United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Haha-haha!" nauroi vanha ämmä ilkeästi, "niinhän se on Lindströmi jo sanonut senkin seitsemänkymmentä kertaa ... vaan ei noita vielä ole näkynyt ... ja saatanhan tuon pitää minäkin että välistä aina saan sen myrskylaulun kuulla, jota miesvainajani oli tapa laulaa!" Ovi narahti kiinni jälleen ja salpa solutettiin sisäpuolelta paikoilleen.
Kun me sitte kotia tultuamme miesvainajani kanssa keskustelimme, tulimme siihen päätökseen, että hän seuraavana päivänä ottaisi 5,000 markan henkivakuutuksen. Ja sen hän tekikin. Silloin vielä tahtoi Anttikin niin mielellään tehdä samoin, mutta Loviisa pani vastaan. Ja Loviisan tahtoa vastaan ei hän elämässään mitään tehnyt. Näin asia silloin kävi.
No, minä käännyin pois mitä pikemmin taisin, mutta juuri kun niemen kohdalla olin voi hyvä Jumala, vieläkin värisen niemen kohdalla niin, rääkyi jälkeeni jokin niin hirmuisesti, että veri seisahtui suonissani. Ei se ollut ihmisen ääni, kyllä se oli miesvainajani henki joka huusi minua, taikka paholainen joka kutsui uuden uhrin valtakuntaansa".
»Tämä Laura Sorvo tuli kasvattityttäreksi eräälle kapteeni Hannellille», jatkoi pastuurska Levon. »Kapteeni Hannell on äärettömän rikas. Suuri summaton maatila siellä miesvainajani kotipitäjässä, osakkeita tehtaissa, oma huvila ulkomailla. Lapseton pariskunta. He pitivät Lauraa kuin prinsessaa. Ja Laura oli kaunis kuin prinsessa oikea sadun prinsessa!» »Kapteeni Hannell!
Kenties herra kuvernööri on ystävällinen ja ilmoittaa minulle, mihin miesvainajani maalliset jäännökset tulevat vietäviksi, voidakseni ryhtyä niihin toimenpiteisiin, jotka mahdollisesti vielä kuuluvat minulle?
»Ka mikäs hänellä on siinä eläessä!» tokaisi Kaisa, jatkaen: »Se Makkosen suku se on tainnut sieltä Petrovaarasta kokonaan jo hävitä, kun tämä minunkin miesvainajani kuoli...»
Ensin pitää panna, että minulla ei ole penniäkään vanhemmiltani saatua ja mikä vähän luullaan nyt olevan, niin se on kaikki entisen miesvainajani lasten eikä minun. Eihän se kumminkaan sillä lailla menne? huomautti Reittu, katsoen asiaa omalta kannaltaan. Kuuntelehan, eläkä sotke, tiuskaisi Laara.
Ja kunhan Lindströmi aina käypi minulle sitä miesvainajani laulua soittamassa, niin saatanhan minä odottaa siksi, kunnes Lindströmi rahaa saapi..." "Hyvä, hyvä ... pian kai minä raittiusseuralta saankin ... ja sitten minä sen lunastan..." Vanha ämmä pärähti nauramaan.
"Päästänhän minä, kun rahaa lienee ... ja Lindströmin varsinkin, mutta sitten pitääkin Lindströmin soittaa se myrskylaulu, jota miesvainajani aina lauloi..." "Viuluni on siis vielä teidän hallussanne?..." "Missäpäs se muualla lie ... eihän tuo rema näy kellekään kelpaavan..."
"Mitäpä minulla enää muuta maailmasta jäljellä olisikaan kuin nämät lapset. Pois on mennyt miesvainajani, joka oli niin hellä ja hyvä; kaikki tarmonsa uhrasi hän perheensä hyväksi. Mutta poissa, poissa on hän nyt, ja koko elämän taakka on laskettu hartioilleni." "Minäkin olen sortunut ihminen.