United States or Ethiopia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Enpä toki minä en virka siitä yhtään sanaa edes puiselle soldanilleni! Ohhoh! olen minäkin joskus salaa tuommoinen villiveitikka aivan kuin sinä, veikkonen. Ja, nyt kun asiaa oikein ajattelen, lähden sun kanssas johonkuhun, missä voimme saada pikku pitoset aikaan, ja tää sinun Delilas saa meille laulella. Hohhoh, eikös se ollut oiva neuvo?"
Jos herralla ei ole rahaa, niin saa herra muuttaa heti pois! Ohhoh! Onpa osattu panna taksaa! Ja tällaisesta huoneesta, jossa on aivan tahallaan kaikki mullinmallin. TARJOILIJANEITI. Jos ei kelpaa, niin menkää muualle! HURMERINTA. Menenkin. Mutta kyllä minä teitä muistan! Kiitoksia! Tuhansia kiitoksia, herra maisteri. Minä tulen tänne vähän siivoamaan.
Ohhoh, kun muistelen millaisia kauppoja minäkin tässä Eginhardin kadun varrella jo olen tehnyt, mitä pajassa sulatellut, korjaillut, vaihtanut ja myynyt!... Yksi esine minulta tähän saakka sentään on puuttunut: kuninkaallista kruunua en ole sattunut ennen saamaan, mutta nyt saanen sellaisenkin». Lasi kädessä nousi ukko ylös ja huudahti ahmarin katsein: »Ammattimme malja, lapset!»
"Ohhoh ... vai niin..." sanoi Bernfelt myötätuntoisesti ja vähän hämillään, ikäänkuin hän olisi sattunut koskettamaan arkaa asiaa. Hänen mielestään oli nimittäin lapseton avioliitto aivan luonnotonta, tavatonta, joka herätti hänessä ystävällistä sääliväisyyttä. "Mutta mihinkä sinä menet? Vai niin ... sinnepäin, jos sallit seuraan sinua kappaleen matkaa..."
Minä puhun sinulle suoraan, minä en osaa olla petollinen enkä salavehkeinen, minä sanon suoraan, ett'en hylkää sinun esitystäsi". "Siinä on minulle kyllä. Minä näytän, että me Knuslingenilaiset emme turhaan tuota nimeämme kanna!" "No, kuinka sinä nyt sitte aivot?" "Ohhoh!" huusi Maisu vastaan ja näyttäikse samassa oikein sukkelalle. "Sen pitää nopiasti käymän.
Ilma oli selkeämpi, vaan vielä näkyi kadunpuoleiseen ikkunaan synkkä pilvi, rakennusten takaa ammotti kuin musta holvi, jota kirkas ja kaunisvärinen sateenkaari näytti kannattelevan. »Nikkilä, ette usko!» »No mitä?» »Niin kaunis sateenkaari.» »Ohhoh.»
Yön aikana laittoi Simo re'en istumien sijalle kaksi pientä lekkeriä rommia ja kaksi pakkaa "sitsiä" ja peitti ne tarkasti heinillä. Aamusella lähdettiin matkaan. Simo käänsi hevosen portaiden eteen, levitti täkin re'en päälle ja kumarteli hattu kourassa tunnetulla tavallansa vieraansa mieliksi. "Ohhoh! miten korkea on istuin.
Nikkilä hymyili samalla tavalla kuin Elsa oli hänen nähnyt usein ennenkin hymyilevän ja joka oli hänestä niin pahan näköistä, että hänen mielestään olisi pitänyt Nikkilän noin panna, kun koski kipeää. Ja sen vuoksi Elsa aina äkkiä kääntyi muualle katsomaan. »En minä osaa rukoilla», sanoi Nikkilä. »Ohhoh! Ja noin vanha mies.» »Niin, vanhathan ne eivät osaakaan rukoilla, lapset vain.»
Omasta kädestä. Susi. Niin, niin! Kenen kädessä, sen kärsässä. Roponen. Jos niin tahdotte. No, olkaa terveinä! Muut. Terveiksesi! Roponen. Ohhoh, kuinka hyvää se olikin! Passipo suulleni, kun oli kerälläni! No! Huttunen. Ei, ei, kiitoksia! En minä huoli. Susi. Huolimatonta lyödään. Roponen. No, mitä turhia! Ota nyt ryyppy! Ei se pahaa vanhoille luillesi tee. Susi. Mielesi kumminkin tekee.
'Tuommoinen hupakko se luonto nyt on', virkkoi hän; 'tuoss' on nyt mies surman oma, välttämättömästi surman oma, mutta yhäpäs vaan näet kihnuttaa ja kuhnuttaa, tilaa vaan ottaa ja muita estää'. 'Ohhoh', arvelin minä, 'kovinhan sun laitasi onkin huono, Mihail Mihailovitsh!... Mutta paraninpas vaan ja elänyt olen tähän päivään asti. Kyllä te olette oikeassa".