United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos olisi naurettu vähemmän, niin olisi kuultu maidon lorina tuossa pienessä mahlan mahtavan virran putkessa, ja tämä mahla sai maan paisumaan ja korkeat puut vavahtelemaan heinäkuun auringon voimakkaassa paisteessa. Joka taholta kokosi hedelmällinen elämä joukottain siemeniä, se loi, siitti, elätti. Ja elämän ikuisen työn tähden juoksi ikuinen maitovirta läpi maailman.
Hän puhalteli, tahtoi tehdä siitä pajupillin ... alkoi väännellä ja koputella ... nyt kun mahla nousee puihin, soi joka oksassa huilu. Hän osoitti kaupungin vanhaa viheriöivää kaivoa, joka tuossa houkutteli kansi auki. Sen viileässä syvyydessä riippui ketjun varassa raudoitettu sanko puoleksi veteen painuneena.
Taivas yllä, manner alla, ympärillä hyiset huiput, talven kirkkahat kinokset. Alla uhkuvi elämä, puhkeavi puihin pihka, sihisevi mannun mahla, tuulet ilman tuoksutäydet. Täällä talvi, viima vinha, silmä siinnossa lumien, katse kentillä kiteiden, sydän surmien ilossa, mieli häissä Hallatarten.
Jos ehkä kirjoittikin rivin, kaks, jäi vieras sulle sentään vierahaks. Ja sanoja et kaipaa ystävältä. Saat katseen kaikki ymmärtävän hältä; se katse sanaton jää unelmiis ja kieliin sydämen ja kyyneliin. Niin tulvehtii veri suonissas kuin mahla maan kevätaikaan puussa, ja päivä päivältä sielustas kuvat nousee kuin kukat toukokuussa.
Kuule, se pitää kylvettää ja syöttää ja tehdä aittaan tila. Sitä pitää kohdella kuin pappia. Minkähän tähden tuota niin pitää, roikaletta? Maksoi hyvän hinnan, ei kopeekkaa tinkinyt niinkuin muut Venäjän miehet. On hupaisa ja mukava. Ryypynkin vaivoistani vielä antoi. Oliko makeata? Jotta oliko? Oli se mitä lie ollut ulkomaan makeata soutaa suonissani kuin mahla kevätkoivussa.
Kevään tullen, kun kirret kankailta sulavat, kun mahla puun suoniin kihahtaa ja lehti luomensa aukaisee, herää haltijakin eloon talvisesta unestaan, virkoo kuin perhonen ja pyrkii siivilleen. Ja silloin on sillä nälkä ja jano pitkän paaston jälkeen ja silloin se vaatii uhrinsa ja otollisin mielin sen vastaanottaa. Silloin on suurien kevätuhrien aika.
Ympärillään tunsi Marianne maitovirran tulvivan ja leviävän. Hän ei ollut ainoa, joka imetti, huhtikuun mahla kuohui maassa, puissa, korkeassa ruohossa, jonka peitossa hän istui. Allaan, ikuisesti synnyttävässä maassa, tunsi hän tämän virran, joka nousi häneen, täytti hänen, antoi hänelle uutta maitoa aina sen mukaan kuin se virtasi pois hänen rinnastaan.
Hoiteli lehtoaan, tuomiaan tuuhistutti, pihlajoita ja haapapuitaan vaali, odotellen uusia ystäviä, joille nekin kerran lahjaksi kelpaisivat. Ja keväänä muutamana, kun lehto lempeimmillään tuoksui, kun mahla koivun suonissa kihisi ja Haltian päätä elämänhalu huimasi, näki hän kaksi miestä suolta nousevan ja hänen puunsa juurelle istuutuvan.
Sillä koskasta vielä uskon avulla sen neuvoa epäilit, niin se sinulle kavalasti kuiskasi: »Katso vaimon hempu on sinulle parempi kuin sämpylä ja manna, ja ihana neito on suloisempi kuin mahla ja hunaja sinulle» ja niin sinä, oi suomenkansa, viisauttasi uskoen kaikkinaisista maakunnistasi vaimon luo Beliaalin kaupunkiin menit.
»Ja sinä olet minulle niinkuin kevät ja kuohuva mahla, josta minä päihdyn ja unohdan kaiken entisen. Ja minä tahdon päihtyä ja hukuttaa kaihoisen kesäni ja synkän syksyni ja ilottoman talveni kevään riemuun! Ja minä kiitän kohtaloa, joka sinut minun tielleni toi, sillä ei kukaan ole niinkuin sinä.» »Eikö kukaan?» sanoi tyttö iloiten ja epäillen. »Kunpa minä voisin olla sellainen!» »Sinä olet!