United States or French Polynesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oli sitte ja pohjoismaalainen herra oli nojannut leukansa käsiensä rystyihin ensi-ilta, joka vihdoinkin oli tullut. Saavun aina teatteriin niinä iltoina aikaisin, kun siellä ei vielä ole ketään ja on pimeää eikä kukaan voi nähdä kasvojani. Ainoastaan näyttämökoneiston hoitajat hiipivät ympärinsä kuulumattomin askelin kuin mitkäkin varjot.
"Mutta luullakseni on hän, äiti, näinä muutamina viimeisinä iltoina kävellyt vähän hitaammin, kuin ennen." He olivat aivan ääneti taas. Viimein äiti sanoi, vieläpä vakavalla, iloisella äänellä, joka ainoastaan kerran sortui: "Minä tiedän, että hän kantaen minä tiedän, että hän kantaen Pikku Tim'iä kävi hyvin nopeasti." "Niin minäkin", lausui Peter. "Usein." "Niin minäkin", huudahti muuan vielä.
Vihdoin heräsi Snorikoffkin puolipäivän aikana ja hänkin ihmetteli kuinka oli nukkunut niin kauvan. "Joinkohan minä eilen illalla enemmän viinaa kuin muina iltoina?" kysyi hän. "Joitte kyllä paljon enempi", vastasi Olga. "Tästä lähdin en juo tippaakaan viinaa". "Parasta", vastasi Olga hymyillen. "Onko vanki saanut ruokaa?" kysyi Snorikoff. "Ei, kun mulla ei ole avain!"
Kirjoitin hänelle nyt itsestäni koettaen antaa lyhyen tutkimuskokeen tilastani eromme jälkeen. Ehkä oli syy kirjeeni kirjoittamiseen toinenkin. Lukiessani läpi sitä, mitä olin edellisinä iltoina kirjoittanut, näytti minusta siltä, kuin se olisi ajateltu muidenkin luettavaksi kuin hänen. »En olisi ikinä luullut, että tämä ulkomaa tekisi minuun sellaisen vaikutuksen, kuin se on tehnyt.
Viimis sunnuntai oli ensimmäinen tältä talvelta, jona pieni seuramme oli koossa. Isäni oli tämmöisinä iltoina tavallisesti nähnyt tarpeelliseksi toimittaa jotakin ulkona kedolla, mutta tänä iltana hän käveli levotonna edes-takaisin huoneessa hänelle varsin oudolla tavalla, sillä välin kuin äitini myöskin hermokiihkoisessa ja tuskallisessa tilassa käänteli kirjansa lehtiä.
He tulisivat kävelemään yhdessä iltoina kuin tämä siinä valon hohteessa, joka tähdistä sataa.
Siitä tuli tavaksi että Marguerite seuraavina iltoina ennenkuin istuikse pianon eteen aina kysyi herra Vendalelta "missä minun Janne herrani on?" ja että Vendale silloin aina toi hänen esiin ja asetti hänen aivan lähelle Margueriteä. Näin kaikkien nähtävänä hän osoitti syvintä ylenkatsetta ystäviensä soitannollisia yrityksiä vastaan ja ihaili ainoastaan Margueriten laulua.
Joinakin iltoina on se huhuillut huipulta huipulle ja opettanut minulle paljon viisautta. Useina öinä ilmoitti se minulle unessa itsensä. Mutta sarastuksen ensimmäisenä hetkenä se jo levitti siipensä ja pakeni, ennenkuin ennätin oppia sitä ymmärtämään. Ei ole kuitenkaan kauan kestävä, ennenkuin se ainiaaksi asettuu majaani ja ilmoittaa minulle viimeisen ihmeensä.
Minun kirjeeni ei ole teaatterin tirehtöörille eikä kellenkään hänen seuraansa kuuluvalle, vaan herrasmiehelle, joka alentaa itsensä muutamina iltoina näyttämään täällä täydelliselle herrasmiehelle suurelle näyttelijälle ystävälleni, ainoalle ystävälle, joka minulla on koko maailmassa.
Sitä piirittää totinen havumetsä, jonka humina kuuluu joka taloon, ja sinne tuovat joka haaralta viittatiet, talonpojan itsensä auki ajamat pahimmankin ummen aikana. Alhaalla jäällä soivat aisakellot, ja hiljaisina iltoina seisattuu yksinäinen kadullakulkija niitä hellin liikutuksin kuuntelemaan, taas pitkien aikojen kuluttua.