ne voisivat olla hyvään tarpeeseen, kun he Heikin kanssa kerran rupeisivat kotia laittamaan.