United States or Svalbard and Jan Mayen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Inkvisitsion palvelijat hiipivät ympärillä väijymässä; moni kunniallinen mies on joutunut jo onnettomaksi. Puuttui vielä omantunnon orjuutta! Kun min' en tehdä saa, mitä huolin, tokihan voisivat edes antaa minun ajatella ja laulaa mitä tahdon. SOEST. Tuo inkvisitsio, ei se ota noustakseen täällä. Meill' ei ole hispanialaisten luomus, jotta annettaisiin omiatuntojamme orjuuttaa.
Hän sanoihan, hän ettei multa vielä mitään epää. Ja Saladin hänt' otti suostuttaakseen. Siis minuun juurtunutko syvempään lie kristitty kuin häneen juutalainen? Ken itsens' oikein tuntee! Miks en sois siis hälle pientä saalista, mit' on hän kokenut noin eestä kristityn pois häätää uutteraan? Niin pien' ei sentään se luomus saaliiksi! Ja kenen luomus?
Anna uusi hengen voide, Uusi viha syntihin, Sydämehen veres voima Vuodatta'os tuorehin! Uusi luomus ollakseni Ylösnousemuksessas, Hengelläsi hehkuvalla Täytä, rakkaudellas! Herra, Sinus' ainoassa Minulla on elämä, Maassa sekä taivahassa Vapahtaja, Väkevä, Sinä ollos uudenvuoden Kaikki päivät kanssani: Kunniaksi nimellesi Johda vaellukseni. "Monrepos" Mun leponi. »Monrepos». Kuink' ihana!
Tällöin tehdään moni epäonnistunut koe, syntyy moni muodoton luomus, jopa voidaan sanoa, että milt'ei kaikki, minkä sellainen alkava aika runoudessa synnyttää, on »hallaista tai muuten vähemmän kaunista». Vaikkakaan tällaisen ajan kirjailijain kirjallisesta tuotannosta jälkimaailma ei voi nauttia, niin on se kuitenkin muodostanut täyteaineksen siihen suureen kuiluun, joka luonnon- ja taiderunouden erottaa toisistaan, sekä sen pohjan, jolle onnellisemmat nerot sittemmin nostattavat laulun temppelin.
Mertsi oli aluksi ujo ja arka jouduttuaan yhtäkkiä niin suuren ihmisjoukon keskelle, mutta vähitellen hän kävi tuttavallisemmaksi ja puheliaammaksi. Koska hän nyt näki koko joukon esineitä ensi kerran elämässään, oli hänellä melkein alinomaa jotain kysyttävää tai huomautettavaa, ja tuon vilkkaan pojan puheet kuuluivat monesti sangen somilta ja hullunkurisilta. Hän hämmästyi kaikkein eniten nähdessään ritarit, jotka ratsain olivat saapuneet laaksoon. Hänen kävi aivan samoin kuin niiden kansojen, jotka ensi kerran näkivät ratsastajan, hänkin arveli, että hevonen ja mies olivat yksi luomus. »Isä», hän huudahti, »onko nelijalkaisiakin ihmisiä?» Isä tuotti nyt hänen luokseen hevosen, jonka selästä ratsastaja oli hypännyt maahan, ja Mertsi kysyi: »Isä, mistä olet pyydystänyt nämä eläimet? Ei sellaisia ole täällä metsässä». Tarkastellessaan lähemmin hevosta ja huomatessaan sen suussa hopeiset, kullalla silatut suitset hän huudahti: »Kas, syövätkö nämä eläimet kultaa ja hopeaa? Sittenpä ne eivät löytäisi erämaastamme mitään ruokaa». Kun nyt tuli loimusi korkealle, seisoi hän taas kummissaan sen ääressä ja huudahti: »
Onko perää, että pahalla on erityinen, salainen valta minussa, onko mahdollista, että kätkyeeseni pantiin pahuuden luomus? Sanokaa, isä kulta, sanokaa, minä olen niin onneton! Kauhistuksella kuuli suutari hämärää selitystä siitä aatteesta, joka tytön nuoreen mielikuvitukseen oli sattumalta, kuni paha siemen varahtanut ja vihdoin koko olennon anastanut.