United States or Zambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jollet nyt ota, mikä on sinun, niin kadotat ainiaaksi kaikki!" Henrik tunsi kummallisen väreen käyvän ruumiissansa, niinkuin kylmän tullessa, tai niinkuin rohkean hypyn edellä. Hän oikasihe. Hän kasvoi. Hänen huulensa vetäytyivät hienosti kurttuun, pää kohosi, olat antoivat tilaa hänen vartalollensa. Ei hän ollut enää Henrik. Ilman pelkoa, varmana kuin kallio hän lähestyi Hannaa.
Jokainen kielto tuli kuin isku. Joka kerralta hänen ruumiinsa ikäänkuin vavahti, joka kerran hän polki jalkaa kovemmin lattiaan ja painoi huuliaan kovemmin kiinni. Hän kävi yhä enemmän raudaksi, hän muuttui siksi samaksi metalliksi, joka ympäröi häntä. Kuin hänen viimeinen kieltonsa oli lausuttu, oikasihe Holt kuin teräsjousi, joka oikenee. Hänen silmissään oli entinen haukankatse.
Hän siis tahtoi puhua heille. Holt oikasihe. Knut osoitti liian suurta kunniaa noille ihmisille, mutta se ilahutti isää kuitenkin, eitä hänen poikansa tahtoi ajaa hänen asiataan, kukistaa vastustajat järkähtämättömällä logiikallaan, nöyryyttää nuo kiittämättömät ja antaa hänelle se kunnia, mikä hänelle oli tuleva. Hän kurottautui kauvaksi ulos ikkunasta ei tavukaan saanut mennä hukkaan.
Kumarruksistaan, jossa asemassa hän oli perkannut silliä, oikasihe hän äkkiä, niinkuin potkaiseva teräsvipu ja heitti veriset sillinkitaset puhujalle vasten kasvoja. "Sanoppas kerran vielä tuota samaa, niin saat enemmän!" huusi hän vimmoissaan. "Tästä saat palkkasi!" huusi kauppapalvelija ja lähestyi häntä, vaan hän vältti hänen tavottelemistaan kiertämällä pönttöä.
Hän oli kuitenkin tullut vuosien kuluessa hyvin lihavaksi, niin ettei se hänelle ensi yrittämällä onnistunut. Henrik kiirehti antamaan hänelle kättä ja vaati häntä vaan loikomaan, sekä oikasihe itse sohvalle, jolloin hänkin suostui jäämään paikoilleen. Mieliala oli jo heti alussa tukalan ikävä. Hän ei näyttänyt ollenkaan tahtovan puhua.
Elsa oikasihe suoraksi kumarruksistaan ja koetteli lähetä penkkiä, vaan vielä hän vapisi eikä saanut jalkaa jalasta siirtymään. Hän kuuli askeleita, ja kun kääntyi taakseen katsomaan, niin näki ohi menevän jonkun herran, joka katsahti häneen. Toisella puolen tulossa oli joku nainen, jonka hän tarkemmin katsottuaan tunsi Mariksi. Aina se Mari oli silloilla, joka ilta hänet näkee täällä.
"Enhän minä voi!" jatkoi hän entistä ajatustaan, "älä jätä minua, vaikka minä kuljenkin omia teitäni!" Hän kohottautui, oikasihe ja kasvojen ilme kylmeni. Lukiessaan alttarilta tekstin molempia osia Johannes jo huomasi, ettei hän voi jättää Latsarus-historiaa saarnansa ulkopuolelle, kuten hän kotona oli ajatellut.
Nähtyään Nehljudofin hän oikasihe ja punakkana ja virkeänä asetti luudan pois, pyyhki kätensä hameeseen ja pysähtyi suoraan Nehljudofin eteen. Siivootte huoneita? sanoi Nehljudof tarjoten kättä. Niin, sehän on minun vanha toimeni, sanoi hän ja hymyili. Mutta likaa onkin täällä niin hirveästi niin hirveästi. No, onko vaippa kuivunut? kääntyi hän Simonsonin puoleen,
"Kerro, kerro poikani!... Minä en ymmärrä, mitä sinä sanot; vaan minä muistan joka sanan! ... kerro tarkoin kaikki!" Hän kävi yhä kalpeammaksi hänen kertoessaan ... antoi päänsä vaipua vähitellen rintaansa vasten, vaan oikasihe sitten äkkiä... "Ja siinä kaikki Jan! Jos olet unhottanut jotakin, niin on sinun kerrottava minulle sekin." Hän läksi huoneesta ja poika tahtoi tueta häntä.
Hänestä tuntui, kuin hänen piti vastata hänelle kaikesta nyt ja aina, vaikka heidän pitäisikin erota. Hän istuutui alas maahan; hänen teki mieli kaivautua syvälle siihen. Hän oikasihe kovalle, kylmälle tantereelle. Se helpotti vähäksi aikaa, ettei hänen tarvinnut pysytellä pystyssä, tuntui hyvältä koskettaa poskillaan kylmää maata, puristautua teräviä kiviä vastaan, värähdellä vilusta.