United States or Myanmar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Poika potkasi kekälettä padan alle niin että vesi sieltä läiskähti. Mitä sinä siinä niin potkit? isä muistutti, katsellen peränurkan pimennosta pojan puuhia. Hermanni ei vastannut mitään, koetti vain tirkistää kirjaansa. Isän ääni kuului taas pimennosta: Pane nyt lamppuun valkeata, mutta älä väännä kovin palamaan, alkaa vain savuta ja menee lasi rikki.
Salavihkaan kääntyi Boleslav Reginaa katselemaan, sillä häntä miellytti lampunvarjostimen pimennosta tarkastella tytön puuhailua. Tänään hän säpsähti hänet nähdessään; niin vieraan, ylvään, ihanan näköinen oli tyttö. Hän ei ollut enää turmeltunut, kurjuuteen ja tylsämielisyyteen vajonnut palvelijatar.
Tuo taipuisa, metallinen ääni, tuo pitkä, joustava vartalo ja nuo silmät, jotka outoina ja tutkimattomina paistoivat hänen huntunsa takaa niinkuin kaksi umpilampea syvän korven pimennosta ... ne herättivät jälleen tuhat tummakuteista, punapäärmäistä mielikuvaa hänen sielussaan.
Mutta hän ei ollut kerjinnyt astua kolmea askelettakaan Simo Hanskurin talolle päin, joka oli sen kapean kadun keskipaikoilla, niin yksi mies ilmautui kummaltakin kadun puolelta huoneitten pimennosta esiin, ja molemmat astuivat häntä vastaan, ikään kuin yksin tuumin estääkseen hänen kulkuaan. Hämärässä ei ollut mahdollista nähdä muuta, kuin että heillä oli Vuorelais-takki yllään.
Suljen vain silmäni ja koetan unohtaa, koetan kyselemättä ja ajattelematta painautua siihen kallion halkeamaan, jossa olen leposijani saanut. Istun parvekkeella lepotuolissani. Ympärilläni orastaa mitä kaunein kevätelämä. Mättäillä mäntymetsän pimennosta paistavat valkovuokot suurina ja puhtaina. Päivänpuoleisilla rinteillä nousee jo nurmi.
Oksalla istuin ja metsän pimennosta katselin: selällään lepäsi havujen päällä, pitkä tukka kaulaa suojasi ja tuuhea parta rintaa, joka tyynesti kohoili. Ei teillä, tyttäret, milloinkaan vierasta hänen vertaistaan: pitkä kuin harjun honka, solakka kuin solkikoivu sulhasenne! Myhäilevä ilo liekehti airuen silmissä, sillä vaikka ukko totiseksi tekihe, oli tapansa leikkiäkin laskea tyttösten kera.
Niin monen äänen kaiku kuollut on mun rinnassani öin ja päivin pitkin. Mut kuinka vuotten taakse painuisitkin, et joudu konsanaan sa unhohon. Näin unta: kotipihan puistikon ma kuljin kevätöistä tietä pitkin, kun äänes pimennosta pensaston ma kuullessani hiljaa onnest' itkin. Tän' yönä kotikoivut urvut saa ja keväthärmä kiiltää nurmikolla yön auringossa hopein, helmivöin.
Kaikkivalta etenee hitaasti taustan pimennosta ja ottaa ylös pudonneen pergamentin jääden keskinäyttämölle. Tuomas nousee, kääntyy ja äkkää edessään Kaikkivallan. Kuka olet? KAIKKIVALTA: Isä: ettekö enää tunne minua? TUOMAS: Mitä tahdot? Oletko ollut jo kauan täällä? KAIKKIVALTA: Tahdoin ainoastaan ojentaa teille tämän. KAIKKIVALTA: Niin. Te pudotitte sen. TUOMAS: Pane ... se ... pöydälle siis!
Ja siunaa rehelliset maan Ja hyvänsuovat aikeissaan; Mut kaada juonet ilkeät, Sen onneen, rauhaan tähtäävät. Sen anna aina olla sun, Iloisen, vapaan, turvatun, Sovussa kasvaa, neuvoissa, Ja täynnä Henkes armoa. Sa pimennosta autoit sen Kuin silmikosta kukkasen; Siis kaikkina suo aikoina Sen valkeudessas varttua.