United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä on suloinen taulu ja esimaalaus. Sere. Ajatellaanpas, Simo, sitä päivää! Simo. Sen päivän portailla jo käymme, jopa kynnyksellä astumme. Sere. Astumme hääsalin ovella ja soiton kuminan kuulemme. Ah, sitä harppujen helinää! Näin riemussa remusi tämä metsäinen seurakunta. Silloinpa Reetan vasenta silmää syyhytti, josta hän vahinkoa aavisti ja painavia varoitussanoja lausui.
Vihdoin kuuli kuunteleva neitonen kavioiden kuminan etäältä. Joukko tuntui olevan jommoinenkin, juminasta päättäen. Heleena lähetti yhden ratsumiehistä, joka päällikkönsä morsianta velvollisesti kunnioittaen, paljain päin meni hänen ohitsensa, rouvalle ilmoittamaan odotettuin vierasten tuloa, jota vastoin hän itse seisoi kynnyksellä, epäröiden, pitikö hänen palata tupaan, vai uskaltaisiko jäädä portaille, rakastettuaan vastaanottamaan ja tervehtimään. Omituinen ujous vieraiden suhteen, jotka olivat
Se on suotu silloin, kun lumien lähdettyä ja kevään tultua yht'äkkiä kuulemme kuminan sillalta, kun portit lentävät auki ja meille niin rakkaat ja kallisarvoiset sukulaisemme ja tuttavamme tulvahtavat siitä sisään, tuoden mukanaan tuulahduksen suuresta maailmasta, leimahduksen aatteiden ahjosta; tietoja siitä, mitä siellä taotaan, se on, mitä siellä ajatellaan, tunnetaan ja harrastetaan.
"Totisesti! Ja kuule! minä kuulen lauaistun kiväärin kuminan", sanoi Helena säihkyvin silmin. "Ne ampuvat!" sanoi Lovisa vavisten. "Niin, ja nyt taas! Mutta se on joksikin kaukana tästä." "Luultavasti veneet karkaavat prikin päälle", arveli Silman. "Jotakin hirmuista on tapahtunut!" huusi Lovisa, purskahtaen itkuun. "Menkää, Silman, ja katsokaa, kuinka siellä on laita", sanoi Helena.
Meren toiselta puolen näin Englannin rannikon häämöittävän, ja minä muistin uinailevat kylät ja surisevat mehiläiset ja sunnuntaikellojen kuminan. Minä ajattelin Ashfordin pitkiä, valkoisia, korkeita rantoja, joilla oli punaisia tiilirakennuksia, ja sen ravintolat, joissa oli suuret heiluvat kyltit.
Mutta kun kirkon vahti ensi kerran oli tuon salaperäisen kuminan kuullut ja sen tähden yöllä kirkkoon meni, sanotaan kirkonhaltijan hänelle kamealla äänellä huutaneen: "Rakennettaissa en ole yhtään ihmissielua saanut, mutta kerran tulee se Pietarin päivä, jolloin maa koko kirkon jumalanpalveluksen aikana nielee syvyyteensä."
Ehdottomasti ja kumminkin ajatellen ainoastaan Irenen pelastusta, hän toimitti sen mitä hän joka päivä tämän kuminan johdosta oli tottunut toimittamaan: hän meni asuntoonsa noutamaan jumalan kultaisia ruukkuja.
Siksikö, että hän ehkä paremmin kuin monet muut tiesi, mitä sen alla oli, ja kuuli sen maanalaisen kuminan, joka juuri tämän kaupungin kaduille oli niin monet barrikadit pystyttänyt? Eikö se siis ehkä ollutkaan vain pelkkää häpeää? Sekautuiko siihen pelkoakin? Pelkoa tulevasta tuomiosta ja maailmanlopusta. Kyllä, tunnusti Johannes itselleen.
KANSA: Rumanko Ruotuksen talosta? Niinkö? LOUHI: Niin, valalla vannon ! Täss' on paimenet. Puhukaa! KANSA: Puhukaa! Pian puhukaa! 1:NEN PAIMEN: Niin se oli sillä lailla 2:NEN PAIMEN: Eipäs, anna mie puhelen. 3:S PAIMEN: Et sie mitänä tiedä. Minähän kuminan kuulin. 2:NEN PAIMEN: Minä näin tulen väläyksen. 3:S PAIMEN: Hajun tunsin tulikivisen. KANSA: Pois polina! Yks puhumaan! Puhu sie tulen näkijä!
Pakene, Kalevan kansa! Korvesta kuminan kuulen: Ratsun lentävän selässä Näen suuren miekkamiehen, Silmät kuin sysi tulinen, Koston kintahat käsissä Noidannuolia satoja Miehen miekasta välähti. On likellä! on likellä! Sampo suistui! maa pimeni! Mihin, oi, hävisit, sampo? Miekka välkkyi pää putosi Hääsalissa verta hyrski. Itke, Pohjolan emäntä! Suru on suuri, musta kissa, Joka raatelee sydäntä.