United States or Aruba ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sittekuin molemmat uudet ystävät olivat istuneet pensaan viereen, josta saattoi nähdä salmen ylitse, puhui Jussila elämänsä tapaukset käsillä olevaan hetkeen saakka. Kun hän oli lopettanut, virkahti Antti: "Minäkin olen pohjoismaalainen, niinkuin tiedät, ja elämäni alkupuoli on myös kulunut metsissä, niinkuin sinunkin. Ehkä silloin olemme joskus tavanneet toisemme, vaikk'emme nyt sitä muista.
En voi kielin kertoa, kuinka kummalliselta ja surulliselta tämä tieto tuntui, varsinkin sinä hetkenä, kuinka muisto ensimäisestä Köpenhaminan matkastani, jolloin tutustuin tri Mathilde Wergelandiin, sen kautta tulvimalla tulvi mieleeni. Se tapahtui kesällä 1890, jolloin Köpenhaminassa oli pohjoismaalainen opettaja-kokous.
Mutta pohjoismaalainen herra ei varmaankaan ollut mitään kuullut, oli vain istunut omiin ajatuksiinsa hautautuneena. Hän sanoi yhä tuijottaen eteensä: Niin, tahto on väkevä. Se voi tappaakin. Raolo Bratianu vastasi: Sanotte sen jo toisen kerran. Hän nauroi: Sanotte sen kuin kertosäkeen kertosäkeen ballaadissa.
Pohjoismaalainen herra katsoi eteensä samalla tuijottavalla katseella: Niin, ihmisen tahto on väkevä, sanoi hän. Mutta Raolo Bratianu sanoi: Ei tarvitse olla kuolemaisillaan voidakseen nähdä "enteitä"... Mitä tarkotatte? kysyi François Carville omituisen aralla liikkeellä, ikäänkuin olisi pelännyt uusia salatietoja.
Ja tarvitsematta vetää henkeään, he eivät tarvitse mitään ruokaa eivätkä auringon valoa. Niin, niin, olen nähnyt sen, sanoi hän kiihkeästi Raoloon kääntyen. Mutta minä uskon teitä, vastasi Bratianu hymyillen, mutta pohjoismaalainen herra oli kääntänyt ruskettuneet kasvonsa François Carvilleen ja katseli häntä lakkaamatta.
Tätä näin satunnaisesti alotettua tuttavuutta jatkettiin sitten seuraavana kesänä v. 1890, jolloin oli pohjoismaalainen opettajakokous Köpenhaminassa ja jonne Anna Levoniuskin oli tullut. Siellä oli Ivar Berendsen koko ajan nuoren suomalaisen tuttavansa opas ja seurakumppani sillä seurauksella, että seurustelu päättyi pysyväiseen kumppanuuteen ja yhdessäoloon.
Teatteri oli köyhä. Yleisö oli levoton ja epäluuloinen. Niin oli. Pohjolainen vaikeni tuokion ja minä sanoin: Olen kuullut siitä hieman. Pohjoismaalainen herra muutti asentoaan ja pani kätensä ristiin polviensa ympäri: Niin oli meidän esitettävänä "Yli voimain". Se oli kaikista näytelmistämme vaikein ja siinä saatoimme saavuttaa suurimman voiton.
Oli sitte ja pohjoismaalainen herra oli nojannut leukansa käsiensä rystyihin ensi-ilta, joka vihdoinkin oli tullut. Saavun aina teatteriin niinä iltoina aikaisin, kun siellä ei vielä ole ketään ja on pimeää eikä kukaan voi nähdä kasvojani. Ainoastaan näyttämökoneiston hoitajat hiipivät ympärinsä kuulumattomin askelin kuin mitkäkin varjot.
Viimeiset elinvuotensa oli Ida Falbe-Hansen hyvin heikko. Liikanainen, alituinen työ oli kuluttanut hänen voimansa miltei loppuun. Ja tähän tuli vielä lisää jonkinlainen, vähitellen lisääntyvä lihasten herpaantuminen, jota koitettiin sähkön avulla parantaa. Sellaisessa laitoksessa hän esim. oli v. 1914, jolloin Köpenhaminassa pidettiin pohjoismaalainen naisten kongressi.
Toini livahti huoneesta, kysyen itseltään, oliko hyvillään vaiko pahoillaan siitä että toinenkin pohjoismaalainen oli osunut tänne. Pari päivää sen jälkeen, kun Toini ja tohtori Olsen olivat tehneet tuttavuutta, lähti Toini iltapuolella löytämälleen mielipaikalle metsään. Hän istui siellä kirjoineen, kun yhtäkkiä kuului askeleita läheisyydessä. Hän käänsi päätään ja näki tohtori Olsenin tulevan.