United States or Panama ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lyönti kaikui kumeasti holvikäytävissä. Ovi lensi auki. Amalasunta muisti, kuinka hän oli muinoin puolisonsa rinnalla mennyt tästä ovesta, joka silloin oli kukkakiehkuroilla koristettu. Hän muisti, kuinka ystävällisesti silloinen portinvartija, joka myöskin oli äsken mennyt naimisiin, toivotti heidät tervetulleiksi.
Jos sitä kerran saattoi haavoittaa, niin oli se myöskin kuolevainen, ja me voisimme tappaa sen. En ole koskaan nähnyt kenenkään ihmisen juoksevan niin kuin Holmes nyt juoksi. Minua pidetään nopeana, mutta hän oli yhtä paljon edellä minusta kuin minä pikkuisesta ammattisalapoliisista. Edestämme kuulimme mäen toiselta puolen sir Henryn ehtimiseen huutavan ja koiran kumeasti karjuvan.
Tultiin reellä ajaen hänen jälessään, kellot kumeasti kilisivät pakkasessa. Vanha Rist siinä istui turkkiinsa vajonneena ja uupuneena siitä, mitä oli nauttinut Giljellä. "Jos aiotte järven yli, Grip, niin hypätkää anturoille!" huusi hän hiemasen tarkastettuaan kulkijata. "Sen sanon teille, että jos voisitte olla juomatta", alkoi hän nuhdella...
He milloin olivat hiekkakuoppaan putoamaisillaan, milloin tarttuivat käsin puiden juuriin ja oksiin. Ei kumpanenkaan sanaa sanonut. Tiesivät kyllä ettei kukaan heitä metsässä kuulisi, paitsi kuollut, jonka lähellä he taistelivat. Kumeasti ryskähtäen lohkesi yht'äkkiä maa heidän altansa.
Hänpä sitä paitsi makasi ensi kerran vieraassa paikassa, ja joka ääni, mikä kaikui hänen korviinsa, tuntui vieraalta ja kummalliselta yön hiljaisuudessa. Koiran haukunta kuului kumeasti heidän huoneeseensa. Olikohan se Heikin suuri valkoinen koira, joka haukkui, tuo komea eläin, joka seurasi isäntäänsä kaikkialle ja näytti yhtä luotettavalta ja uskolliselta kuin hänkin? Mikähän ovi narahti?
Värisytti ja puistatti, niinkuin olisi tahtonut karistaa nivelet erilleen toisistaan. Paha omatunto käytti hyväkseen turvattoman makuista mielialaa ja alkoi kumeasti kolkutella sieltä täältä, niinkuin olisi sillan alta pyrkinyt ylös tulemaan. Vähitellen sai se siinä longistetuksi elämän muutamista pahoista paikoista suurille raoille.
Tämä ei liikahtanut paikaltaankaan, vaikka hänen vieressään istuva Shitkow tyrkkikin häntä kylkeen. "Kiitos, minun tyttäreni Anna", virkkoi Harlow kumeasti, "sinä olet kiltti. Sinuun minä luotan ja mieheesi kanssa." Sletkin vingahti taas. Shitkow pullisti jo rintaansa ja polkaisi jalkaansa hiljaa maahan, mutta tätä harrasta mieltä ei Harlow huomannut.
Kello soi kumeasti. Kesti kauvan, ennenkuin kukaan tuli. Viimein kuului sisäpuolelta askelia, ja naisääni kysyi: »Kuka siellä?» »Laivanisäntä Holt.» Portti avattiin. »Onko Vik kotona?» »O-on», vastasi palvelija hitaasti. Häntä näytti vaivaavan yleinen sunnuntaisurumielisyys. »Hän on konttorissaan.» Holtin mieli hiukan keventyi. Hänen ei siis tarvinnut mennä asuinhuoneeseen.
Heidän katseensa olivat häneen kohdistetut, ja koko kansa kohotti sellaisen riemuhuudon, että kellojen soitto kuului vain kumeasti sen keskeltä. Genoveeva istui tuolissaan kuin nöyryys itse ja loi hänelle osoitetusta kunniasta hämillään silmänsä maahan. Sylissään hän piti poikaansa, jolla vielä oli yllään kauriinnahka ja kädessään luolasta tuotu puuristi.
Hilpeää, onnellista iltaa seurasi yö ja Frankin perheenjäsenet lepäsivät rauhallisesti unen helmoissa, kun he äkkiä puoliyön aikana heräsivät kauhistuttavasta huudosta: «tuli, tuli on irti!» Talo oli ilmi tulessa, ja savua ja liekkejä he kohtasivat kaikkialla, sillä tuli oli levinnyt uskomattoman nopeasti. Sanomaton häiriö syntyi, kaikki etsivät toisiansa, äiti, lapset, isäntäväki ja palvelijat. Puolialastomina, voimatta pelastaa vähintäkään, kokoutuivat talon asukkaat torille, johon lukematon kansanjoukko tulvaili, ja josta käsin ruiskut ryhtyivät sammutustyöhön kirkonkellojen kiivasti kaikuessa ja hätärummun kumeasti päristessä pitkin kaupungin katuja. Henrik veti perässään nuoren vapaaherra L n, joka oli sanatonna kauhusta, ja tulen polttamana. Hurjasti ja etsien katseli äiti omaisiansa; äkkiä hän huudahti: «Gabrielle!» ja tuskasta huutaen syöksyi palavaan rakennuksen. Ihmiset heti ympäröivät tyttäret, estäen heitä väkisin ryntäämästä äidin jälkeen, mutta kaksi miestä tunki esiin ihmisjoukosta sekä riensi nuolennopeasti hänen jälkeensä. Toinen oli hänen kaunis nyt entistään kauniimpi poikansa; toinen oli niiden kykloppien näköinen, joita taide kuvaa työskennellen maanalaisissa pajoissansa, mutta kaksi silmää hänellä kuitenkin oli ja niistä hehkui sillä hetkellä liekit, jotka melkein voivat kilpailla niiden liekkien kanssa, joita vastaan hän meni taistelemaan ihmishengestä. Kumpikin hävisi liekkeihin. Silmänräpäyksien hiljaisuus vallitsi väkijoukossa. Hätärumpu vaikeni, ihmiset tuskin tahtoivat hengittää; ääneti vääntelivät tyttäret käsiään; ja palokello säesti surkealla läpättämisellänsä ruiskujen turhaa suihkusadetta; sillä liekit kohoamistaan kohosivat.