United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
Viisautta viljavasti, Sekä tullessa torillen, Että mäillä mennessänsä; Iloksensa ihmisparka Katseleepi kaikin puolin Herran oikian oloa, Kulkemista kunnon herran. Kuormansa on kummallakin, Vaivansa vaeltavilla, Toinen toistansa vetääpi Surun tiellä surkiasti.
Saatuaan odotetun oikian kirjan, oli maaherra niin tyytyväinen, että hän nauroi koko erhetykselle ja antoi hakijalle, jonka kunnon ja rehellisyyden tunsi, pyydetyn vallesmannin paikan, vaikka muuten oli aikonut sen ihan toiselle.
Ja hallitusmiehet antoivat kansallen oikian metsä-oorningen eli asetuksen metsän korjuusta, jossa oli säätty, mitä puita kaataissa ja niitä jakaissa piti vaariin otettaman, kuinka hirsipuita kansan tarpeiksi piti jaettaman, luvattomat hakkaukset ja muut rikokset rankaistettaman, mitä metsävahtia valitessa oli muistettavaa j.n.e., niin että kaikillen tehtäisiin oikeus ja yhteistä hyvää autettaisiin.
Usein sanotaan myös jotain peräti toista, kun mielessä makaa, vaan sillä tavalla, että silloinki tottunut helposti arvaa oikian mielen. Monessa laulussa on mieli ilman nähtävätä johdatusta toisiin aineisiin kulkeva, joilla ei näyttäisi paljo yhteyttä ennenlausuttuin kanssa olevan. Mutta tarkemmin tutkiessa löytään silloinki usein joku porras niiden välillä.
Ja kun kulkee kunnon herra, Kun hän tuleepi tupahan, Ei hän kilju kiivahasti, Eikä äissänsä ärise, Vaikk' on vajaata välistä Meiän miesten meiningissä; Iloksensa ihmisparka Katseleepi kaikin puolin Herran oikian oloa, Kulkemista kunnon herran. Kuormansa on kummallakin, Vaivansa vaeltavilla, Toinen toistansa vetääpi Surun tiellä surkiasti.
Usein tulee niiden kautta lyhyt kirjoitus osottamaan laajoja ajatuksia, joista vaan joku osa on oikein ilmoitettu ja enempi puoli eli muulla, kun jolla kulla sanalla, vertauksella eli sanalaskulla viitoittu. Ainoastaan tottuneet semmoisissa tiloissa näkevät ja keksivät laulajan oikian mielenjuoksun.
Näihin katsoen on jokaisen kansan oma kieli kalliimmasta arvosta ja painavimmasta merkityksestä, sivistyksen oikian menestyksen ja kukoistuksen vuoksi kussaki maassa. Kansa ja sen kieli ovat niinkuin sielu ja ruumis yhdistettyinä; ainoasti kuolema voi ne eroittaa toisistansa. Kieli on kulleki kansalle samasta arvosta sivistyksen suhteen, kun työ-aseet peltomiehelle maaviljellyksen puolesta.
Itse päällensä pukivat Juhlavaattehet valitut; Sitten astuivat sisälle Heti Herran huonehesen, Voimalla varustetulla Seurakunnalle selitit, Ilmoittivat ihmisille Opin oikian menoista, Jonka tohtori totinen, Julkinen Jumalan pappi, Lutherus lujaksi laitti Kaupungissa kaukaisessa, Wittenbergissä perusti.
Se on Karjalassa kahdapuolen valtarajaa, jossa talonpoikainen kansa paremmin kun muualla oikian arvonsa tunteva, ei vielä ole herrasväen häntään tunkeunut. Siellä on vielä usiammilla vanhanaikaisilla tavoilla arvonsa, siellä, niinkun jo edellä sanoimma, vanhoilla lauluillaki pesänsä.
Jos olis isä ennen muinoin Antanna aluksi mulle Kapan kauroja mukahan, Sitten minun selvittännä, Tuonne työntännä toella, Koulun korkian tyköhön, Opin oikian tiloille; Jossa oisin oppinunna Tietämähän, tuntemahan Monta hyötyä hyveä, Monta paikkoa paremmin, Muita kieliäi mukaillut Kaikin paikoin kallohoni: Kukas saattaisi sanoa, Kuka muuten muistutella, Ett'en minä, niinkuin muutki, Niinkuin muutki muutamaiset Koulun korkiat käviät, Lauleleisi, liirittäisi, Kantelettai kaikuttaisi, Että kuuluisi kumina Yli suurta Suomenmaata, Yli vuorten, vaaramaitten, Yli laaksojen laveihen, Niinkuin kaiku kankahilla Tahi synkissä saloissa Huuettaissa huikiasti Kauvas kuuluupi kuhunki.