United States or Antigua and Barbuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämän sai aikaan vielä kamalampi näky, se oli eräs kauhistuttava olento, joka kurottautui Hugon yli ja raateli hänen kaulaansa, suuri, musta eläin, muodoltaan koiran kaltainen, mutta paljoa suurempi kuin yksikään koira, jonka ihmissilmä on nähnyt.
Jo aikoi Helena sulkea ikkunan, mutta kun se olisi ollut hänen toivonsa ja elämänsä viimeinen sammuttaminen, ei hän sitä sentään jaksanut tehdä, vaan vielä viimeisen kerran painautui ikkunalaudalle itkemään ja odottamaan. Silloin hän taas kavahti. Ja taas hän kuulostellen kurottautui ulos. Taas oli askeleita.
Hetkisen ajan vallitsi hiljaisuus. Vinitius katseli mietteissään pronssista faunia, joka oli riistänyt syliinsä vedenneidon ja kiihkeästi kurottautui hänen huuliaan kohti. "Tuo on oikeassa!" huudahti hän sitten. "Se se on parasta tässä elämässä." "Jossakin määrin! Mutta pidäthän sinä sodastakin, jota taas en minä voi kärsiä, koska teltoissa kynnet halkeilevat ja kadottavat punansa.
Mutta entä se apua pyytävä käsi, joka rukoilevasti kurottautui syvyyksistä, kenen se oli? Tuntui kuin katkennut kieli olisi särähtänyt soimaan, häiriten luonnon ja vireessä olevan mielen sopusointuista rauhaa. Toini nousi äkkiä. Emmekö jo lähde? Lähdetään vain. Johan olemmekin hetken saaneet »olla yksin ja rauhassa».
Minä uskon, minä uskon! Hän koetti jännittyä uudelleen, oikaisihe ja tahtoi mennä eteenpäin. Mutta hänen jalkansa olivat jo kuin maahan kasvaneet väsymyksestä. Ja taas koko hänen ruumistaan puistatti niinkuin vilusta. Hän kurottautui vaan varpailleen nähdäksensä veden pintaa, mutta sitä ei näkynyt. Jos minä nousisin tuolle oksalle, niin varmaan näkisin.
Muutamat tulivat luo ja antoivat almuja. Vartiosotilaat ottivat almuja vastaan. Muutamat ihmiset kulkivat kuin hypnotiseerattuina väkijoukon jäljessä, sitten pysähtyivät ja päätänsä nyykyttäen seurasivat sitä vaan silmillään. Talojen käytäviltä ja portaista juoksi ihmisiä, toisiansa kutsuen, tai kurottautui ikkunoista ja tyrmistyneinä ja vaieten he tuijottivat hirvittävää näkyä.
Se kurottautui alhaalta päin sinne, missä seisoin. Se oli heikko, kuivettunut ja vapiseva. Avuttomuudessaan näytti se rukoilevan: älä mene, älä jätä. Suuri tuska valtasi minut ja heräsin hikihelmet otsallani. Tämä muisto vaivaa ja häiritsee minua, en ymmärrä itsekään miksi. Ymmärrätkö sinä, ystäväni? Nyt kuulen jo tädin liikuskelevan huoneessaan. Sentähden lopetan.
Aidan yli kurottautui nuori mies hän oli ehkä seisonut siinä kauankin! melkein reunaton lakki tuuhean ruskean tukan päällä; kasvot olivat päivettyneet ja pöhössä. Ne olivat äärettömän kavalat nuo silmät, jotka sieltä heitä tuijottivat!...
Vinitius kävi kiinni kantotuolin laitaan, kurottautui Chilonin puoleen, katsoi häntä suoraan silmiin ja kysyi matalalla äänellä: "Sinäkö Lygian ilmiannoit?" "Oi Memnonin kolossi!" huudahti Chilon kauhistuen. Vinitiuksen silmissä ei sentään ollut minkäänlaista uhkaa, joten vanhan kreikkalaisen pelko kiireesti meni menojaan.
Nyt hän ymmärsi, mistä oli kotoisin tuo outo, ahdistava tunne vaatimuksesta, jota hän ei voinut täyttää, tehtävästä, joka kävi yli voimain. Nyt hän näki selvemmin kuin koskaan ennen sen apua rukoilevan käden, joka syvyyksistä kurottautui häntä kohden. Kesti kauan, ennenkuin hän kykeni jatkamaan.